Tiedä sitten onko tämä masennusta vai mitä, mutta huonosti tuntuu menevän. Elämästä on tullut jonkinlaista suorittamista tai selviämistä päivästä toiseen. Olen menettänyt vähitellen kaikki ystäväni, vain muutamia hyvän päivän tuttuja on jäljellä, eikä heistäkään seuraa juuri ole. Myös vähien sukulaisten ja naapureiden kanssa ovat välit vähitellen katkenneet. Vietin Juhannuksen yksin, kulkien kylillä ja vaihtaen muutaman sanan ventovieraiden ihmisten kanssa. Näin pari vanhaa työkaveriakin, mutta eipä heistä juttuseuraksi ollut heistäkään. Kukaan ei soittanut, kukaan ei tekstannut eikä mitään, mutta enpä tehnyt niin minäkään, sillä seuraani tai yhteyttä kanssani ei selvästikään kukaan kaivannut.
Minulla on jokunen luottamustoimi, joista haluan päästä eroon, sillä niiden takia olen mielestäni paljon ihmisiä elämästäni menettänyt, uusia ystäviä ne eivät ole tuoneet. Tuo päivittäinen selviäminen tarkoittaa oikeastaan sitä, että minusta tuntuu elämänhalu kadonneen, en jaksaisi enää mitään ja jonkinlaiset itsetuhoiset ajatuksetkin ovat mielessä välillä käyneet. Tuntuu kuin jaksaisin vain sen takia, että vielä on tekemättömiä asioita, asioita jotka ovat kesken ja joita ei voi jättää jälkeensä, jotta niistä ei koituisi vaivaa kenellekään sitten kun minua ei enää ole. Opinnot ovat kesken, on määräaikainen työ, jo mainitut luottamustoimet, lupaudun tekemään aina jotain pientä lähipäivinä ja teenkin koska tuo tekemättömien asioiden odottaminen antaa sen voiman jaksaa. Pelkään hirveästi eläkkeelle joutumista sillä siihenkin joitakin perusteita jo on vaikka nuori ihminen vielä olenkin. En myöskään siivoa asuntoani koskaan viimeistä päälle, vaikka haluaisinkin, koska ajattelen sen olevan sitten se viimeinen työ ennen viimeistä hetkeä jos muuta ei ole. Toisaalta ahdistaa ottaa uusia juttuja harteille, kun tuntuu etten jaksa, enkä oikeastaan edes haluaisi, mutta silti vain otan.
Inhoan mitä suurimmin epäonnistumisia asioissa, sillä koen fyysistä kipua töpätessäni jonkin asian, oli se sitten oiekastaan mikä tahansa. Myös takaumat menneiltä vuosilta sattuvat fyysisesti, jos niitä tulee mieleen ja niitä tuleekin varsin usein. Takaumissa on noloja tai ainakin jälkeen päin noloilta tuntuneita tilanteita ihan lapsuusvuosilta, ne ovat olleet tekoja tai sanomisia tai muita asioita, jotka tulevat mieleen ja kaduttavat ja sattuvat ihan oikeasti. Miten se on mahdollista, että tuntee kipua, ihan fyysistä kipua rinnan ja vatsan seudulla, kun epäonnistuu jossain asiassa?
Olen väsynyt ja ahdistunut, on viikonloppuja jolloin en poistu kotoa, makaan vain sängyssä ja katselen telkkaa ja verhot pidän kiinni. En pysty enkä halua soittaa kenellekään, koska tuntuu että eivät he puheluani kuitenkaan kaipaa. Jos joskus jolle kulle soitan, ei useinkaan puheluuni vastata. Isääni ja äitiäni en jaksaisi käydä katsomassa, vaikka haluaisinkin, koska aina heillä on riitaa jos mistäkin asiasta ja minua haluttaisiin vetää siihen mukaan. Se ahdistaa niin hemmetisti, että sekin tuntuu fyyysisesti.
Olen yrittänyt harrastaa liikuntaa laihtuakseni koska en ole tyytyväinen ulkonäkööni. Muutama kilo onkin lähtenyt, mutta silti ylipainoa vielä hieman on. Ulkonäköpaineet sinänsä ovat lähteneet, koska en enää koe tarvetta löytää itselleni elämänkumppania, koska en ole häntä koskaan löytänytkään, en lyhyeksikään aikaa. En enää viitsi pohtia syitä siihen, sillä se on loputon suo. Parempi vain olla sinkkuna, vaikka sekin toisaalta ahdistaa ja tuntuu kuin jos minulla joku olisi, voisin olla onnellinen. Ruokahaluni on myös likimain kadonnut, vaikka se toisinaan raskaan työpäivän jälkeen nostaakin itsensä taas esiin. Jostain kumman syystä alakuloisuuttani ei varmaankaan ole huomattu, ainakin niin toivon olen myös sitä mieltä ettei ole huomattu, koska osaan pitää niin hienosti kulissit yllä, esittää iloista ja aktiivista, vaikka sisällä sitten jälkikäteen tuntuisikin olevan pelkkää vitutusta. Ihan kuin pettäisin itseäni ja siinä sivussa muitakin ihmisiä.
Olipahan tässä taas vuodatus, ehkä se helpotti, ehkä ei, mutta olkoon se kokemuksena teille kaikille, jotka samoista asioista murehditte. Yritän vielä jaksaa, sillä nämä muutamat kyyneleet, jotka tämän kirjoittamisen aikana tipahtivat syliini, toivat hetken helpotuksen.
Minulla on jokunen luottamustoimi, joista haluan päästä eroon, sillä niiden takia olen mielestäni paljon ihmisiä elämästäni menettänyt, uusia ystäviä ne eivät ole tuoneet. Tuo päivittäinen selviäminen tarkoittaa oikeastaan sitä, että minusta tuntuu elämänhalu kadonneen, en jaksaisi enää mitään ja jonkinlaiset itsetuhoiset ajatuksetkin ovat mielessä välillä käyneet. Tuntuu kuin jaksaisin vain sen takia, että vielä on tekemättömiä asioita, asioita jotka ovat kesken ja joita ei voi jättää jälkeensä, jotta niistä ei koituisi vaivaa kenellekään sitten kun minua ei enää ole. Opinnot ovat kesken, on määräaikainen työ, jo mainitut luottamustoimet, lupaudun tekemään aina jotain pientä lähipäivinä ja teenkin koska tuo tekemättömien asioiden odottaminen antaa sen voiman jaksaa. Pelkään hirveästi eläkkeelle joutumista sillä siihenkin joitakin perusteita jo on vaikka nuori ihminen vielä olenkin. En myöskään siivoa asuntoani koskaan viimeistä päälle, vaikka haluaisinkin, koska ajattelen sen olevan sitten se viimeinen työ ennen viimeistä hetkeä jos muuta ei ole. Toisaalta ahdistaa ottaa uusia juttuja harteille, kun tuntuu etten jaksa, enkä oikeastaan edes haluaisi, mutta silti vain otan.
Inhoan mitä suurimmin epäonnistumisia asioissa, sillä koen fyysistä kipua töpätessäni jonkin asian, oli se sitten oiekastaan mikä tahansa. Myös takaumat menneiltä vuosilta sattuvat fyysisesti, jos niitä tulee mieleen ja niitä tuleekin varsin usein. Takaumissa on noloja tai ainakin jälkeen päin noloilta tuntuneita tilanteita ihan lapsuusvuosilta, ne ovat olleet tekoja tai sanomisia tai muita asioita, jotka tulevat mieleen ja kaduttavat ja sattuvat ihan oikeasti. Miten se on mahdollista, että tuntee kipua, ihan fyysistä kipua rinnan ja vatsan seudulla, kun epäonnistuu jossain asiassa?
Olen väsynyt ja ahdistunut, on viikonloppuja jolloin en poistu kotoa, makaan vain sängyssä ja katselen telkkaa ja verhot pidän kiinni. En pysty enkä halua soittaa kenellekään, koska tuntuu että eivät he puheluani kuitenkaan kaipaa. Jos joskus jolle kulle soitan, ei useinkaan puheluuni vastata. Isääni ja äitiäni en jaksaisi käydä katsomassa, vaikka haluaisinkin, koska aina heillä on riitaa jos mistäkin asiasta ja minua haluttaisiin vetää siihen mukaan. Se ahdistaa niin hemmetisti, että sekin tuntuu fyyysisesti.
Olen yrittänyt harrastaa liikuntaa laihtuakseni koska en ole tyytyväinen ulkonäkööni. Muutama kilo onkin lähtenyt, mutta silti ylipainoa vielä hieman on. Ulkonäköpaineet sinänsä ovat lähteneet, koska en enää koe tarvetta löytää itselleni elämänkumppania, koska en ole häntä koskaan löytänytkään, en lyhyeksikään aikaa. En enää viitsi pohtia syitä siihen, sillä se on loputon suo. Parempi vain olla sinkkuna, vaikka sekin toisaalta ahdistaa ja tuntuu kuin jos minulla joku olisi, voisin olla onnellinen. Ruokahaluni on myös likimain kadonnut, vaikka se toisinaan raskaan työpäivän jälkeen nostaakin itsensä taas esiin. Jostain kumman syystä alakuloisuuttani ei varmaankaan ole huomattu, ainakin niin toivon olen myös sitä mieltä ettei ole huomattu, koska osaan pitää niin hienosti kulissit yllä, esittää iloista ja aktiivista, vaikka sisällä sitten jälkikäteen tuntuisikin olevan pelkkää vitutusta. Ihan kuin pettäisin itseäni ja siinä sivussa muitakin ihmisiä.
Olipahan tässä taas vuodatus, ehkä se helpotti, ehkä ei, mutta olkoon se kokemuksena teille kaikille, jotka samoista asioista murehditte. Yritän vielä jaksaa, sillä nämä muutamat kyyneleet, jotka tämän kirjoittamisen aikana tipahtivat syliini, toivat hetken helpotuksen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tuntu kuin olisin itse kirjoittanut tota.
ootko minkä ikäinen.
ite oon 25v.
siis olen kyllä sairastanut masennusta 10v..välila paremmin välillä huonommin.
nyt kun olen viimeisen 2v ollut sairaslomalla,ja jo määräaikasella työkyvyttömyyseläkkeellä
masennus on pahasti pahentunut.
viiltely tullut takaisin,vaikak olenki vain muutaman kerrran niin tehnyt niin silti paha juttu.
käyn terapiassa.
mutta en ehkä tarpeeksi usein.
alkoholia kuluntu runsaasti.olen mennyt lähikuppiloihin..koska siinä samalla tulee sosiaalista elämää.mut se ei ole hyvä juttu.koska yritän laihtua ja rahaa menee..
toimeentulo ahdistaa..tienaan niin vähän.
tulevaisuus pelottaa ja ahistaa.syksyllä tulossa uusi leikkaus.
samalla tavalla olen ollut sinkkuna jo monta monta vuotta..koska pettynyt niin monesti miehiin että en usko että kestäisin taas pettymistä.
se on siinä mielessä ikävää koska perheen ja lapsen haluisin tosi kovasti.
itsellänikin on vain mutuama hyvä kaveri..tuntuu et muut ovat jättäneet.
tai niitä ei kiinnosta.
en tykkää puhelimessa puhua..tekstailen mielummin.
onneksi minulla on perheeni ja varsinkin äitini.se on tuki ja turva minulle.
syön paljon kipu lääkkeitä ja kohta taas varmaan viel enemmän.
syön myös lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen.ilman niitä en nuku.
koko ajan tulee ilmi uusia sairauksia tms.
Hei,
olen 22-vuotias nuori mies. Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveyteen liittyvää, enkä ole lääkärissä pään sisäisten asioiden takia käynyt. En voi, vaikka toisinaan haluaisin. Salassahan mitkään asiat eivät tässä maailmassa tai asumassani kaupungissa pysy kolmea minuuttia pidempään. En halua siis saada mitään leimaa otsaani.
Kerrot viillelleesi itseäsi ja minä voin kertoa etten ole vahingoittanut itseäni, vaikka muutamaan otteeseen se on käynyt mielessä ja alkoholin nauttimisen jälkeen melkein tapahtunutkin. Lähinnä se on ollut pelastava tekijä, että minulla edelleen on jotain mitä en voi jättää kesken ja se että onnistumisen varmuusprosentti ei ole ollut riittävä. Kauheeta tekstiä.
Olin viime kesän sairaslomalla ihan fyysisen vamman takia, joka operoitiin sitten myöhään syksyllä. Ilmeisesti operaatio on epäonnistunut, sillä jalkojeni toiminta ei ole palautunut ennalleen, vaikka pystynkin hyvin kävelemään ja ehkä hölkkäämäänkin. Vaivoja ja kipuja siis edelleen jonkin verran on, mutta en syö niihin lääkkeitä. Syksyllä pitäisi myös minulla tehdä jotain lisäoperointeja, mikäli lääkäri vain pitäisi lupauksistaan kiinni.
Mainitsit lisääntyvästä alkoholinkulutuksesta. Eikö se sinulle tee yhä kamalampaa oloa? Minulle nimittäin tekee, morkkis kestää monta päivää ja mieli on maassa monen monta päivää. Olen vähentänyt alkoholia, sillä pelkään sitä ainetta ihan todella, varsinkin liikaa käytettynä, koska se aiheuttaa minulle hyvin suurta ahdistusta ja muitakin oireita.
Rahasta on minullakin pulaa, juuri tänään tuli maksumuistutus ja nyt on sitten rahat totaalisesti loppu ja velat vain kasvavat. Rahapula on kuitenkin jollain tapaa hallinnassa. En voi kuvitellakaan muuttavani halvempaan asuntoon tai luopuvani autostani, sillä ne ovat asioita joiden koen pitävän minua jollain tapaa mukana elämässä. Toimeentulo on laskujeni mukaan jollain tapaa vielä turvattu, mutta mitään ylimääräisiä kolhuja talouteni ei tule kestämään ja se jos mikä tuntuu aiheuttavan syrjäytymistä. Minulla ei ole varaa lähteä edes niin parin kaverin, jotka minulla vielä ehkä on, kanssa baariin tai muutenkaan mihinkään, mihin kuluu rahaa. Näillä parilla ihmisellä ei rahasta pulaa ole.
Minä olen jättänyt välillä puheluita väliin, tekstailusta piittaan vielä vähemmän. Äitini sairaus on lisäksi riesana painamassa mieltä lähes päivästä toiseen. En halua käydä katsomassa häntä, koska oma ahdistukseni ja paha oloni lisääntyy aina kun vain näen hänet ja hänen tilansa.
Toivon sinulle paljon hyvää ja voimia jaksaa vielä. Ehkä tämä maailma vielä jossain välissä näyttää sen hyvänkin puolensa. Olemme mielestäni ansainneet sen.
alkoholi todellakin pahentaa asiaa ja paljon.
si´ksihön se on sitä tyhmä litkiä ja nt yritänki koko ajan vähentää.
niin kävitkö missään töissä?Miten sun päivät kuluu?
suosittelen kyllä menemään lääkäriin,jos et lääkkeitä halua on olemassa ihan terapiaa.
toiset kun taas mielummin syövät lääkkeitä eikä halua puhua.
jos haluat enemmän jutella yksit yisesti niin mailaa
[email protected]
vaikka meillä ei ehkä tilanne ihan sama niin olisi mukava jutella jonkun kanssa joka kokee samoja asioita
Tutulta kuulostaa, olen 27-vuotias nainen, en ole myöskään käynyt missään lääkärissä tai muuta.
Nyt viimeisten kuukausien aikana paha olo vaan lisääntynyt lisääntymistään, enkä edes tiedä miksi. Yhdelle kaverille kerroin asiasta ja itsetuhoisuudestani ja tämä totesi minun liioittelevan, sillä eihän nyt minulla voi mikään huonosti olla. On vanhemmat, sukulaisia, poikaystävä, työpaikka jne. Silti vihaan itseäni enkä koe onnistuneeni missään. Ahdistaa niin että sattuu. Haluaisin kuolla, mutten kuitenkaan uskalla tehdä mitään.
Alkoholin käyttöni on ehkä riistäytymässä käsistä, muttei siitäkään tule sitä hyvää fiilistä kuin ennen. Hyvä fiilis on ainoastaan silloin kun ryyppää itsensä tajuttomaksi, herätessä vaan vituttaa ja ahdistaa entistä enemmän.
No, day by day, ehkä tämä joskus on ohi.
Suosittelen sullekin lääkärille menoa.
se on vaan tietty tosi hankala mennä pyytämään apua
tiedän tunteen.
ja esim kerran kun menin terveydenhoitajalle hakemaan sairaslomaa,
niin hän sanoi että toi on kuule susta itestäs vaa kiinni oletko masentunut vai et.
tein valituksen.
vaati masentuneelta paljon tulla hakee hoitoo ja sit vähitellään.
Kaveritha juuri luulee jos sulla on kaikki kulissit pystyssä normaalisti miten voisit olla masentunut
tietty ahdistus ja masennus on eria asia.
oletko huomannut missä tilanteissa on keikkein pahin olo???
toi viinaki on paha paha asia.
itse join yhdessä vaiheessa ni paljo et ainan ukahdin ja sain nukuttuu..
ny koko ajan vähennän sitä.
mut silti viel tulee käytyy tuopilla yksinään.
pitäs ottaa itellää kuri käteen että dokaa vaa silloin kun kavereiden kanssa menee johonkin.
pienenis määrä paljon.
ja lisäksi seuraavana päivänä mulla on tosi tosi ahdistava olo .
se viiltely on ka´ns samanlainen asia mulla,koska tiedän että äidille tulee paha mieli siitä et satutan..niin eka se auttaa mtu jälkikäteen ahdistus vaan pahenee et miks taas tein näin.
Asiaa kirjoitit.
Tuosta viiltelystä vielä, varmaan 7 vuotta sitten olen sitä viimeksi tehnyt ja nyt taas tekisi jostain syystä mieli. Tänään viimeksi mietin veitsi kädessä, mutta pistin takaisin laatikkoon. Jos nyt aloitan, saanko lopettua siihen yhteen tai kahteen kertaan? Ja miksi helvetissä ylipäätään tekisin niin? Miksi se helpottaa? Paljon olisi kysymyksiä, olisipa vielä vastauksetkin niihin.
sehän se jännintä on ja varsinkin niiden jotka eivät ole viillelleet on hirveän vaikea ymmärtää sitä miksi joku viiltelee,miten se voi helpottaa.
en tiedä liittykö sekin sitten siihen että olen useamman vuoden purrut ala huulta tuoltla sisältä.
niin paljon että vertao n urakalla tullut,välillä tulehtunut,melkein jopa läpi huulen purrut...jyrsinyt ja jyrsinyt.
sekin tuo sitä tuskaa ja vie sitä henkistä tuskaa pois kun tekee jotaiin fyysistä.
mutta se on hyvä kun laitoit veitsen laatikkoon...
taas joutuis sidettä ranteeseen laittaa,selittää ihmisille mistä haavat tullut tms.
mä en tee sitä äitini takia ja joka ikinen kerta kun teen tulee niin huono omatunto.olin mutuaman vuoden kokonaan niin tekemättä..
mutta nyt sairastuttuani se on tullut takaisin...
lisäksi välillä päässä pyörii et tyhjennän lääkekaapin...kerran ylä.aste iässä on lääkkeiden yliannostus takana.
mut rakastan niin paljon äitiäni että en kykenisi siihen...
niin ne terapeutitki sanoo...et oli se syy mikä tahansa ni se on hyvä et on joku syy elää.
kirjoittelinkin tuonne jo aikaisemmin sähköpostiosoitteeni jos joku muukin haluaa kirjotellla yksityisesti...mielelläni itsekin kirjoittelen
No, voisin ehkä kirjoitellakin sähköpostiin, katsotaan nyt...
Tänään (siis eilen) oli varmaan pahin päivä ties moneenko vuoteen, oli pakko ottaa taas se veitsi käteen, tosin tälläkertaa oli myös pakko viiltää, pitkästä aikaa. Siis moneen vuoteen. Sattuihan se, niinkuin pitikin, muttei helpottanut yhtään. Nukuin vähän ja menin kauppaan, siellä kaupassa aloin melkein itkeä yhtäkkiä ilman mitään järjellistä syytä ja lähdin pois. En ole vastannut puhelimeen, en ole jaksanut edes tupakalle raahautua. Miksiköhän tätäkin paskaa aloin kirjoittamaan.
Nyt illalla vedin vähän viinaa, lonkeroa ja kaljaa. Nyt on jo vähän siedettävämpi olo. Aivan voimaton kylläkin.
Tähän asti olen aina selvinnyt, miksen siis taas? En kehtaa/ pysty pyytämään apua, minullahan on kuulemma kaikki hyvin. Jostain 15-vuotiaasta asti olen oppinut vetämään jotain roolia, esittämään ja pitämään ne kulissit pystyssä. Se on ihan sama mitä pään sisällä liikkuu, kunhan ulospäin kaikki on ok. Nyt alkoi pelottaa, että ne voi sortua jossain kohtaa.
Nyt menen taas nukkumaan ja toivottavasti huominen on parempi. Tai sitä ei edes tulisi.
tiedän nuo kuvaamasi tunteet...
tuliko morkis viiltelyn jlk,
mua se helpottaa htkeks mut sit tulee tosi paha mili.
Niin sullako ei ole mitään lääkkeitä???
Suosittelen vahvasti nyt lääkärille menoa.
tiedän tttä on vaikea puhua.
mut olet nyt sen verran huonossa jamassa.asutko yksin?
tietääkö äitisi tai muu perhesi,ystäväsi tästä olostasi.
Jos joku läheinen tulisi mukaan vaikka lääkäriin.
Mulla käy joka kolmas krt äiti mukana terapiassa.
tiedä mitä tuo roolin esittäminen on,,ja sen takia kerran romahdinki.
pidin kaikille kulissia yllä,kaikki oli niin ihanaa ja mukavaa..
ja sit pam...ja en enää päässyt sängystäkään ylös...
katto oli vaan katseen kohtana.
joitko paljon niitä lonkeroita ja bissee,muutamasta mullekin tulee ihan hyvä olo mut jos vedän vähänki enemmän,niin heti rupee ahdistaa,miks join miks join,
Olen huomannut että se n jonkimmoinen ongelma mulle kyllä.
ja en halua siitä kyllä isompaa ongelmaa.
toivon tosi paljon tsemppiä sulle...toivottavasti joku pv oisi s hyvä päivä
Vaikuttaisi kuitenkin että olet ajatellut asioitasi paljon ja olet selvästi huomannut asioita jotka huonontavat oloasi. Nyt sitten pitäisi niihin asioihin puuttua mitkä ovat niitä ongelmia elämässäsi,niitä voisi alkaa muuttamaan vähän kerrassaan. Älä suostu enää niihin toimiin ja tehtäviin jotka rasittavat sinua liikaa,opettele sanomaan niille ei. Tee elämästä helpompaa itsellesi, sen elämän kuuluisi olla sellaista että siinä on hyvä olla.
http://masennus.nettisivu.org
että kuvaat masennusta ajtustasolla, mihin itse en kykene enää kun sairaus on vienyt lääkkeineen herkkyden ja ajatuskyvyn. Tunnistin itseni kaikkien kirjoittajien viesteistä.
Kaikki lähtee asenteesta. Jos asenteesi on: "Kaikki on turhaa, haluan kuolla." tai mitään vastaavaa, asianhan on silloin, niin koska ajattelet niin.
Muuttakaa ajatteluanne, muutatte elämänne.
Joku tokaisee: "Olisipa se niin helppoa." tai muuta vastaavaa.
Pahoittelut, sillä se on tosiaan niinkin helppoa, kunhan osaa asennoitua oikein.
Kaikki lähtee ajatuksistanne. Opiskelkaa asiaa, olitte sitten kuin alakuloisia tai onnellisia. Samanlaisia ihmisiä me kaikki olemme, pystymme kaikki täysin samaan, mihin joku muukin pystyy.