Mies!

Pitkästä aikaa tänne kirjoitan.. Ikävä kun vaan on sitä yhtä! En osannut tulkita käytöstä joten peilasin ja näin kävi.. Nyt ei ole enään mitään menetettävää joten uskallan kirjoittaa näin.. Viimeisessä puhelussa kokeilin avata keskusteluyhteyttä joten yksin en ala toista tavoittelemaan. Olis ollut vaikka kuinka paljon asioita mielessä mutta ajattelin että niitä kyllä kerkeää mikäli yhteys olis käynnistynyt. Puhelun jälkeen jäin myös miettimään sitä uskaltamista.. Kurja juttu jos annoin ymmärtää että minulle ei voi sanoa asioista..
Olen aika varma että täällä hänet olen kohdannut, ja yleiseltä palstalta olen kuvitellut tunnistavani häneen liittyviä asioita mitä mm. eräs nirso kirjoitti :) No koska en missään vaiheessa ole hakenut muuta kuin oikeaa suhdetta, en ole jäänyt tänne mielikuvitusmaailmaan jumittamaan.. Hän tietää että suhtaudun häneen positiivisesti ja se riittää. Uskoisin hänen myös ymmärtävän minun oivaltaneen asioita omasta ajatusmaailmastani joka tovi sitten oli vielä vähän vinossa..Samalla tyylillä yhteisymmärrytä alkuun ei edelleenkään löytyisi joten elämä jatkuu mutta jälki jäi.
4414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on ikävä?

Äänestä
  • siis yhtä miestä, ei siis mitään tiettyä juttua :) inhottavaan epäselvyyteen kaikki jäi, mutta sehän selvää etten haltioidu piirteistä jossa toinen mielummin olettaa kun kysyy.. olisi ollut mukava tutustua, vaikka koko ajan ollut selvillä ettei minulla merkitystä. kyllä se ikävä ajallaan haihtuu kun mitään ei kuulu ja pitää kaikki mulkut piirteet päällimmäisenä mielessä.

    Äänestä

  • minä* kirjoitti:

    siis yhtä miestä, ei siis mitään tiettyä juttua :) inhottavaan epäselvyyteen kaikki jäi, mutta sehän selvää etten haltioidu piirteistä jossa toinen mielummin olettaa kun kysyy.. olisi ollut mukava tutustua, vaikka koko ajan ollut selvillä ettei minulla merkitystä. kyllä se ikävä ajallaan haihtuu kun mitään ei kuulu ja pitää kaikki mulkut piirteet päällimmäisenä mielessä.

    on ikävä;)?

    Äänestä

  • yhtä sulla kirjoitti:

    on ikävä;)?

    kuule utelija! enpä usko että olet ****. juuri aloituksessani mainitsin että en halua elää täällä maailmassa. tänään nyt olen taas pitkästä aikaa käynyt..tuskin se olet sinä, sillä tuosta aloituksesta kyllä tunnistaa!
    ystävälleni voivottelin kuinka itse käyttäydyin alusta asti, mutta hän tokaisi hyvin että kyllä tämä mies on silti nähnyt sisinpääni. joten koetan selvitä pettymyksestä kun ei oikeastaan edes päästy alkuun :P mutta miten voi silti olla niin paljon muistoja, huonojakin, mutta ilmeisesti hyviä kuitenkin enemmän kun jäi tämä haikeus.. Siitä ajatuksesta kuinka toimiva pari oltais oltu kun vauhtiin päästy mun olis päästävä eroon..
    Aikaisemmin en ole edes tajunnut kuinka suuri merkitys lyhyilläkin kohtaamisilla on! ei voi unohtaa! nykyään sitä ajattelee vähän toisin jokaisesta ihmisestä joka koskettaa tai edes hipasee omaa elämää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä* kirjoitti:

Pitkästä aikaa tänne kirjoitan.. Ikävä kun vaan on sitä yhtä! En osannut tulkita käytöstä joten peilasin ja näin kävi.. Nyt ei ole enään mitään menetettävää joten uskallan kirjoittaa näin.. Viimeisessä puhelussa kokeilin avata keskusteluyhteyttä joten yksin en ala toista tavoittelemaan. Olis ollut vaikka kuinka paljon asioita mielessä mutta ajattelin että niitä kyllä kerkeää mikäli yhteys olis käynnistynyt. Puhelun jälkeen jäin myös miettimään sitä uskaltamista.. Kurja juttu jos annoin ymmärtää että minulle ei voi sanoa asioista..
Olen aika varma että täällä hänet olen kohdannut, ja yleiseltä palstalta olen kuvitellut tunnistavani häneen liittyviä asioita mitä mm. eräs nirso kirjoitti :) No koska en missään vaiheessa ole hakenut muuta kuin oikeaa suhdetta, en ole jäänyt tänne mielikuvitusmaailmaan jumittamaan.. Hän tietää että suhtaudun häneen positiivisesti ja se riittää. Uskoisin hänen myös ymmärtävän minun oivaltaneen asioita omasta ajatusmaailmastani joka tovi sitten oli vielä vähän vinossa..Samalla tyylillä yhteisymmärrytä alkuun ei edelleenkään löytyisi joten elämä jatkuu mutta jälki jäi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu