Järjetön tuomio

joku vaan

KKO tuomitsi finnreactor-serverin pitäjät isoihin korvauksiin koska nämä olivat levittäneet tietoa siitä missä on musiikkia tai kirjoja.

Lain mukaanhan muutamien kopioiden tekeminen omaan käyttöön on sallittua.

Samalla logiikalla voisi kieltää vaikka pääkaupunkiseudun kirjastojen hakupalvelut ja etenkin kaukolainat kun niissä kuljetetaan kirja lähikirjastoon, hyi hyi.

13

737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 213254

      "Lain mukaanhan muutamien kopioiden tekeminen omaan käyttöön on sallittua." Omaa käyttöä ei ole kopioiden levittäminen eli jakaminen miljoonille muille tai edes parille kaverille. Jos haluat jakaa, sinun täytyy ostaa tekijänoikeudenhaltijalta oikeus tekijänoikeuden alaisen materiaalin levittämiseen. Pelkkä esim cd:n osto antaa sinulle oikeuden vain levyn omaan kuunteluun ja kopioimiseen omaan käyttöön.

      Kirjastoilla on oikeus lainata teoksia, koska niillä on sopimus tekijänoikeuden haltijoiden kanssa. Kirjastot siis maksavat korvauksia tekijänoikeudenhaltijoille välittämistään kirjoista vaikka perusjuntti kirjaston asiakas ei sitä ymmärräkään. Näin ollen kirjaston hakupalvelutkaan eivät ohjaa käyttäjiä laittoman materiaalin käyttäjäksi.

      • 13

      • joku vaan

        Jakaminen on toki kiellettyä ainakin tässä maassa, siitä samaa mieltä.

        CD:n ostaminen oikeuttaa kuunteluun sekä lainaamiseen kavereille joista jokainen saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön. Massalevitys toki on kiellettyä.

        Takavuosina poliisituttavat (ei siis rivipoliisit vaan komissariot ja tarkastajat) ihmettelivät lakia missä kopiointi on kiellettyä mutta siitä ei ole rangaistusta.


      • joku vaan
        13 kirjoitti:

        Sinun logiikallasi esim. Google on oikea suurrikollisyhtiö, kuin muutkin hakukoneet.
        http://thepiratebay.org/browse/301 Nyt myös s24.

        Hakukoneeseen termit google torrent search niin löytyy.
        Harmi vaan että nettikin alkaa mennä pilalle, ilmeisesti levy-yhtiöt tms. levittävät maksullisia tai feikkilinkkejä.

        Asia korjaantunee aikanaan.


      • 12
        joku vaan kirjoitti:

        Jakaminen on toki kiellettyä ainakin tässä maassa, siitä samaa mieltä.

        CD:n ostaminen oikeuttaa kuunteluun sekä lainaamiseen kavereille joista jokainen saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön. Massalevitys toki on kiellettyä.

        Takavuosina poliisituttavat (ei siis rivipoliisit vaan komissariot ja tarkastajat) ihmettelivät lakia missä kopiointi on kiellettyä mutta siitä ei ole rangaistusta.

        Takavuosina? Laki muodossa, joka kriminalisoi lataamisen, on ollut voimassa pari vuotta. Sitä ennen se oli laillista, ei edes moitittavaa niin kuin nykyään.


      • UuA3
        joku vaan kirjoitti:

        Jakaminen on toki kiellettyä ainakin tässä maassa, siitä samaa mieltä.

        CD:n ostaminen oikeuttaa kuunteluun sekä lainaamiseen kavereille joista jokainen saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön. Massalevitys toki on kiellettyä.

        Takavuosina poliisituttavat (ei siis rivipoliisit vaan komissariot ja tarkastajat) ihmettelivät lakia missä kopiointi on kiellettyä mutta siitä ei ole rangaistusta.

        Laillisesti ostetun CD-levyn kuuntelu Linux-koneella on rikos.


      • pönttööö
        UuA3 kirjoitti:

        Laillisesti ostetun CD-levyn kuuntelu Linux-koneella on rikos.

        ja yhtä raskas rikos kuin windowsillakin....


      • 7986987698
        13 kirjoitti:

        Sinun logiikallasi esim. Google on oikea suurrikollisyhtiö, kuin muutkin hakukoneet.
        http://thepiratebay.org/browse/301 Nyt myös s24.

        Hakukoneilla toki löytää myös torrentteja, mutta niiden etsintä ei ole hakukoneiden ainoa ja pääasiallinen tarkoitus. Finreactor ja piratebay yms. ovat tarkoitettuja vain torrenttien etsimiseen, eivätkä ne muuhun tiedonhankintaan sovellu ja koska niiden ylläpitäjät ovat täysin tietoisia tarjoamansa palvelun ainoasta käyttötarkoituksesta eli jakaa osoitteita laittomiin lähteisiin, on niiden toiminta tyystin erilaista kuin esim googlen.

        Toki myös hakukoneet joutuvat jatkossa tarkemmin miettimään mihin ne jakavat linkkejä.. Ja kantaja eli loukattu osapuoli viime kädessä päättää kenet haastaa oikeuteen tai kenestä tekee rikosilmoituksen.


