Martti Luther

TEESI I
Luther oli uskonpuhdistaja ja antikristuksen paljastaja

Jotta saataisiin halua ja rakkautta Lutherin kirjoitusten lukemiseen ja tutkimiseen, on ennen muuta välttämätöntä tiedostaa elävästi, ettei Lutheria tule lukea tavallisten puhtaiden teologien joukkoon, vaan että hän on itsensä Jumalan valitsema kirkon uskonpuhdistaja sekä antikristuksen paljastaja ja kukistaja (2 Tess. 2:8, Ilm. 14:6-7).

Luther on ainoa teologi, joka on ennustettu Raamatussa. Hän on ilman pienintäkään epäilystä se enkeli, josta Ilm. 14:6 puhuu. Hän on epäilemättä se, joka 2 Tess. 2:n mukaan on saattava ilmi ja kukistava antikristuksen. Että Luther on paljastanut antikristuksen, sen myöntää jokainen, joka vielä uskoo, että paavi on antikristus. Että hän on kukistanut hänet, sitä eivät monet tosin myönnä, mutta ei ole epäilystäkään, ettei hän olisi sitä tehnyt. Tosin hän ei ole tehnyt loppua paavikunnasta, mutta sen, joka nyt vielä antaa paavin vietellä itsensä, täytyy ensin hylätä Luther, sillä Luther on hänet osoittanut antikristukseksi niin selvästi, että ihmisen täytyy sulkea silmänsä, mikäli hän ei tahdo uskoa, että paavi on antikristus. Sitä, joka ei tahdo joutua paavin viettelemäksi, tämä ei voi eksyttää. Lutherin kautta Jumala on avannut tuhansien ja miljoonien sellaisten silmät, jotka aiemmin sokeuttaan kunnioittivat paavia Pietarin seuraajana ja Kristuksen sijaisena. Lutherilla ei ole vertaistaan kirkossa apostolien ja profeettain jälkeisenä aikana. Mainittakoonpa ainoakaan yksityinen uskonkohta, jota Luther ei olisi kaikkein selvimmin ja ihanimmin tuonut esille. Eikö nyt olisi sanomattoman suurta kiittämättömyyttä Jumalaa kohtaan, joka on lähettänyt meille tämän miehen, jos emme tahtoisi kuulla hänen ääntään? Silloin emme olisi tunteneet etsikkoaikaa, jolloin Jumala on meitä lähestynyt. Millainen Jumalan viha tällaisesta seuraa, näemme tätä nykyä uusista saksalaisista teologeista, jotka eivät mitään tutki Lutherin esikuvan mukaan, jopa pohjimmiltaan halveksivatkin häntä, koska hän ei ole esittänyt totuutta ’tieteellisesti’. Jos modernit teologit joskus lainaavat häntä, sillä on aina jokin tietty tendenssi; mutta se ei tapahdu siinä tarkoituksessa, että hänet esitettäisiin totuuden todistajana. Sitä vastoin eräs vanha teologi nimittää Lutherin kirjoituksia ’Elian mantteliksi, jonka hän on taivaaseen mennessään jättänyt tänne. Samoin Bugenhagen näkee Ilm. 14:6-7:n perin pohjin toteutuneen Lutherissa.

Siksi tämä teesi on erittäin tärkeä. Jumala saattaa kristikunnan vastuuseen siitä, jos se ei tunnusta tätä miestä kirkon uskonpuhdistajaksi. Me emme saa Lutherin kohdalla ajatella: ’Senhän mekin osaamme; yhtä hyvin kuin Luther on löytänyt totuuden, yhtä hyvin mekin löydämme sen ahkeralla tutkimisella.’ Ei, kun Jumala täyttää profeettansa Hengellä ja valolla, niin Hän tekee sen kirkon yhteiseksi hyödyksi; ja voi kirkkoa, jos se ei tahdo käyttää Jumalan työvälinettä, vaan kulkee tämän ohittaen! Kirkolla, jossa eivät ensinnäkään pastorit eivätkä sitten näiden kehotuksesta tavalliset kristityt opiskele Lutherin kirjoituksia, ei totisesti ole Lutherin henkeä, ja Lutherin henki on uskon, nöyryyden, yksinkertaisuuden puhdas evankelinen henki.
Kirkkomme muita dogmaatikkoja ei sovi asettaa Lutherin kanssa samalle lähtöviivalle. Lutherilla ei ollut takanaan mitään muuta kuin helvetillistä eksytystä. Hänen täytyi yksin käydä sisälle Raamattuun ja ammentaa sieltä totuus. Yksikään ihminen ei voi käsittää, miten se on ollut mahdollista. Se ehkä näyttää helpolta, mutta sen oli mahdotonta tapahtua ilman aivan erityistä Pyhän Hengen valaisua.


Näin kirjoittavat kuitenkin myös kirkkomme viholliset. Kun Luther vuonna 1544 oli jälleen laatinut poleemisen kirjoituksen zwingliläisiä vastaan, sveitsiläiset tahtoivat vimmoissaan saattaa Lutherin vaikkapa mestauslavalle, mikäli heidän toivomustaan noudatettaisiin. Silloin kirjoitti Calvin: ”Tämän pyydän teidän painamaan mieliinne: ensinnäkin, millainen suuri mies Luther on ja millaisilla suurilla lahjoilla hän erottuu muista, millä rohkeudella, millä kestävyydellä, millä taitavuudella ja millä läpitunkevalla voimalla hän on tähän asti ahkeroinut antikristuksen valtakunnan kukistamiseksi ja samalla pelastuksen opin levittämiseksi. Tapaan usein sanoa: vaikka hän nimittäisi minua perkeleeksikin, niin minä osoittaisin hänelle niin paljon kunnioitusta, että tunnustaisin hänet erinomaiseksi Jumalan palvelijaksi.”

Calvin sanoo toisessa kohdassa, jossa hän kirjoitti Jes. 57:1:n johdosta: ”Olen sitä mieltä, että minun täytyi ennen kaikkia muita esittää tämä (esimerkki), sekä siksi, että tämä on aivan äskettäin esiintynyt, että myös siksi, että sen tulisi valaista niin ainutlaatuisen evankeliumin julistajan ja Jumalan profeetan luonnetta.”

Sellaiset kohdat pitäisi esittää uudemmille luterilaisille, jotka kummastelevat sitä, että me nimitämme Lutheria toiseksi Moosekseksi tai toiseksi Eliaksi.

Beza, eräs toinen reformoitu opettaja, kirjoittaa seuraavasti: ”Luther oli totisesti ihailun arvoinen mies, ja se, joka ei huomaa hänessä Jumalan Henkeä, ei huomaa yhtään mitään.”

John Bunyan, tunnettu englantilainen baptisti, sanoo Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä: ”Minusta tuntuu, minun täytyy se lausua julki, että minun täytyy asettaa tämä Lutherin kirja, Galatalaisepistolan selitys, kaikkien kirjojen yläpuolelle (lukuun ottamatta pyhää Raamattua), joita koskaan olen nähnyt, koska se on niin ihana ja lohdullinen haavoitetulle omalletunnolle.”

Vieläpä Erasmus Rotterdamilainenkin yhtyy tähän Lutherin ylistämiseen ja kirjoittaa: ”Luther on liian suuri, että minä osaisin kirjoittaa häntä vastaan. Luther on liian suuri, että minä saattaisin ymmärtää häntä. Tosiaan, Luther on niin suuri, että luettuani pienen lehtisen Lutherin kirjoituksista opin enemmän ja saavutan suuremman hyödyn kuin lukemalla koko Tuomaan [Tuomas Akvinolaisen teoksen Summa totius theologiae].” Melanchthon kirjoittaa esipuheessaan Lutherin latinankielisten teosten Wittenbergin laitoksen kolmanteen osaan: ”Muistan, että Erasmus Rotterdamilaisellakin oli tapana sanoa: ei ole ketään toista taitavampaa ja parempaa selittäjää niiden kaikkien joukossa, joiden kirjoitukset meillä on tallella apostolien ajan jälkeen.”

Samanlaista ilmausta käyttää paavilainen oppinut Masius, joka kirjoittaa: ”Yhdellä lehdellä, joka on lähtöisin Lutherin kynästä, lienee enemmän perusteellista teologiaa kuin toisinaan jonkun kirkkoisän koko kirjassa.”

Johann Georg Hamann suositteli ystävälleen Lindnerille, joka aikoi opiskella teologiaa, hänen ilmaisuaan käyttääksemme ”kolmea peruskirjaa”, nimittäin Raamattua, vanhaa hyvää virsikirjaa ja ”kolmas on Lutherin pienempien kirjoitusten kokoelma, jonka Rambach on julkaissut. Tästä kirjasta Te löydätte uskomme pääoppeihin tämän kirkkomme isän valikoituja ajatuksia ja selityksiä, jotka ovat sekä poleemisia että käytännöllisiä. Mikä häpeä meidän ajallemme (v. 1759), että tämän miehen henki, joka on kirkkomme perustanut, makaa niin tuhkan alla! Millainen puhetaidon vaikuttavuus, millainen selityksen henki, millainen profeetta! Miten hyvältä Teille onkaan vanha viini maistuva, ja miten meidän tulisikaan hävetä omaa turmeltunutta makuamme! Mitä ovatkaan häneen verrattuina Montaigne ja Bacon, nuo hilpeän Ranskan ja syvämietteisen Englannin epäjumalat!”

