Miksi suurin osa juopoista jatkuvalla syötöllä valehtee siitä, kuinka he nyt muuttuvat ja kuinka he tekevät täys käännösen elämässään. Jos kaikki kuitenkin on tietoista paskan jauhamista, niin miksi vaiavutua?
Eikö olisi kaikkia kohtaan, myös juoppoa itseään, reilumpaa sanoa suoraan, että minä juon ja sillä selvä. Miksi pitää roikuttaa perhettä/puolisoa mukana valehtelemalla ja turhia lupauksia antamalla. Näin myös pilata heidän elämänsä.
Se kertoo siitä, että juoppo on paha ja äärimmäisen itsekäs ihminen (tai siis ihmisen irvikuva).
Juokaa ihmeessä itsenne hengiltä, se olisi usealle pitemmän päälle vain helpotus. Mutta antakaa normaali ihmisten elää rauhassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskinpa kyse on tietoisesta huijaamisesta ja valehtelusta.
Itsekin elättelevät toivoa muutoksesta, koska ryyppääminen on raskas harraste, ja syö ihmistä.
Lähinnä hätäpäissään valehtelua paineen alla, kun ei voida edes itselle myöntää, että viina vie kuin pässiä narussa ja viinanhimo voittaa kaikki lupaukset.
Ensisijassa valeita, joihin itsekin uskoo.
Ainakin jonkin aikaa.
niin moni pyrkii muuttumaan, ei siis läheskään aina valehtele. muutos vaan ei sitten kaikille tulekkaan niin itsestäänselvyytenä. samoin ystävänikin aina lupailee, että lopettaa. hänkään ei itseasiassa mikään alkoholisti toistaiseksi ole, mutta ei kyllä hyvältä näytä...