oletko

sen jota et edes itse tajua.

Silmissä syttyvät tunteet, äänessä myötätuntoa ja hellyyden halit..

Kaikki olemme ihmisiä, omine toiveinemme unelminemme, itse aina edes huomaa ainoa jolla voi asioita tasata on väittää yhtä paljon mutta eri tavalla.
Kumma ettei lapselle ole itsestään selvyyksiä, vauvan helliminen hoidon yhteydessä, on vauvan hoitoa, lapsi joka jo osaa pukeutua ja laittaa kengät ei tarvitse hellimistä. Ja myöhemmin ei ole lapselle koskaan. Lapsen nimi on Tänään Nyt.

Näin se menee myönnämme tai emme.

o69o kirjoitti:

sen jota et edes itse tajua.

Silmissä syttyvät tunteet, äänessä myötätuntoa ja hellyyden halit..

Kaikki olemme ihmisiä, omine toiveinemme unelminemme, itse aina edes huomaa ainoa jolla voi asioita tasata on väittää yhtä paljon mutta eri tavalla.
Kumma ettei lapselle ole itsestään selvyyksiä, vauvan helliminen hoidon yhteydessä, on vauvan hoitoa, lapsi joka jo osaa pukeutua ja laittaa kengät ei tarvitse hellimistä. Ja myöhemmin ei ole lapselle koskaan. Lapsen nimi on Tänään Nyt.

Näin se menee myönnämme tai emme.

Veli oli äidinpoika, äiti lapsi suhde on luonteva. Olin sitten isätyttö. Kotiäiti aina kotona, isä töissä ja työmatkat n. 10 tuntia /vrk. Kyllä siinä tunsi ja huomasi kahden kerroksen väkeä ollaan. Isä oli kuitenkin tasapuolinen ja oli niitä poikien juttuja joihin ei tyttö voinut osallistua.

Tyttöjen juttuja ei ollut, opin varhain purkamaan tunteitani oman huoneen siivoamisella. Veli muutti työn mukana Floridaan. Äidille se oli kuin hän olisi kuollut. Nyt veljellä on perhe, kaksi pientä tyttöä ja äiti itkee välimatkaa. Minulla on kaksi pientä poikaa eikä heitä ole äidille olemassa. Esikoinen on äitini näköinen ja hänellä on äitini vihreät silmät. Kuopus on mieheni ja isäni näköinen, silmät siniharmaat kuten miehelläni..

Tunnen katkeruutta, veljen tytöt ovat omaa luokkansa, minua ja poikiani ei hänelle ole olemassa.
Tunnen niin myös esikoista kohtaan, on niin äitini näköinen.

2 kirjoitti:

Veli oli äidinpoika, äiti lapsi suhde on luonteva. Olin sitten isätyttö. Kotiäiti aina kotona, isä töissä ja työmatkat n. 10 tuntia /vrk. Kyllä siinä tunsi ja huomasi kahden kerroksen väkeä ollaan. Isä oli kuitenkin tasapuolinen ja oli niitä poikien juttuja joihin ei tyttö voinut osallistua.

Tyttöjen juttuja ei ollut, opin varhain purkamaan tunteitani oman huoneen siivoamisella. Veli muutti työn mukana Floridaan. Äidille se oli kuin hän olisi kuollut. Nyt veljellä on perhe, kaksi pientä tyttöä ja äiti itkee välimatkaa. Minulla on kaksi pientä poikaa eikä heitä ole äidille olemassa. Esikoinen on äitini näköinen ja hänellä on äitini vihreät silmät. Kuopus on mieheni ja isäni näköinen, silmät siniharmaat kuten miehelläni..

Tunnen katkeruutta, veljen tytöt ovat omaa luokkansa, minua ja poikiani ei hänelle ole olemassa.
Tunnen niin myös esikoista kohtaan, on niin äitini näköinen.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2219364

Tärkein ensin.