Onko kukaan saanut oikeasti apua lääkityksestä sos.til.pelkoon?
Ite en ole, enkä pystynyt enää aikoihin tekemään yhtään mitään, en käy missään, en tee mitään.
Ite en ole, enkä pystynyt enää aikoihin tekemään yhtään mitään, en käy missään, en tee mitään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse syön seronilia 30mg ja on helpottanut, lisäksi käyn terapiassa.. oli kyl masennustakin, mut sos.tilanteiden pelot pahimpia. nyt kun alkaa itekin aktivoitumaan, mietin vaan et miks tuhlasin n. 4 vuotta sisällä kyyhöttämiseen, kun olis voinu sillon jo hankkia apua. no mut koskaan ei oo liian myöhästä. suosittelen kylläkin hankkimaan apua. lääkitys keskusteluapu auttaa parhaiten.
Joskus aiemmin olen syönyt kuuriluonteisesti masennuslääkkeitä ja mulla on beetasalpaajaa sydämentykytyksiin. Masennuslääkkeet lihottivat ja turruttivat, enkä aio siksi enää ikinä syödä kyseisiä lääkkeitä. Ilman olen vuosia ollut, enkä beetasalpaajaakaan ole käyttänyt. Kai olen jotenkin lääkevastainen ja minulla on jonkunlainen tarve saada olla oma itseni. Miksen voisi kelvata tällaisena kuin olen, vähän erilaisena? Ärsyttää koko ajatus lääkkeistä muuttamaan omaa persoonaa. Elän parisuhteessa ja minulla on lapsi joten elämässäni on ainakin vielä tekemistä. Aivan yksin ei tarvitse olla, mutta aika rientää..
Kaupassakäynti sujuu aika hyvin, (ellei tule vastaan joku jota haluaisi paeta) mutta työelämää muiden keskellä ei vaan voi ajatellakaan. Kaupassakin käyn mieluummin päivällä, jolloin ihmisiä on vähemmän. Tunnen huonommuutta siitä etten ole löytänyt alaa, jossa voisin työskennellä. Olen silti suht hyvin koulutettu. Haluaisin niin tehdä tulevaisuudessa työtä ja saada siitä palkkaa. Jokainen aiempi työ on kariutunut pakenemiseen ja ahdistukseen mennä työpaikalle muiden ihmisten takia.
Söin mas lääkkeitä myös aikana, ei juuri hyötyä, tunteet vain katosivat, lopetin. Halusin "olla täällä" ja nähdä, kuulla, haistaa, tuntea taas jotakin. Mutta nyt tämä, en myös pysty menemään töihin, käyn kaupassa heti aamulla kun vähän väkeä, en muualla. Slomalla en ole enää, koska irtisanouduin, mitään korvauksia en saa mistään. Haluaisin työelämään, mutta tulee ihan valtava paniikki, kun alan ajatella, ainoa sopiva olisin jokin työ yksin, mikä sellainen olisi? Sukulaistenkaan tapaamiset ei onnistu enää. Niin ja sain terapiaakin mas aikana, mutta ei kauheasti hyödyttänyt.
Saataisiin paljon kaltaisiamme syrjäytyneitä ihmisiä työllistettyä, kun koko maahan "tehtäisiin" enemmän etätyömahdollisuuksia. Mielellään siis muutakin kuin puhelinmyyntiä :/ Jos työ on/olisi tulospainotteista, etätyötä uskaltaisi tarjota kuka vain? Tulokset kertovat sitten puolestaan.
MIKSEI noin voisi olla... eletäänhän jo vuotta 2010! Etätyöhön päästäkseen täytyy nykyään myös olla jo luotettava työntekijä ja ollut vuosia tietyssä firmassa palkkalistoilla. Niin miksi pitäisi, jos on tulospainotteista työtä?
Miksi täytyy painottaa lähes joka työssä jotain helkatan tiimityöskentelyä yms. Se ei sovi kaikille. Minä tykkäisin tehdä yksin työtä rauhassa, kuten niin moni muu. Esim. kotona tehtävä työ säästää lisäksi työtiloja.
Uskon, että moni työllistyisi jos vähänkin ideoitaisiin oikeasti näitä juttuja työkkäreiden ja työnantajien välillä. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä on niin paljon, ja tämä tuppaa olemaan elinikäinen vaiva! Eikö olisi parempi saada uusia veronmaksajia, vaikka sitten vähän ideoimalla uusia mahdollisuuksia?
Etätyötä ei myöskään tarvitse leimata, vaan sitähän tekee kuka vain ns. "rohkeampikin".
Viikkokokous, pikapalaveri, se ja se palaveri.
Kokouksista pitäisi kieltää tarjoilut ja ne pitäisi pitää seisten, niin johan vähenisi. Turhaa paskan puhumista, ehkä tunnin kokouksesta 5 min voi olla oikeata eteenpäin vievää asiaa. Olen ollut niin kauan ja niin monessa paikassa, että tiedän. Menisin heti paikkaan, jossa ei kokouksia tai ainakin ettei jokaisen tarvisi niihin osallistua, asiat voi luke pöytäkirjoista,, ei tarvi kuunnella sonnan jauhamista.
Oletteko ihmetelleet, miksi kaikkia ohjataan aina vain samaan laatikkoon, eikä oteta yksilöllisiä seikkoja huomioon? Minulle naurahdettiin, kun joskus kerroin (psykologille) näistä työelämäni haaveista. Onko sitten parempi, että on tekemättä mitään neljän seinän sisällä? Haluan pitää oman persoonani ilman mitään lääkkeitä, joten jokin sopiva etätyö olisi ainoa vaihtoehto täysipainoiseen elämään. Palkkavaatimuksiakaan ei ole, sillä palkaus on jokatapauksessa minulle todellakin toissijainen asia työviihtyvyyteen nähden. Kunhan ON edes jonkinlainen toimeentulo, josta kertyisi vähän eläkettäkin.
Ei tarvitsisi vältellä ihmisiä tai muita juhlia ainakaan sen takia, kun ei nolona kehtaa myöntää ettei tee oikeastaan mitään. Tuntisi itsensä ihmisarvoiseksi. Taitaa haaveeksi jäädä.
Terapeuteilla on valmis ohje kaikille: Eikun lyötäisiin vaan mömmöt kouraan ja kehoitettaisiin siedättymään normaalityöhön suuntautuvasti. Kaikkienhan KUULUU käydä kahvitunneilla ja tehdä tiimityötä. Muuten ei sovellu tämän maailman järjestykseen. Se on ainoa oikea tapa. Niinpä.
neuvottiin minuakin.
Se on mahdottomuus. Teen mitä tahansa työtä mieluummin ja pienellä palkallakin, kuin palaan siihen sontaan. Haluan elää, enkä kulkea huuruissa, niin etten mitään enää tunne ja näe ja kuule.