kunnanhallitus erotetaan sen vuoksi, kun se on puolustanut

kuntalaisia ja sain kuulla vielä, että haja-asutusalueelle rakentamisesta on myös käyty riitaisaa keskustelua. Ei saisi omille mailleen kuntalainen rakentaa. Tässä syyt miksi meidän kunnanhallitus erotetaan. Tietysti nämä viisi lahtaria pysyvät perseellään. Voi voi Sipolan Maneaki, sai pojalleen tontin haja-asutusalueelta pienellä märinällä. Ja nyt syyksi sanotaan, että kun on kunnanhallituksessa tapeltu haja-asutusalueelle rakentamisesta. Voi hyvä tavaton sentään.
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lupasi tutkailla vielä asiaa. Ja niinhän se tekiki. Ha ha haa. Lahtari.

Äänestä

noin, niin onpa todella törkeää hommaa. että ei sais puolustaa omaa kuntaa ja omakotirakentajia. Huh, huh, ketkä siellä noin tomppeleita? Tuohan on jo provokaatio.

Äänestä

Kovin tutulta kuulostaa tuo puhe. Ettei vaan eräs kh:n blondi tääs nimettömänä moiti Sipolaa....

Äänestä
  • Sana kulkee, sana kulkee. Ja se on vain hyvä asia. Yhteisistä asioistamme siellä päättävät, ja kuntalaisten äänillä. Ei ole onneksi kyseessä salaseura. Vai onko?

    Äänestä

  • sua kuunnellaan kirjoitti:

    Sana kulkee, sana kulkee. Ja se on vain hyvä asia. Yhteisistä asioistamme siellä päättävät, ja kuntalaisten äänillä. Ei ole onneksi kyseessä salaseura. Vai onko?

    KH ei edelleenkää ole päätävä elin vaan ainoastaan työkalu. Valtuuston ei tarvi nauttia KH:n luottamusta mutta KH:N pitää nauttia KV:n luottamusta. Luottamus on mennyt koska, esim. PJ. lupasi että KH tulee nouduttamaan valtuuston päätöstä ja toimimaan sen mukaisesti kuntaliitos asiassa ekan kierroksen jälkeen. Näin ei käynyt vaan Hallitus lähti omin nokkinensa hakemaan kunnantyöntekijöille irtisanomis suojaa, lisäaikaa kyselemään etc. Aina luvattiin ja toimittiin toisin - Se on syy ei muu.

    Lopettakaa se salaliittoteorioden paukuttelu ja toisten haukkuminen ja tyytykää päätökseen. Valtuusto on puhunut ja me muut mennään sen mukaan.

    Äänestä

  • Itku-teitä kirjoitti:

    kunnanhallitus ei nauti valtuuston luottamuksesta. Aika erikoinen juttu sinällänsä. Kyllä kunnanhallituksen itsenäisyyttä puolustavat jäsenet olisivat tyytyneet valtuuston päätöksiin. Mutta kun valtuustossa piru viekkaudella ja vääryydellä mennään eteenpäin. Niin ei voida silmiä sulkea, kuinka puolueellinen on pj valtuustossa ollut. Ei ainakaan tasapuolinen ja antaa väärää tietoa eteenpäin.

    Äänestä

  • ent. puhjoht kirjoitti:

    Kyllä kunnanhallituksella on itsenäistäkin päätösvaltaa, sorry vaan. Hallinnonuudistuksen myötä valtaa on mennyt kh:lle, sen tiedät varmasti. Samalla sitä on mennyt virkamiehille.

    Valtuusto ei nauti kuntalaisten luottamuksesta enää. Hajotetaan koko valtuusto. Mihin heitä enää tarvitaan edes? Virkamiehet kyllä hoitaa jutut Oulun kanssa. Tulee yhdistysmishallitus jne. Valtuusto on tyhjän panttina enää. Nyt valtuusto alkaa pullistella vallallaan, itse luovutti haukiputaalta kaiken päätösvallan Ouluun.

    Äänestä

  • pihalle! kirjoitti:

    tämmönen viesti sopiva.
    Kirjoitin sen silloin Vapun aikoihin kun sai jos jonkinmoista ihmemielipiteitä lukea.
    Ja kyllä maanantian kv kokous jokseenkin eräiden puheenvuorojen perusteella osoitti toteen:

    Tässäpä:
    ....
    ”Koska olen 95% varma asiasta, vaadin veto-oikeutta”! Tätä ”Puolalaista parlamentarismia” edustavaa argumentointia sai kuunnella Haukiputaan kunnanvaltuuston Kuntaliittymän päätöskokouksessa /Huhtikuussa) jopa Kansanedustajalta ja jälkeenpäin lukea Kalevan Mielipidesivuilla mm. Anne-Mari Enojärven kirjoituksissa henkilökohtaisuuksilla höystettynä.
    Ihminen kun on semmoinen olento että sille tahtoo muutoksien edessä tulla pelkotiloja. Näitä hyväksi käyttäen luodaan politiikkaa, jolla pyritään tunneperäisesti saavuttamaan tarpeeksi voimakas sekasorto ihmisten mielialaan, jotta se johtaisi tunnekuohuihin ja jopa mielenosoituksiin. Ajastus on tärkeä seikka; Valmisteluprosessin aikaan on oltava vähä-ääninen, koska aika ”syö” tunneargumentit. Pelkotilat käytetään hyväksi juuri siinä vaiheessa kun on päätöksen aika.
    Juuri näin toimittiin Haukiputaalla. Aloitettiin ns. ”kansan ääntä kuunteleva” nimilistojen keräily sopivasti vajaa viikko ennen päätöksen tekoa. Väitetään että 95% on äänestyksen kannalla. Tuohon on todettava heti se seikka että nimien keräilijöillä oli tietty taktiikka. Mielialoja tunnustelemala lähestyttiin itse nimen kirjoitukseen. Osattiin siis sopivassa vaiheessa perääntyä, mikäli henkilöltä ei saatu tarpeeksi selkeää mielipidettä. Nimeämällä kyseinen nimilista kansalaisaloitteeksi on väite joka menee niin läpinäkyväksi ja torsoksi ettei siihen usko juuri kukaan. Missä on se aloitteen tehnyt Kansalainen?
    Kuntaliitos selvitys aloitettiin kesällä 2009. Miksi ei jo siinä vaiheessa herännyt kyseinen kansalaisaloite? Vastaus lienee selvä.
    On valitettavaa todeta että tämänlaatuinen politikointi alkaa olla yleinen tapa näillä seudun. On valitettavaa että politikot, joilta vaaleissa odotetaan vastuullista päätöksenteko prosessia, heittäytyvät tällaiseen viriketoimintaan, suoraan sanoen luovat uhkia äänestäjiin jota hyväksikäyttävät sen sijaan että ylläpitäisivät kansalaiskeskustelua ja tosiasioihin perustuvaa politiikkaa.
    On todettava oikeaksi politiikaksi Haukiputaan Kunnanvalstuuston Puheenjohtajalta se, että hän ylläpiti jämäkkää kokousta ajautumatta mainittuun ”puolalaiseen parlamentarismiin”.
    On todettava myös kiitoksen sana Oulun luottamuspolitikoille, etteivät he ole provosoituneet siitä että Oulun talousnäkymät tuntuu olevan paremmin hallussa ”parlamentikoilla” kuin heillä itsellään.
    jk. ”Puolalainen parlamentarismi” on yleiseurooppalainen sanamuoto joka perustuu 1700 ja 1800 luvulla voimassa olleeseen Puolan valtiosääntöön jossa jokaisella kansanedustajalla oli ehdoton Veto-oikeus eriävän mielipteen yhteydessä ja valta kaataa lakialoite valtiopäivillä. Ei liene kenenkään vaikea ymmärtää mihin tällainen parlamentarismi on johtanut ja tulee aina johtamaan! Viimeisin referointi on luettavissa julkisessa sanassa muutama aika sitten Ukrainan parlamentin nyrkkitappelun yhteydessä.
    Esa Suutari (Kok.)
    ....
    Oliskohan aika miettiä joka sorkan mitä tarkoittaa "Parlamentaarinen Demokratia"? Se on nimittäin se demokratiamalli joka on Suomen perustulakiin kirjattu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

likaista peliä kirjoitti:

kuntalaisia ja sain kuulla vielä, että haja-asutusalueelle rakentamisesta on myös käyty riitaisaa keskustelua. Ei saisi omille mailleen kuntalainen rakentaa. Tässä syyt miksi meidän kunnanhallitus erotetaan. Tietysti nämä viisi lahtaria pysyvät perseellään. Voi voi Sipolan Maneaki, sai pojalleen tontin haja-asutusalueelta pienellä märinällä. Ja nyt syyksi sanotaan, että kun on kunnanhallituksessa tapeltu haja-asutusalueelle rakentamisesta. Voi hyvä tavaton sentään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu