Sisarussuhteet

ei ole kovin ylevää, mutta joskus ihmettelen miten saa tiettyjä asioita ilmaistua ilman mitään pahan puhumista. Olen joutunut välillä puhumaan pahaa, koska se on ollut oikein. Teen vaan sen mikä on oikein enkä välitä vaikkaa koko suku puhuisi musta pahaa, koska en ole kenenkään pitämisistä riippuvainen. Oikeudessakin joutuu joskus puhumaan pahaa. Mutta vaikka mua jotkut sukulaiset vihais niin silti saatan ajatella heidän parastaan ja toisella kertaa tehdä jotain heidän hyväkseen. Mä en siis ole kenestäkään henkisesti riippuvainen. Mutta on kiva, jos ei tarvitse puhua pahaa.

Luulenpa, että Sinun kannattaisi toimia niinkuin viimeisessä lauseessa itse ehdotat. Jos on jotain ikävää sanottavaa, sanotaan se suoraan ja rakentavasti. Tai sitten ollaan hiljaa vaan...

Ja ylipäätään jos jossain sisaruksessa jokin vaivaa tai häiritsee, sanotaan se hänelle, ei pohdita sitä kolmannen kanssa.

Omien sisarusteni kanssa meillä on avoimet ja hyvät välit suurista ikäeroista huolimatta. Pahaa ei ole tarvinnut kenenkään selän takana puhua, joskus on kinattu kasvotusten....

Miehellä on samanlaista ja sivusta seuraten vuosien saatossa olen tullut siihen johtopäätökseen, että pahan puhuminen heillä juontaa kyvyttömyydestä puhua epäselviä asioita pois päiväjärjestyksestä. Joskus jokin viaton kommentti voi paisua kärpäsestä härkäseksi, jota ei kukaan osaa enää siihen viattomaan kommenttin jäljittää.

Yleensä sitä pahan puhumista syntyy anopin takia. Hän on leski ja huonossa kunnossa, joten miehelläni ja hänen sisaruksillaan on selvästi huono omatunto tekeekö kukaan tarpeeksi muorin eteen. Joskus anoppikin saattaa mitään ajattelematta surra ääneen kun ei näe lapsiaan tarpeeksi ja koska yksi lapsista käy hänen luonaan enemmän kuin muut syntyy sellaista jännää vihjailua tai äitimuorin säälittelyä, mutta se puetaan tyyliin : kun ois ne talon ikkunapokat maalaamatta, että kukahan se ehtisi tekemään. Ja kun kukaan ei ehdi, niin siitä sitten lähtee se arvostelu miten XX käy perheineen lomilla painuen suoraan mökille ja voivoi, kun eivät sitten sielläkään tee mitään jnejne.

Itse olen suora puheissani ja olen mieheni kanssa joskus heidän tilanteestaan puhunut, mutta en missään nimessä sotkeudu heidän väleihinsä. Anoppia mitenkään liikaa kritisoimatta toivoisin hänen kakistavan ulos, mitä haluaa.

hyväksymään sellainen kipeä asia että, ne sisarsuhteet myös muuttuvat iän myötä...Tullaan itsenäisemmäksi ja tuo lapsuuden kiinteäkin suhde omiin sisariin luonnollisesti väljähtyy koska, jokaiselle muodostuu se oma elämä ja kuviot. Tämä on ainakin itselleni ollut vähän vaikea läksy oppia:)) Vasta tässä iässä ymmärrän että, minun ei tarvitse mitenkään tavallaan elää myöskään heidän elämäänsä;))) Tehköön itse omat ratkaisunsa...ovat aikuisia siinä missä minäkin...

Näemme todella harvoin...mutta, nykyisin riittää kuitenkin sellainen perustunne mistä olemme joskus keskenämme avoimesti puhuneet. Jos, sitten jollakin olisi todella hätä...(mitä ei kukaan toivoisi)....niin aina tarjoaisin sen auttavan käteni....ja toiste päin..Ehkä tämä riittää...tässä iässä;))

Pahan puhumisesta olen minäkin saanut tarpeeksen jotenkin sellainen vain masentaa..Yritän mielluminen ajatella että, minun sisareni eivät ole täydellisiä suinkaan enkä myöskään itse..Sellainen täydellisyys ajattelu kun kuvottaa....Ei huvita kuunella yhtään kenenkään mollaamista...;))) tai arvostelua...Vaihdan puheenaihetta;))

tsau:Friidu

kyllä tulee sitä toisista puhumista,mutta minkäs teet,ku on aihetta..Mukavampaahan se olisi sovussa tallustaa,mutta olen huomannut ettei siitä mitään tule.Vaikka itse yrittäisi,niin kun taas kuulee jonkun puhuvan pahaa,niin sitä antaa samalla mitalla takasin..

Aina ei sentäs jaksa olla ku enkeli...

Kun varmasti tiedät itsekin, mikä on oikea tapa toimia....
Eli siis:'Jos sinusta on oikein ja reilua, että puhutaan selän takana kaikenalaista soopaa, niin sitten vaan jatkatte entiseen malliin.
Mutta jos sinusta ei ole oikein ja reilua, että puhutaan selän takana kaikenlaista soopaa, niin ehkä olisi hyvä lopettaa se. Jokainenhan vastaa vain omasta käytöksestään ja omista puheistaan. Mutta esimerkkinä voi olla ihan kivakin olla.

Tuntuu kummalliseslta. että sisaruksien välillä on yleensäkkään mitään riitoja. Mutta juontaakohan riidat lapsuudesta saakka. "Minä en saanut sitä ja sinä sait aina tämän. Sinä olit aina se kaikkien lellikki ja minua syrjittiin aina.." Perintö riidatkin tuntuvat olevan kovin yleisiä.
Minä olen aina ollut kateellinen ihmisille, joilla on siskoja. Minulla on vain yksi veli jonka kanssa ei olla paljon tekemisissä. Jos minulla olisi sisar, olisin iki onnellinen!
Jos sisarusten keskinäiset suhteet ovat riitaiset, kyllä niiden syy pitää yhdessä selvittää. Eihän sellaisesta elämästä mitään tule että kyräillään takanapäin ja haukutaan toisia. Jo äitinne takia teidän täytyy yrittää saada välit kuntoon ja itsenne myös.