      • huihaijoo
        joku vaan kirjoitti:

        Jakaminen on toki kiellettyä ainakin tässä maassa, siitä samaa mieltä.

        CD:n ostaminen oikeuttaa kuunteluun sekä lainaamiseen kavereille joista jokainen saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön. Massalevitys toki on kiellettyä.

        Takavuosina poliisituttavat (ei siis rivipoliisit vaan komissariot ja tarkastajat) ihmettelivät lakia missä kopiointi on kiellettyä mutta siitä ei ole rangaistusta.

        Ei muuten ole laillista antaa levyä kavereille kuunneltavaksi, se on vain sinun käyttöön tarkoittettu (lisesenssin haltijan).


      • 67698890
        joku vaan kirjoitti:

        Jakaminen on toki kiellettyä ainakin tässä maassa, siitä samaa mieltä.

        CD:n ostaminen oikeuttaa kuunteluun sekä lainaamiseen kavereille joista jokainen saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön. Massalevitys toki on kiellettyä.

        Takavuosina poliisituttavat (ei siis rivipoliisit vaan komissariot ja tarkastajat) ihmettelivät lakia missä kopiointi on kiellettyä mutta siitä ei ole rangaistusta.

        Kun ostat cd:n se cd:n käyttöoikeus kuuluu vain sinulle, ei kavereillesi, eikä kavereillasi ole mitään oikeutta tehdä yhtään ainoaa kopiota siitä itselleen. Käytännössä sitä on tietenkin vaikeaa valvoa, mutta näin asia kuitenkin menee.


      • joku vaan
        67698890 kirjoitti:

        Kun ostat cd:n se cd:n käyttöoikeus kuuluu vain sinulle, ei kavereillesi, eikä kavereillasi ole mitään oikeutta tehdä yhtään ainoaa kopiota siitä itselleen. Käytännössä sitä on tietenkin vaikeaa valvoa, mutta näin asia kuitenkin menee.

        Löytyy Finlexistä jos joku haluaa tarkistaa.
        Julkistettu teos tarkoittaa siis CD-levyä.

        Kaikkia harhakäsityksiä nuo tekijänoikeuspellet yrittävätkin levittää, useimmin ovat jotain rallattelujen säveltäjiä jotka saavat korvauksen joka kerta kun sillä kidutetaan ihmisiä.

        Valmistaminen yksityiseen käyttöön
        12 § (24.3.1995/446)

        Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.

        Kappaleen valmistamisen valmistuttajan yksityistä käyttöä varten saa myös antaa ulkopuolisen suoritettavaksi.

        Mitä 2 momentissa säädetään, ei koske sävellysteoksen, elokuvateoksen, käyttöesineen tai kuvanveistoksen kappaleen valmistamista eikä muun taideteoksen jäljentämistä taiteellisin menetelmin.


      • art ad novum

        Siis rutkutetaan kulttuurin kuolemasta ja näivettymisestä. Ahneus se on mikä näitä tekijänoikeus pellejä vie.


        Laiton musiikin kopiointi ei heikennä musiikkitarjonnan kirjoa
        (02.07.2010 klo 15.15)
        Tekijänoikeuslakien tulisi tukea musiikin sähköistä jakelua.
        Luvaton digitaalinen kopiointi heikentää tekijänoikeuksia, mutta se on vähemmän vahingollista musiikkikaupoille kuin on aiemmin uumoiltu. Pienet levymerkit kukoistavat ja myynnnissä olevien luovien tuotteiden kirjo kasvaa. Tekijänoikeuslainsäädäntö tulisi kohdistaa tukemaan sähköistä musiikin jakelua. Nämä ovat Christian Handken väitöstyön pääkohtia. Hänen väitöskirjansa "The Creative Destruction of Copyright. Innovation in the Record Industry and Digital Copying" tarkastettiin Rotterdamin Erasmus-yliopistossa 23.6.2010.
        Handke tutki saksalaisia musiikkimarkkinoita 1990-lopusta alkaen. Tuolloin musiikin sähköinen kopioiminen mahdollistui monille kuluttajille. Handken mukaan useiden markkinoilla olevien luovien tuotteiden lukumäärä on lisääntynyt tutkimusajanjaksona. Hän huomauttaa, että pienten, yksityisten levy-yhtiöiden määrä on lisääntynyt samana ajanjaksona merkittävästi. Pienet firmat hyödyntävät sähköistä musiikinjakelua, joka osaltaan pienentää isompien yritysten tuottoa. Kaiken lisäksi pienet yritykset ovat joustavammin muokanneet liiketoimintaansa vastaamaan tämän päivän kuluttajien toiveita.

        Handken mukaan voimassa oleva tekijänoikeussuoja jarruttaa innovaatioiden syntymistä. Hän arvioi, että radikaalin teknisen muutoksen koittaessa tekijänoikeuslaki vaikeuttaa tarpeettomasti tekijänoikeussopimusten syntymistä.

        (YLE Tiede, Rotterdamin Erasmus-yliopisto)


    • digitalbeat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe