Hoito epäonnistui

Ikämies

Valitan "käsialaani", mutta toivon pienellä ymmärryksellä asian tulevan ymmärretyksi.
Vaikka en ollut syntynyt alkoholistiksi, käytin silti alkoholia koko elämäni, vakava riippuvuus kehittyi ajan kanssa. haluan teidän silti tietävän muutaman seikan, elälämtapaani puolustamatta.
Olin nuorena ja lapsena yliaktiivinen inhottava vintiö, lapsuukotini oli silti normaaliperhe ja vanhemmat eivät nähteni käyttäneet alkoholia.
Opin hyvin nuorena käyttämään alkoholia "lääkkeenä" tautiini, sen rauhoittava vaikutus oli pieninä annoksina erinomainen ja oloni tulikin aluksi seesteiseksi. Valitettavasti, kuten kaikkien lääkkeiden kanssa on, niillä on aina sivuvaikutuksia, voisin väittääkin, että jos sivuvaikutuksia ei ole, ei silloin ole mitään vaikutuksia. No...annostelumäärä olisi pitänyt oppia jo teini-iässä.

Pystyin luonteeni omalaatuisuudesta huolimatta tai ehkä sen syystä järjestämään teille kohtuullisen elintason, ja toivonkin, että luonteeni ominaisuudet eivät näkyisi teidän elämässä.
Siksi toivon, että vaimoni jakaa omaisuuden jo eläessään, koska hän hallitsee asiaan liittyvän juridiikan

Tämän kirjoituksen "julkistamien" tarkoitus on antaa joillekkin, joita asia jollakin tapaa koskee toivoa elämäänsä.
Lisäsivuasiana haluan vielä mainita, että toivottavasti myöskin tulevaisuudessa hoidettaisiin ylivilkaat lapset, ettei heistä tulisi rasitteita yhteiskunnalle.
Minulla oli onnea, jota ei kaikilla välttämättä ole, silti kärsin yhä taudistani, joksi sitä ei lapsuudeessani tunnustettu, sitä pidettiin sielunvihollisen riivauksena tai jonain muuna kusipäisyytenä, joka olisi syytä kitkeä yhteiskunnasta..se oli lapselle rankkaa.
Haluankin vanhemmille sanoa, että käyttäkää kaikki keinot alkoholinkäytön estämiseksi lapsillenne, sillä kukaan ei voi etukäteen tietää , kuinka lapsi pärjää.

1

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikämies.

      Juttuun oli tullut asiaan "liittymön" pätkänen joka oli tarkoittu omaisilleni , ja toivonkin, ettei se sotke asian tarkoitusta .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      150
      10909
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5220
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2423
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2123
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1691
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1524
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1231
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      882
    Aihe