Defense Center valeohjelma

Smel

Isäni koneelle ilmestyi eilen jokin defense center niminen ohjelma. Silloin ei mitään ongelmaa huomattu, mutta tänä aamuna alkoi se ohjelma hälyttää troijalaisista ja muista viruksista ja se väittää, ettei palomuuri olisi päällä ja ettei koneessa olisi minkäänlaista suojaa ja sitten se vielä mainostaa, että osta sen ohjelman koko versio. Koneella on oston yhteydessä tullut Norman security suite ja sen mukaan kaikki olisi kunnossa. Ohjelma on siis päässyt Normanin ohi joltain sivulta. Yritin poistaa sen, mutta en onnistunut, niinkuin se olisi aina luonut uusia kansioita, kuvakkeita jne. Apua kaivattaisiin kovasti.

3

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä

      Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod
      Maailman menoa
      331
      1976
    2. Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty

      niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul
      Ikävä
      36
      1825
    3. Voi minkä rikoksen teki

      Kunnosti ihan pa..akuntoon päässeen tien ilman ELYn lupaa. Kyllähän se nyt viranhaltijaa kirpasee. Sellainen yritteliäis
      Kuhmo
      58
      1301
    4. Torniolainen Tiiliä lukemaan

      Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.
      Tornio ja Haaparanta
      2
      1126
    5. Mitä haluaisit

      Sanoa minulle nyt? En ole tätä kysynytkään pitkään aikaan🤔
      Ikävä
      76
      1113
    6. Mitä olen tehnyt

      Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Rakastuin ja en pysty unohtamaan Miksi teet tämän minulle? Yritä ymmärtää, vaikka olet
      Ikävä
      73
      1017
    7. Tuon sinulle jännitystä

      Siksi pidät minusta. Tiedämme molemmat, että meistä ei voi tulla mitään todellista.
      Ikävä
      108
      977
    8. Pitkään kestänyt ihastuminen

      Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen
      Ikävä
      90
      938
    9. Kumpa kaikkeen vois palata

      Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin
      Ikävä
      7
      869
    10. Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.

      Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain
      NATO
      157
      823
    Aihe