LIGHTNING

Onko Lightningista retkiveneeksi järvisuomeen, onko helppoa laittaa mastonkaatosysteemi.Mitenkä on ykisinpurjehduksen laita. [kisakuvissa 3 ukkoo roikkuu aina laidalla} JOS ON JOLLAIN KOKEMUSTA OTAN KIITOLLISUUDELLA VASTAAN?
42576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni oli joskus 70- luvulla Laitning ja sillä retkeiltiin Päijänteellä.

Tuohon aikaan noissa oli puu mastot ja sen kaataminen isotoistä jopa rannalla.
Kerran veneretkellä joku naruista karkasi mastoon ja silloin juttu ratkaistiin rannan matalassa kaatamalla koko vene.
Mastonkaatosysteemin rakentaminen lienee kinkkinen juttu, kun masto on harustettu vaijerein.

Fokkaa ja pallokasta hallitsemaan tarvitaan apulainen, muutoin saattais yksin purjehtiminen onnistua.

Laitning on varsin vakaa, ei siinä tarvitse roikkua retkipurjehtiessa laidan takana.

Äänestä
  • KIITOS tiedoista,ymmärsin tuosta että masto menee kannen läpi niinkö?Kyselin litistä sen takia kun ei ole kokemusta kevytveneistä,mutta muutamia vuosia kylläkin köliveneistä,rannikko seudulla.

    Äänestä

Minulla oli mahonkinen lightning, jossa oli puumasto. Koska en purjehtinut sillä kilpaa tein siitä retkiveneen, jolla viikonkin purjehdus sujui mukavasti. Yöpyminen tapahtui teltassa. Lightningissä on melkoisesti purjealaa. Tein sekä taka-, että etupurjeeseen purjerenkailla reivinaruille lävet. Maston sahasin 30 cm kannen yläpuolelta poikki ja panin saranan takapuolelle ja sivuille tuet kuten lipputangoissa sekä ostin paksummat alavantit heikentyneen maston tueksi. Maston kaato onnistuu kahdelta hengeltä silloin vaivattomasti. Vene on nopea ja yksin purjehtiessa on oltava tarkkana, ettei kaada venettä. Vene tosin kestää yli 50 asteen kallistumia veden jo tullessa sisälle. Nopeilla liikkeillä tilanne on pelastettavissa.

Äänestä

Lightning on erinomainen retkivene. Vene on kokoisekseen vakaa eikä kisakuvista tuttua roikkumista tarvitse yleensä harrastaa.

Mastonkaatosysteemin virittäminen hieman arveluttaa. Maston kaataminen ja pystytys ei ole kovinkaan vaikeaa veneen ollessa trailerilla. Parin harjoittelukerran jälkeen homma sujuu kahdelta hengeltä 15 minuutissa. Temppu onnistuu myös vesillä mutta on paljon vaikeampaa. Yksin mastoa on vaikea pystyttää tai kaataa.

Yksinpurjehdus onnistuu kunhan pinnasta ylttää fokan skuutteihin ja skuuttilukot on asennettu niin että säätö onnistuu normaalia taaempaa. Muutenkin pienillä heloituksen muutoksilla voi yksinpurjedusta helpottaa paljon. Pelimiehet ajaa yksin spinnullakin mutta ne onkin pelimiehiä.

Suomen Lightningliitto on pyrkinyt aktivoimaan retkipurjehdustoimintaa ja uudet veneilijät ovat tervetulleita mukaan (joko omalla veneellä tai gastiksi). Lisätietoa löytyy osoitteesta
http://www.lightning.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wesa kirjoitti:

Onko Lightningista retkiveneeksi järvisuomeen, onko helppoa laittaa mastonkaatosysteemi.Mitenkä on ykisinpurjehduksen laita. [kisakuvissa 3 ukkoo roikkuu aina laidalla} JOS ON JOLLAIN KOKEMUSTA OTAN KIITOLLISUUDELLA VASTAAN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu