Onko enää millään väliä

Jaksa vielä vuosi. Sitten voit hakea eri lukioon kuin kiusaajasi ;) Ja uudesta koulusta voit saada ystäviä. Ja voithan sä aloittaa uusia harrastuksia, niin löytäisit samantyyppisiä ihmisiä kuin ite.

Eli jaksa vielä yksi vuosi, olethan selvinnyt tähänkin asti. Älä luovuta, kyllä se siitä helpottaa! Onko sulla joku aikuinen jolle voisit jutella?(edes koulussa)

Voithan myös hankkia kamuja täältä netistä!

Niin. mitä jos etsisit netistä.. varmasti löytyy sinunkin laistasi seuraa.. (:

Kuulostaa tutulta; koulussa on haukuttu, kotona haukutaan, ei ystäviä..
Haluaisitkohan minusta ystävän? Jos antaisit vaikka mailiosoitteesi?

miettikääs tätä!!
tiiän että aattelette negatiivisesti ja toivotte ehkä jopa kuolevanne.. mutta:
-olette elossa ja saatte elää!!
-ei ole sotaa
-saa käydä koulua
-on vaatteita
-on ruokaa ja vettä
-(oletan ainakin) on vanhemmat jotka rakastavat!
-on koti
-olet terve....(?)
-ja kaikki elämän pikkuseikat: aamulla heräät, aurinko paistaa, linnut laulaa, tunnet olevasi elossa. Kesällä saat maata nurmella auringossa ja kuunnella hiljaisuutta. tai musiikki...

tossa pari seikkaa miks sun kannattas elää.

älkääkä luulko, että mä oisin onnellinen ja aattelisin aina vaan nuin, positiivisesti. tänäänkin viimeksi itkin sitä kuinka elämä on.....!!! mutta koitan aina aatella mitä mulla on eikä mitä mulla ei oo..

muaki masentaa.. ku ei oo ystävää täällä paikkakunnalla missä asun..

mä olen itse ollut tämän talven aivan tosi syvällä. hirveän masentunut. mikään ei tuntunut miltään, mikään ei kiinnostanut, millään ei ollut tarkoitusta, ihmiset ärsyttivät tai eivät ainakaan kiinnostaneet, mä en enää osannut nähdä värejä.

mä en jaksanut mitään, mua ei naurattanut mikään. tiesin kyllä että jos tekisin noin ja ajattelisin noin, niin kyllähän se elämä näytttäisi paremmalta. mutta vika ja se kaikkein hirvein asia oli, etten halunnut jaksaa, enkä halunnut, että elämä on mukavampaa... sitä ei jaksanut nähdä mitään valoa siinäkään, että joskus helpottaa... ei tollaset listat hyvistä asioista auta. ne korkeintaan auttaa syvemmälle masennukseen. ne saa ajattelemaan, että miksi mä en kykene ajattelemaan tolla tavalla. mikä vika mussa on, kun en näe enää noita asioita.

mua on kiusattu koko yläaste-aika, koska pukeudun ja ajattelen eri tavalla kuin valtaväestö. mulla on kyllä aina olut hirveästi ihania ystäviä, jotka ovat välittäneet ja auttaneet. mutta masennuksen kanssa he eivät pystyneet auttamaan.

mä olen ysillä ja pääsen kohta pois yläasteelta, tieto siitä ei tuonut talvella yhtään lohtua. se tuntui kaukaiselta asialta, joka ie koskaan tule tapahtumaan mulle.

ymmärrän kyllä hyvin jos netti ei kiinnosta. se on jotenki kylmä paikka. mä itse ainakin tartten OIKEITA ihmisiä. viihdyn kyllä täällä ja musta on hauska keskustella erilaisten kanssa, mutta jotain puuttuu.

nyt mä kuitenki alan saada taas elämästä kiinni. siitä mä saan kiittää aivan sikaihanaa psykologia!

eli mä suosittelen sulle TOSISSANI, että menet koulusi kuraattorin puheille. jos et sille voi puhua masennuksestasi, pyydät siltä tietoa paikkakuntasi psykologeista tai perheneuvolasta. sieltä yleensä löytyy nuorisopsykologi. tai soittelet itse. soita auttavaan puhelimeen ja kysy sieltä, että mistä sä voit löytää apua.

eli suomeksi: sä et koskaan tule pääsemään tästä läpi ilman tai ainakin pääset sata kertaa helpommalla PUHUMALLA.

PUHU!PUHU!

puhu kuraattorille, opolle, opettajalle, luokanvalvojalle, psykologille, lääkärille... ihan kelle vaan, kuka edes saattaisi ymmärtää.

sairaalloinen klisee. mä myönnän. mutta totta.

TEE TÄMÄ ITSESI VUOKSI