Leopold Ranke, kuuluisa historiantutkija, kirjoittaa: ”Suvereenisemmin, voimallisemmin ei ole kai koskaan kirjailija esiintynyt minkään maailman kansakunnan keskuudessa. Ei myöskään saatettane nimetä ketään toista, joka olisi yhdistänyt mitä täydellisimmän ymmärrettävyyden ja kansanomaisuuden terveen, vilpittömän ihmisymmärryksen niin runsaaseen lennokkuuteen ja nerouteen.” (Saksan historia uskonpuhdistuksen aikana, 2. p., osa I, s. 349.)

Bengel kirjoittaa: ”Lutherin kirjoituksia pitäisi ehdottomasti lukea ahkerammin; mitä Mooses oli Israelin kansalle, sitä Luther on tietyssä määrin ainakin kristityille.” (Lainaus esiintyy Erlanger Zeitschrift, marraskuu 1872, s. 261.)

Buddeus sanoo: ”Onhan tunnettua, että kaiketi vähäpätöisimmilläkin, jotka tahtovat olla oppineita ja teologeja, on hallussaan Lutherin teokset, mutta oppimattomien parissa on paljon, jos tapaa heiltä tämän autuaan miehen Kirkko- tai Huonepostillan; muut teokset, jotka kuitenkin sisältävät paljon hyvää, ovat tuntemattomia.” (Esipuhe Hallen laitoksen täydennysosaan, osa XIV, s. 766.)

Zeidler, kyseisen täydennysosan julkaisija, sanoo: ”Niinpä en tavannut runsaat kaksikymmentä vuotta sitten ketään, joka välitti näistä asioista, vaan minut naurettiin ulos ja tuumattiin, ettei minun pitäisi häiritä Lutherin rauhaa mokomilla hänen teostensa jälkipainoksilla eikä tuoda pöllöjä Ateenaan.” (Teoksen alkulauseessa.)

Ensimmäinen erehdys esiintyy siellä, missä ihmiset juoksevat sinne tänne tullakseen hurskaiksi, päästäkseen Jumalan valtakuntaan ja pelastuakseen.

Yksi menee Roomaan, toinen pyhään Jaakobiin (S. Jago di Compostela), joku rakentaa kappelin, joku taas säätää sitä, toinen tätä.

*Tähän väliin kirjoittajan huomautus*: Jotkut tekevät parannuksen vanhoillislestadiolaisuuteen, tai syntyvät sinne, tai muten vaan uhoavat valheitaan, luullen sitä yhdistystään Jumalan valtakunnaksi.***
Lainaus päättyy ja Luther jatkaa:

Mutta oikeaan kohtaan he eivät tahdo tarttua, se on: että he antaisivat itsensä sisäisesti Jumalan omaksi ja hänen valtakunnakseen.

He tekevät paljon sellaisia ulkonaisia tekoja ja kimmeltelevät hyvin sievästi, mutta pysyvät sisäisesti kuitenkin täynnä pahaa vilppiä, kiukkua, vihaa, ylpeyttä, kärsimättömyyttä, epäpuhtautta jne.

Heitä vastaan Kristus puhuu, kun häneltä kysyttiin, milloin Jumalan valtakunta tulee:

Jumalan valtakunta ei tule ulkonaisissa eleissä eikä ulkonäössä. Ottakaa vaarin, Jumalan valtakunta on teissä sisäisesti, kuten hän sanoo myös Matt. 24. luvussa: "Ei voida sanoa: katso, se on täällä tai tuolla. Ja jos joku sanoo teille: 'Katso täällä on Kristus' tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.

Sillä vääriä kristuksia ja profeettoja nousee." Ikään kuin hän tahtoisi sanoa: Jos haluatte oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan, niin älkää etsikö sitä kaukaa älkääkä juosko yli maiden mantereiden.

Se on lähellä sinun luonasi, jos haluat; ei vain luonasi, vaan sinussa. Sillä kukaan ei voi noutaa itsehillintää, nöyryyttä, totuutta, puhtautta eikä muita hyveitä (tätä on tosi Jumalan valtakunta) maitten ja merien takaa, vaan niiden täytyy puhjeta sydämessä.

he ovat kaukana oikeaoppisesta luterilaisuudesta koska ovat ottaneet omintakeisen opin käyttöön mm ehtoollisen suhteen...