Joskus tuntuu että kaikista ilkeimmillä ihmisillä on eniten kavereita. Tiedän tapauksia jotka ovat pettäneet kavereidensa tyttöystävien kanssa, silti kaveruus ei mennyt katkolle. Tiedän mielenterveyspotilaita, luonnehäiriöisiä joilla on paljon kavereita, tiedän valehtelijoita, selän takaa pahan puhujia ja tavaroiden varastelijoita joilla on paljon kavereita. Tiedän muutaman helvetin hankalan ihmisen jotka esim. valittavat joka ikisestä ruoka-aineesta mitä on bileissä tarjolla, ja silti niillä on paljon kavereita. Tiedän työpaikan laiskureita jotka sysäävät kaikki hommat muille ja silti heillä on ystäviä enemmän kuin minulla.
Itse osaan käyttäytyä, en vittuile, en haasta riitaa, en ole ikinä pettänyt, syön bileissä mitä tarjotaan, en arvostele toisten ulkonäköä jne. Yritän ottaa muut huomioon ja silti minulla ei ole ystäviä. Ei mulle kukaan soita. Ei ole olemassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, hyvistä teoista ei palkita.
Taidan itsekin ryhtyä kusipääksi niin saan ystäviä, olen kolmekymppinen nainen.
Itse osaan käyttäytyä, en vittuile, en haasta riitaa, en ole ikinä pettänyt, syön bileissä mitä tarjotaan, en arvostele toisten ulkonäköä jne. Yritän ottaa muut huomioon ja silti minulla ei ole ystäviä. Ei mulle kukaan soita. Ei ole olemassa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, hyvistä teoista ei palkita.
Taidan itsekin ryhtyä kusipääksi niin saan ystäviä, olen kolmekymppinen nainen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Esitit hyvän argumentin! Itse olen pohtinut usein samaa..syitä voi olla niin paljon kuin 'pipoja' mutta joskus sellaisten 'veemäisten' tyyppien kaverit ei uskalla tehdä muuta kuin olla sen V:een kanssa kavereita koska pelkäävät jolleivat ole kavereita niin siitä seuraavia haukkuja ja haistatteluja.
Olen hyvin pitkälle samanlainen kuin sinäkin mutta ei minullakaan ole kuin yksi ystävä ja avopuoliso. Tunnustan toki etten ole aina täydellinen ihminen jne. mutta itsekkään en vittuile, haistattele ja vältän pahan puhumista. Mukava, rento ja suvaitsevainen elämän asioiden suhteen...näin määrittelisin itseni. Mutta missä on ystävät, eipä niitä näy...ja V-tyypit vaan paistattelee 'hovinsa' loisteessa.
Ehkä me 'lopenkyllästynyt' ollaan liian tylsiä ihmisiä..?
No minäpä kerron.
Nämä ilkimykset osaavat manipuloinnin taidon.
Tiettynä hetkenä kenen vaan edessä ne osaa vetää `oikeasta`narusta.
Niillä on myös kyky aistia, mitä heiltä odotetaan - ja he osaavat vastata niihin odotuksiin.
Sen tähden heistä pidetään.
Heidän ihmissuhteensa ovat kuitenkin pinnallisia. Manipulointi ei toimi pitemmässä
kanssakäymisessä. Silloin he paljastuvat.
Ihmisten kanssakäyminen on vain usein niin hektistä ja pinnallista. Silläpä nämä
onnistuu huseeraamaan...
Äläpä ala kuspääksi:)
On meitä fiksuja miehiäkkii, jotka ei manipuloi sekä buljaa ja veivaa
näille ilkimyllisesti pistää "luun kurkkuun" puhumalla heidät hiljaiseksi, todennäköisesti ainakin heistä osa aloittaa kostotoimien suunnittelun.
niin sosiaalisia jolloin seuraksi kelpaa paskakin seura, kuhan ei tartte olla yksin. Ilkeät on aina soittelemassa muille ja pitämässä sitä paskaa seuraa.
"Tiedän mielenterveyspotilaita, luonnehäiriöisiä joilla on paljon kavereita, "
Mielenterveyshäiriö/"luonnehäiriö" ei tarkoita, että olisi ilkeä.
ollut yleistystä, silloin hän olisi kirjoittanut "Jokaisella mielenterveyspotilaalla ja luonnehäiriöisellä on paljon..."
asian ytimeen. Ilkeys on valtaa. Pitäisi olla 'aidosti' ihmisistä kiinnostunut - lue selvittää ihmisten tietoja ja asioita määrätietoisesti ja käyttää niitä tarpeen tullen häikäilemättömästi hyväksi. Kyllä sellainen on kannattavaa puuhaa. Ongelmia on vain silloin, jos koet itse sen vastenmieliseksi. Ja hah, kovin moni ei pysty edes ymmärtämään että sellaistakin on. Saatikka sitten tajuamaan, milloin itse ovat manipuloinnin kohteena tai osa sitä.
Ihan turha varoittaa ihmisiä. Vasta satuin paikalle kun eräs työkaveri pumppasi toiselta työpaikkaa vaihtavalta tietoa uudesta työntekijästä. Voin vain odottaa ja katsoa, milloin ja missä yhteydessä esiintulleita heikkouksia hyödynnetään. Taidokkaasti aloitettu keskustelu alkoi harmittelulla siitä, minkä helmen menetämme nyt vanhassa. Kun keskustelun pohja oli alustettu hyvin, siirtyi keskustelu (lähes kuulustelun omainen) taidokkaasti uuteen työntekijään. Siinäpä sitä aitoa kiinnostusta oli taas kerran.
Olen olosuhteiden pakosta manipuloiva kusipää. Se ei ole oikea luonteeni.
Oikeasti olen alistuva ja äärimmäisen mukava. Mahtavilla näyttelijänlahjoillani ja psykologian tuntemukseni avulla olen kuitenkin luonut täysin erilaisen kuvan itsestäni ja nykyään minulla on paljon pinnallisia ihmissuhteita. Kuitenkin toisinaan kaipaan tällaisia aidosti hyviä ihmisiä ja kun sellaisen bongaan niin heitä en petä mistään hinnasta ja yritän auttaa parhaani mukaan joka asiassa.
Tuskin tuo johtuu sen paremmista näyttelijänlahjoista tai psykologian tuntemuksesta kuin muillakaan ihmisillä.Joillakin ihmisillä vain on sosiaalista silmää enemmän.
Kusipää on kusipää ja mukava on mukava.
Niin joo,ja mielenterveyshäiriöt niitä kavereita vasta karistavatkin..
täälläkin. Ei ystäviä, paitsi muita "hulluja" viikottaisessa kerhossa. Siellää ollankin sitten avoimempia kuin monet ystävät vuosien mittaa ikinä olisi. Ei kuulosta houkuttelevalta se, että on vaan muita samankaltaisia (joskin tosi erilaisia) seuranaan. Onneks on netti ja ketjusähköpostit, joila pitää yhteyttä. Täälläkin on häikkää päässä, eikä suuria haluja tutustua kehenkään.
joku sen täällä sanoikin: mielenterveyspotilas, luonnehäiriöinen EI tarkoita ilkeää, eikä se tosiaan takaa sitä, että olisi paljon kavereita. itselläni on häikkää päässä (ei niin paljon, että tavallisen tyhmät ihmiset sitä näkisivät) ja silti kaverit karisseet. juuri tästä syystä.
ruoan kanssa nirsoilu on aika mitätön syy jättää ketään ilman kavereita, ellei ihan henkilökohtaisuuksiin mene. työpaikkojen laiskureilla on kavereita, koska pitävät toisilleen seuraa sillä aikaa kun joku muu hoitaa työt.
miten niin kukaan ei soita, jos bileisiin kutsuja saat?
oot kyllä oikeessa, sosiaalinen oikeudenmukasuus ei kuulu nyky-yhteiskuntaan. katkeroituminen kuitenkaan tuskin auttaa asiaa.
Olen joskus miettinyt kohdallani samaa. Totuus kun on, että jos on kiltti, syvällinen ja aidosti ihmisistä kiinnostunut, toiset käyttää vaan hyväksi. Mutta onko yksinkään hyvä olla?
Ei se ihan niinkään mene...Oletko ajatellut hoitoalaa aidosti ihmisistä pitävänä ihmisenä? Olisit piristävä poikkeus alalla, joka on aivan muuta kuin mitä normaalisti voisi olettaa...Täysin välipitämätön - ihmisrakastaja-akselille me kaikki llukeudutaan, ja päivät vaihtelee...joskus vaan haluaa käpertyä yksinäisyyteen. Mulla tota vähän enemmän kun on joitain juttuja mitä ihmiset karsastaat...
Ehkä ilkeät saattavat olla hauskoja ja niillä on meno päällä. Ilkeät ovat kavereilleen mukavia ja sitten poterostaan ilkkuvat muita ihmisiä - onhan se helppoa kun saa ilkeydelleen sosiaalista hyväksyntää.
Vaikka miten haluaisi uskoa muuta, tuntuu että sosiaaliset ihmiset ovat juuri niitä joilta löytyy kykyä tallata muiden ihmisten päälle tarvittaessa. Sosiaaliset suhteet tuntuvat vaativan juonittelua,valehtelua ja itsensä jatkuvaa puollustamista. Muuten on tylsä tai se josta juoruillaan.
Ei kait siinä mitään pahaa ole,kun ei sitä asiaa voi miksikään muuttaa. Jos ei pysty/osaa niin sit jää yksin.
Jos tekisin tuota, miettisin koko ajan ketä saatan satuttaa.Kait sekin on joku mielenterveyden häiriö. Ei saa välittää, vaan pitää ajaa omaa asiaa.ehkä joskus opin tuon ja minustakin tulee normaali.