Savuttomuus

Kunnat siirtyvät pikku hiljaa savuttomuuteen.
Ravintolat, yleiset tilaisuudet jne. ovat jo savuttomia. Käsittääkseni ihmiset ovat tähän sopeutuneet.
Onhan mukavaa, ettei ravintolaillan jälkeen tarvitse hajun takia pestä kaikkea.

Työpaikoilla kuohuu parhaillaan, edessä tupakointkielto työajalla. Uskon, että alun kärvistelyn jälkeen tähänkin sopeudutaan.
Mielestäni asiassa ollaan menossa hyvään suuntaan.
Joku varmaakin mainitsee holhousyhteiskunnan. Katsotaan miten keskustelu etenee ....
19227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No joo, vaikken itte polta, enkä siitä savusta välitä, niin kyllä se tupakoivan kaverin seura käy hankalaksi, kun sitä röökipaikkaa hölkätään etsimässä puolen kilsan säteellä. Toisekseen kukaan ei ikinä vastaa kumpi on pahempi: viineri- vaiko tupakkapaussi? Ne kummatkin ovat riskejä terveydelle.

Nykytekniikkaa seuratessa edelleenkin ihmettelen, miksei voi olla tupakkahuoneita? Maksaahan ne toki, mutta olen nähnyt todella näppäriä ja pieniä kopperoita. Kun siitä tavasta ei kielloillakaan eroon pääse. Kuka ne pitkät tupakkapaussit korvaa?

Pahinta, mitä olen nähnyt, oli astmaatikko kieltämässä mustanahkaista miestä polttamasta ja muut suomalaiset huusivat sitä astmaatikkoa rasistiksi. Olisko puolustaneet valkoihoista?

Äänestä

asia!
Ehdottomasti
nyt ei tarvitse tupakoimattomien ihmisten niellä pakkosavua ja kärsiä tupakoivien terrorismista.
lapsien keuhkot eivät kärsi kun isi ei polta autossaan
koko Suomi voitaisiin julistaa savuttomaksi.
menee ulkomaille joka haluaa polttaa!

Äänestä

mahdotonta vastata, sen verran se on toilselle puolelle kallistunut.
Jääköön tämä muille, kuin tupakalle haiseville.
H.

Äänestä
  • Joltisenkin kerran on mielessäsi käynyt lopettaminen.

    Minullakin kävi, niin vahvasti, että lopetin. Katumuksen jälkiä ei ole näkynyt.

    Äänestä

että, jos ajatellaan nyt työntekijöiden kannalta (vaikka ravintolat, kahvilat ym.) Niin hyvä asia savuttomuus. Myöntää silti täytyy että, joskus olisi mukavaa saada sen kahvin kanssa vetää siinä pöydässä istuessa se rööki...En polta paljon mutta;)) toisinaan...

Yhdelle sairaalan fysioterapiautille tosin hermostuin ja annoin takaisin sanoilla minäkin;))...Olin tulossa tuolta Laakson Sairaalasta (en itse tarvinut tuota käyntiä, mutta, olin tapaamassa kundini lääkäriä...) Nooh, tuon neuvottelun jälkeen. Siinä ulkona sitten potilaat jotka sairaalassa ovat sisällä...ovat tottuneet vetämään sen röökinsä...joten minäkin ajattelin että, tässä nyt kyllä röökin vedän minäkin...Ulkona satoi kaatamalla ja siinä sellainen snadi katos tämän ulko-oven edessä....Silloin siihen tärkeänä tuli yksi sairaalan työntekijä uhomaan kuinka tämä kaupunkimme on savuton...Eivät hekään saa polttaa....En yleensä hermostu tällaisessa tilanteessa...mutta, nyt suutuin näiden potilaidenkin puolesta...että, jossain menee raja. Olisiko heidän pyörätuolissaan istuessaan pitänyt mennä sinne johonkin kadun toiselle puolelle metsään? Korostan tätä että, vettä todella satoi? Olisiko tämä hoitajatar ottanut vastuun jos nämä huonokuntoiset ihmiset olisivat saaneet sitten tuosta hyvästä itselleen vaikka keuhkokuumeen....

Tämä räksytys näille potilaille jatkui tyyliin Me täällä hoidamme teitä turhaan läp.lää...läp.......Yksi mies siinä minulle kertoi....että, johan on perk.....elämää tässä enää muutenkaan annettu kuin pari kuukautta aikaa korkeintaan...jos, nyt vielä poltan...niin mitä väliä?

Tätä jäin silloin miettimään...että, rajoitukset ovat hyviä...mutta, eivät ehkä aina. Pitäisi muistaa myös se inhimillinen tekijä? Joskus siis tuntuu että, tämä terveysintoilu ja tupakan vastaisuus kampanja kyllä menee vähän yli meikäläisen rajoittuneen ymmärryksen;)))

tsau:Friidu

Äänestä
  • kirjotus!!

    Somatiikan puolella mennään liian pitkälle kieltämällä potilailtakin tupakointi.

    Äänestä

  • ahrenull kirjoitti:

    kirjotus!!

    Somatiikan puolella mennään liian pitkälle kieltämällä potilailtakin tupakointi.

    vierailijoilta ja meiltä omaisilta...;) Joskus tuo rööki voi olla todella tarpeellinen....jopa sellainen hermoja vähänkuin rentouttava...eihän kukaan voi tietää mitä ihminen joutuu käymään siellä Sairaalassa käydessään lävitse....Siksi en minäkään tällaista ehdottumuutta kannata...jotenkin tuntuu aika kovalta linjaukselta edes vaatia...täyttä savuttomuutta. Stadikin iso kaupunki kuitenkin...Ajetaanko meidät johonkin kaatopaikalle vain tämän tupakoinnin vuoksi;))) Toivon mukaan siihen ei mennä...kuitenkaan. Yleensäkin en usko liiaan tiukkoihin sääntöihin tai rajoituksiin..niitä sitten vain kierretään...ja ne herättävät aina riita...ihmisten välille...

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • Sol57 kirjoitti:

    savutella halutessaan. Kunhan ei aiheuta haittaa muille, eiks vaan?

    Äänestä

  • ahrenull kirjoitti:

    kirjotus!!

    Somatiikan puolella mennään liian pitkälle kieltämällä potilailtakin tupakointi.

    En hyväksy potilaitten enkä työkavereitten tupakointia. Syy: Jollei potilas itse pääse tupakalle, kärräät ja odotat, monestiko päivässä on riittävä määrä ja jos sattuu useampia. Verenpaine nousee kun ajattelee, että toiset siellä painaa niska limassa ja minätässä odotan jotta juo saa himonsa tyydytettyä. Laastarit käyttöön!

    Jos joku pääsee itse tupakoimaan menköön mutta jos työkaveri laukkaa joka tunnin päästä röökillä ei se ole oikein.

    Äänestä

  • UPDATE_9289596 kirjoitti:

    kait sitten paljon missä on töissä.
    Useimmissa sairaaloissa kyllä laastarit ovat käytössä niillä potilailla, jotka itse eivät tupakalle pääse.

    Äänestä

  • UPDATE_9289596 kirjoitti:

    En hyväksy potilaitten enkä työkavereitten tupakointia. Syy: Jollei potilas itse pääse tupakalle, kärräät ja odotat, monestiko päivässä on riittävä määrä ja jos sattuu useampia. Verenpaine nousee kun ajattelee, että toiset siellä painaa niska limassa ja minätässä odotan jotta juo saa himonsa tyydytettyä. Laastarit käyttöön!

    Jos joku pääsee itse tupakoimaan menköön mutta jos työkaveri laukkaa joka tunnin päästä röökillä ei se ole oikein.

    yksi firman omistajista ja kessutelee aika lailla, vähintäänkin 4 kessua tunnissa, ei paljon uskalla sanoa että koitappas olla hieman solidaarisempi meitä työläisiä kohtaan :) ajatellen työpanosta ja tuoksua. Joskus on aivan ihana kavellä hänen ohitseen , varsinkin silloin kun itsellä on valtavat tupakanhimot.
    (olen ollut tupakkalakossa jo syyskuusta lähtien)

    Äänestä

  • RIMMIR kirjoitti:

    Pidä pintasi.
    Sinä pystyt, selvisit tästä päivästä. Hienoa, huomenna illalla onnittelet itseäsi, selvisisin taas:)
    Kohta et enää ajattele koko asiaa.
    Yök miten pahalta se haisee.... ;//

    Äänestä

  • Hopia* kirjoitti:

    savutella halutessaan. Kunhan ei aiheuta haittaa muille, eiks vaan?

    huomioida myös muut. Jotka eivät polta. Lähinnä nyt tuota liiallista rajoittamista ja ehdottomuutta...kritisoisin...;) On jätettävä myös niille mahdollisuus jotka polttavat.. Jokaisen aikuisen oma valinta kuitenkin polttaako vai eikö.

    tsau:Friidu

    Äänestä

miten tupakoitsijat kokee.
Itelle helppoa, kun en koskaan 'oppinut' polttaan :)

Äänestä
  • Mutta äitini kuoli tupakkaan, enkä olisi hoitajana häntä vienyt tupakalle, ne kauheat yskänpuuskat... Viimeisenä kuukautenaan nukkui eikä tupakkaa tarvinnut, muuten sai hyvää hoitoa ja kuoli rauhallisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_9289596 kirjoitti:

    Mutta äitini kuoli tupakkaan, enkä olisi hoitajana häntä vienyt tupakalle, ne kauheat yskänpuuskat... Viimeisenä kuukautenaan nukkui eikä tupakkaa tarvinnut, muuten sai hyvää hoitoa ja kuoli rauhallisesti.

    en huomannut, surullista :(
    Eikä ketään voi addiktiosta syyttää, onneksi loppu rauhallinen.

    Äänestä

mie päihitän muut urakkatyössä, koska joka viidennen kappaleen jälkeen käyn tupakalla sillä aikaa kun muut jaarittelee ja surffoo netissä. jos mie en pääse tupakille jatkossakin, niin pakko kai miunkin on opetella jaarittelemaan joutavia ja surffaillemaan netissä. virmahan siinä kyllä häviää kun miun työpanos laskee...

Äänestä
  • Metsäojaakin kaivaat niin riskisti että huonojalkainen ei rinnalla pysy, paperossi suussa tietenkin.

    Äänestä

  • Tietenkin kaikki riippuu kaikesta jne. Mua huvittaa ja ärsyttää koko tupakkaterrorismi. Siis tupakoitsijoita kohtaan kohdistuva terrorismi.

    Mutta. Ite nyt olen ollut lähinnä itekseni ja yksikseni aina töissä. Kahvitaukojen lisäksi melkein ainoat palaverit duunareitten on tehty nimenomaan tupakilla ollessa. Harvemmin siellä, kiireessä käydyllä tosiaankin vain muutaman minuutin tauolla höpötettiin siviiliasioista, kyllä siellä töitä tehtiin. Kun päsi näkemään niitäkin, ihmisiä, joita ei varsinaisesti itse töissä kovin usein nähnyt.

    Ja noin muuten. Mulla tapana käydä aika usein tupakilla. Ei mitään filtteriin polttamista, kai enenpi hermostuneita hermosavuja. Mulla on tapana kävellä ympyrää, tupakoida joku paperi kädessä ja miettiä työasioita. Joskus valitettu siitä, että en näe tai kuule mitään, kävelen ja tupakoin. Mutta en ole ainoa, joka tekee samaa. Sittten vaan työhuoneeseen paiskomaan. Mä teen sitä vieläkin. Hah. Kun on aktiivia itsellä netissä, luen jotain, painelen tupakille ja sitten kirjoitan mietinnän tuloksia ylös.

    Tää o n hassusti kääntynyt tää asia. Ennen kun ei polttanut. Tauolle istahtaminen oli lintsausta. Tupakkimiehet oli taukonsa ansainneet. Nykyään tosiaan vaikuttaa, että eituoakoivat voivat laiskotella koneen ääressä miten haluavat, tupakkimies joutuu suunnilleen salaa juoksemaan nurkan taa miettimään työasioita.

    Mutta tää tieten vaan mun näkemys, ihan varmasti tupakkaa käytetään tekosyynäkin lintsailuun, ihan kuin kuukautisia tai vatsavaivoja vessassa pornolehtien lukemiseen.

    Noh, ei jaksaisi taas. Mutta pakko mainita, että tupakoitsija maksaa uskomattomia summia veroja eläissään. Yleensä pääsee vanhuuseläkkeelle, kuolee pian pois rasittamatta yhteiskuntaa ylenp alttisella vuosikymmeniä kestävällä sairastelulla. Tuosta on olemassa kotiylmainen yliopistotutkimuskin.

    Mutta kotkottakoon ketkä haluavat. Ihan mistä haluavat. Mä lähdenkin tästä pihalle tupakille ja maksamaan verojani :D

    =DW=

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hopia* kirjoitti:

Kunnat siirtyvät pikku hiljaa savuttomuuteen.
Ravintolat, yleiset tilaisuudet jne. ovat jo savuttomia. Käsittääkseni ihmiset ovat tähän sopeutuneet.
Onhan mukavaa, ettei ravintolaillan jälkeen tarvitse hajun takia pestä kaikkea.

Työpaikoilla kuohuu parhaillaan, edessä tupakointkielto työajalla. Uskon, että alun kärvistelyn jälkeen tähänkin sopeudutaan.
Mielestäni asiassa ollaan menossa hyvään suuntaan.
Joku varmaakin mainitsee holhousyhteiskunnan. Katsotaan miten keskustelu etenee ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu