Eli lueskelin näitä juttuja, mitä viisivuotiaiden kuuluisi osata, ja minkälaisia ovat. En tunnistanut poikaani niistä. Hän on juuri täyttänyt viisi. Eli viisivuotias on omatoiminen, aloitteellinen, reipas ja osaa vaikka mitä. No, poikani ei tee mitään käskemättä ja kun käskee joko suuttuu tai alkaa itkemään.. Hän ei osaa ajaa pyörällä, kiivetä puuhun hän ei ole motorisesti kovin lahjakas. Häntä ei edes kiinnosta kyseisten taitojen oppiminen. Sitten hän itkee, kun kukaan ei odota häntä kaveripiirissä, kun muut osaavat ajaa pyörällä. Ja kyse on siis apupyörillä ajamisesta.. Hän on kauhean herkkä, itkee joka päivä ainakin viisi-kuusi kertaa. Mitään hänelle ei voi sanoa, alkaa heti itkemään tai huutamaan, että idiootti.. Olen miettinyt, voisiko pojalla olla jonkinasteista oppimishäiriötä, isänsä on vähän palikka.. Poika ei suorita sellaisia viisivuotiaiden tehtäviä, kuten helmien pujotteleminen, kynän oikein pitäminen..
Toisaalta hän on aina ollut puhelias ja vilkas, jota pidän ihanana ominaisuutena hänessä, vaikka enemmän siihen aktiivisuuteen menee hermo..Hänellä on hieno mielikuvitus, mielikuvituskavereita riittää, ja hän kertoo mitä näkymätön kaveri aina tekee, ihan kuin minä pienenä.. Hän alkoi "puhumaan" jo alle puolivuotiaana, mutta lähti kävelemään vasta 15 kk. Eli kielellinen kehitys on aina ollut nopempaa.
Poika on mielestäni liian arka. Hän ei uskalla edes yrittää mitään, esim. pyörällä ajamista, kun hän luulee kaatuvansa. Uimakoulu oli yhtä tuskaa.. Pelkään, että miten hänen itsetunnolleen käy tässä suoritusyhteiskunnassa, joka alkaa jo ihan pienestä pitäen.. Edessä on eskari, eikä poika osaa edes syödä vielä, miten käy koulussa.. Tässä on vuosi aikaa opetella näitä asioita, mutta pojalla ei riitä mielenkiinto opetella, eikä äidillä kestä hermo varttia kauempaa, syytä on varmasti myuös minussa.. Pojalla on huono itsetunto, kun hän esim. piirtää jotain, ne ovat huonoja piirustuksia, ja ne rytätään ja heitetään roskiin.. Ihan totuus on, että kun hän ei ole hyvä oikein missään.. miten tuet sellaista lasta.. Auttakaa nyt hyvät ihmiset.. Ei ole provo tms., mietin vaan, että miten voin olla parempi äiti, onko vika minussa, onko tämä normaalia.. Poika on keskimmäinen lapsi, ja isoveli on etevä kaikessa ja aivan päinvastainen kuin pikkuveljensä..
Toisaalta hän on aina ollut puhelias ja vilkas, jota pidän ihanana ominaisuutena hänessä, vaikka enemmän siihen aktiivisuuteen menee hermo..Hänellä on hieno mielikuvitus, mielikuvituskavereita riittää, ja hän kertoo mitä näkymätön kaveri aina tekee, ihan kuin minä pienenä.. Hän alkoi "puhumaan" jo alle puolivuotiaana, mutta lähti kävelemään vasta 15 kk. Eli kielellinen kehitys on aina ollut nopempaa.
Poika on mielestäni liian arka. Hän ei uskalla edes yrittää mitään, esim. pyörällä ajamista, kun hän luulee kaatuvansa. Uimakoulu oli yhtä tuskaa.. Pelkään, että miten hänen itsetunnolleen käy tässä suoritusyhteiskunnassa, joka alkaa jo ihan pienestä pitäen.. Edessä on eskari, eikä poika osaa edes syödä vielä, miten käy koulussa.. Tässä on vuosi aikaa opetella näitä asioita, mutta pojalla ei riitä mielenkiinto opetella, eikä äidillä kestä hermo varttia kauempaa, syytä on varmasti myuös minussa.. Pojalla on huono itsetunto, kun hän esim. piirtää jotain, ne ovat huonoja piirustuksia, ja ne rytätään ja heitetään roskiin.. Ihan totuus on, että kun hän ei ole hyvä oikein missään.. miten tuet sellaista lasta.. Auttakaa nyt hyvät ihmiset.. Ei ole provo tms., mietin vaan, että miten voin olla parempi äiti, onko vika minussa, onko tämä normaalia.. Poika on keskimmäinen lapsi, ja isoveli on etevä kaikessa ja aivan päinvastainen kuin pikkuveljensä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kerro huolesi neuvolassa, täällä saa välillä aika erikoisia neuvoja... Neuvolassa voidaan tehdä erilaisia testejä esim motoriikan suhteen. Neuvolan kautta pääsette myös tarvittaessa psykologin vastaanotolle ja mittauksiin. Keskity kuitenkin pääasiassa rakastamaan lastasi sellaisena kuin hän on. Itse olen aikoinaan takertunut lapsen heikkouksiin ja lapsen hienot puolet ovat meinanneet jäädä vallan unohduksiin. Nyt kadun tätä kovasti ja yritän nyt lapsen ollessa murrosiässä keskittyä rakentamaan hänen itsetuntoaan, sillä hän on taatusti saanut traumoja lapsuudesta kun mikään ei muka ollut hyvin eikä oikein. En tiedä miksi (tai sairastin kyllä masennusta ja kävin töissä jne) olin niin kriittinen lapseni suhteen, en jotenkin kestänyt hänen erilaisuuttaan. Onneksi murrosikä on toinen mahdollisuus. Mutta sinulle sanonkin nyt että keskity lapseesi rakastaen, halaten, sylissä pitäen. Keskity LAPSEEN, älä käytökseen, kömpelyyteen tms. Rakasta, rakasta, rakasta! Anna lapsen kehittyä omaa tahtiaan, ei sinun lapsesi tarvitse olla samanlainen kuin naapurin lapsi. Ja voit olla varma, että yhteiskunta puuttuu asioihin jos lapsellasi on jokin häriö. Siihen puututaan neuvolassa, päiväkodissa, koulussa. Sinun tehtäväsi on rakastaa lastasi juuri sellaisena kuin hän on. Hyväksy hänet, sen voi itse päättää ja toteuttaa. Minä tajusin sen vasta nyt kun lapseni on jo murrosiässä.
Samoja ajattelin kuin tossa aikasemmin, mutta voisitko sinä tai lapsen isä touhuta yhdessä ja näin sammuttaa lapsen arkuutta ja ujoutta asioissa. Kannustakaa ja vaikka vähä ylikehukaa lapsen suorituksia ja sitten portaittain etenette asioissa. Teette yhdessä asioita ja kannustatte kehuen ja mallia näyttäen ja auttaen asioissa. Ja niitä mitä lapsen "tulee" osata juttuja ei kannata tuijottaa, mutta huolesta voi päiväkodin, neuvolan kanssa rakentavasti jutella ja sieltä saa sitten vinkkejä miten voisi harjoituttaa.
Sinusta on paljon kiinni. Oletko kannustanut kokeilemaan kaikkea, vai ollut ylivarovainen äiti? Jotkut lapset vaan ovat varovaisempia, kaikkia täytyy osata kannustaa juuri sopivasti
toisinpäin.
Uskoo osaavansa ihan mitä vain. Huvittavinta on "soittaminen" rämpyttää kitaraa hakkaa rumpuja ja muita soittimia ja sanoo OSAAVANSA soittaa???
Onko alku narsistiselle luonteelle.
"Onko alku narsistiselle luonteelle. "
Häh!?
Kuka sen sanoo mikä on "oikeaa" soittamista! Hevin alkeita kenties kyseessä..
Miksi tuhota lapsen into ja ilo omista taidoistaan. Hän osaa varmasti tehdä asioita omalla tavallaan ja hänelle riittävillä taidoilla, vaikka menisi joku juttu vähän tai paljon mönkäänkin.
Narsisteja syntyy, kun lapsen itsetunto lytätään, jota kautta lapselle syntyy valtava häpeä omasta itsestään, joka taas johtaa muiden lyttäämiseen, että omanarvontunto nousisi ylemmäksi.
Ei ketään tarvitse käskeä tekemään mitään. Asoita voi ja kannattaa sanoa ihan ystävälliseen sävyyn. Ihminen saadaan oppimaan ja toimimaan itsensä ja yhteisön hyväksi MOTIVOIMALLA, ei käskemisellä ja pakottamalla saada mitään rakentavaa aikaan.
Itsetuntoa ei ole, jos sen rakentumista ei ole tuettu sopivalla tavalla. Lapsessa ei ole vikaa, vaan ympäristössä, AINA!
"Ihan totuus on, että kun hän ei ole hyvä oikein missään.."
Ihan totuus on, että poikasi on täydellinen ja juuri niin hyvä kaikessa, kuin mikä hänen oma mittapuuhunsa on. Muita mittoja ei ole. Valitettavasti neuvolat asettavat lapsia muottiin ja vertailuviivoille ja käyrille, joita tuijottamalla etsitään yhteiskunnalle epäkelpoja yksilöitä. Tähän vedätykseen enemmistö vanhemmista alistuu, ja lapsen ulkoisia ominaisuuksia aletaan tuijotella suurennuslasilla, ja unohdetaan jokaisen yksilön täydellisyys omana itsenään, ja rakkaus ja hyväksyntä kaikkia lapsen ominaisuuksia kohtaan.
Sinä olet harhaanjohdettu vanhempi, mutta kun alat nähdä lapsesi arvokkaana ja kohtelemaan häntä ihmisarvoisesti alkaa tapahtumaan luonnostaan lapsessakin muutoksia. Muuta siis itseäsi, älä lasta, sillä lapsi muuttuu, kun hänen ympäristönsä muuttuu.