Teinimasennus/masennus?

Otsikko - ongelmia näiden kahden erottamisessa toisistaan.

Olen 15-vuotias tyttö, päättänyt juuri peruskoulun.
Puolitoista vuotta sitten sain ensimmäisen ystävän, jonka kanssa oli oikeasti hauskaa viettää aikaa koulun ulkopuolella, ja olin innostunut asiasta.
Mietin muita ihmisiä ja pian tajusin, että tämä on ja on aina ollut jokapäiväistä elämää kaikille muille ympärilläni, ja innostukseni laantui. Järkytyin tästä liioitellusti, jonka seurauksena taas huomasin, etten ole ollut oikeastaan kiinnostunut mistään sen jälkeen, kun olen pienenä lapsena halunnut kovasti jonkin lelun.

Tarkoittaen nyt muita ihmisiä, tapahtumia, harrastuksia, edes lempibändejä jne., en koe olleeni innostunut ikinä mistään. Olin pitkään myös hyvin arka asiasta, en voinut lopettaa sen miettimistä ja kun yritin kertoa ihmisille tai edes kirjoittaa tunteistani, aloin itkeä hallitsemattomasti ja samaa jatkui hyvällä tuurilla vain vajaa tunti, jos en eksynyt miettimään aihetta uudelleen.

Nykyään koen itseni ja maailman epätodellisena, taas kun mietin tilannetta, tuntuu jokseenkin pahalta mutta en jaksa itkeä enkä tunne kykeneväni tuntemaan oloani edes surulliseksi.

Tunnen olevani jumissa, ja pelkään etten pian edes halua kiinnostua mistään.
Mitä tähän asti olen asiaa tutkinut, pitäisi varmaan rikkoa rutiineja päästäkseen tästä tilanteesta mutta tahdonvoima ei tunnu riittävän edes uuden kiertoreitin etsimiseen takaisin kotiin silaloin harvoin kuin poistun neljän seinän sisältä.

Meneekö tämä itsekseen ohi parin vuoden sisällä?
Mistä saan motivaatiota muuttumiseen?
3310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sanoa, meneekö se ohi vuosien kuluessa. Ei myöskään kannata vetää rajaa sille, kärsitkö "oikeasta" masennuksesta, jokaisella kun on yksilöllinen sielunelämä ja jokainen kokee varmasti ahdistavat tunteet eri tavalla.

Jos haluat muuttaa rutiineja ja kiinnostua asioista, niin aloita nimenomaan niistä pienistä asioista. Kuten siitä, että kierrätkin eri korttelin kautta kotiin, näin elämänpiiri laajenee vähitellen. Tai juttelet netissä jollekin tuntemattomalle, ei tarvitse tehdä samantien ihmetekoja. Mene kuitenkin aina jonkin verran enemmän "mukavuusalueen" ulkopuolelle, jotta muuttuminen on mahdollista.

Vähitellen kun tutustut maailmaan ja sen ilmiöihin yhä rohkeammin, kiinnostut luultavasti ainakin jostain. Ilman hyvää kaveria kaikki on varmasti vaikeampaa, mutta et voi odottaa, että joku tulisi ja tekisi elämän sinun puolestasi. Itse tiedän hyvin, kuinka mikään elämässä ei kiinnostanut, osittain siksi, ettei ollut paljon niitä "niin hauskoja" kavereita. Ulkopuolelta katsottuna saattaa näyttää siltä, että kaikki ovat niin onnellisia ja riehakkaita, mutta sisällään he saattavat tuntea samaa elämänahdistusta kuin sinäkin tunnet.

Rohkeutta!

Äänestä
  • olen huomannut että masennus ja angstailu on muotia teini-ikäisten keskuudessa. Emo:t vatvoo itsaria, viiltelee jne. Erottaisin teinimasennuksen kyllä ''aikuisen'' masennuksesta. Useimmilla teineillä on koettu vasta hyvin vähän elämässä, sitten reagoidaan hyvin dramaattisesti johonkin (ainakin aikuisen näkökulmasta) mitättömään asiaan. Aikuisella ihmisellä voi olla vuosikymmenien putki epäonnistumisia ja onnettomuutta näin ollen depressio on erilainen, juuret ovat syvemmällä.

    Äänestä

  • endless falls kirjoitti:

    olen huomannut että masennus ja angstailu on muotia teini-ikäisten keskuudessa. Emo:t vatvoo itsaria, viiltelee jne. Erottaisin teinimasennuksen kyllä ''aikuisen'' masennuksesta. Useimmilla teineillä on koettu vasta hyvin vähän elämässä, sitten reagoidaan hyvin dramaattisesti johonkin (ainakin aikuisen näkökulmasta) mitättömään asiaan. Aikuisella ihmisellä voi olla vuosikymmenien putki epäonnistumisia ja onnettomuutta näin ollen depressio on erilainen, juuret ovat syvemmällä.

    ongelmat olla syvällä ja jopa vuosikymmenen kestäneitä, esim. yksinäisillä ja muuten syrjityillä saattaa paha olo olla kerääntynyt jo päiväkodista... Joillain toki o kyse jostain parin viikon suhteen katkeamisesta, mikä tietty on hiukan liioiteltua, vaikka inhimillistä sekin. Eli myös "teini"- ja teinimasennuksella on eroa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sb kirjoitti:

Otsikko - ongelmia näiden kahden erottamisessa toisistaan.

Olen 15-vuotias tyttö, päättänyt juuri peruskoulun.
Puolitoista vuotta sitten sain ensimmäisen ystävän, jonka kanssa oli oikeasti hauskaa viettää aikaa koulun ulkopuolella, ja olin innostunut asiasta.
Mietin muita ihmisiä ja pian tajusin, että tämä on ja on aina ollut jokapäiväistä elämää kaikille muille ympärilläni, ja innostukseni laantui. Järkytyin tästä liioitellusti, jonka seurauksena taas huomasin, etten ole ollut oikeastaan kiinnostunut mistään sen jälkeen, kun olen pienenä lapsena halunnut kovasti jonkin lelun.

Tarkoittaen nyt muita ihmisiä, tapahtumia, harrastuksia, edes lempibändejä jne., en koe olleeni innostunut ikinä mistään. Olin pitkään myös hyvin arka asiasta, en voinut lopettaa sen miettimistä ja kun yritin kertoa ihmisille tai edes kirjoittaa tunteistani, aloin itkeä hallitsemattomasti ja samaa jatkui hyvällä tuurilla vain vajaa tunti, jos en eksynyt miettimään aihetta uudelleen.

Nykyään koen itseni ja maailman epätodellisena, taas kun mietin tilannetta, tuntuu jokseenkin pahalta mutta en jaksa itkeä enkä tunne kykeneväni tuntemaan oloani edes surulliseksi.

Tunnen olevani jumissa, ja pelkään etten pian edes halua kiinnostua mistään.
Mitä tähän asti olen asiaa tutkinut, pitäisi varmaan rikkoa rutiineja päästäkseen tästä tilanteesta mutta tahdonvoima ei tunnu riittävän edes uuden kiertoreitin etsimiseen takaisin kotiin silaloin harvoin kuin poistun neljän seinän sisältä.

Meneekö tämä itsekseen ohi parin vuoden sisällä?
Mistä saan motivaatiota muuttumiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu