Kuinka raamattua tulkitaan? Ja miksi sitä voi tulkita useilla tavoilla? Mistä tietää, kuka tulkitsee oikein? Mikään tunne kun ei oikein auta, koska kaikki tulkitsijat väittävät tuntevansa olevansa oikeassa.
Tässä valossa asia on niin, että sen saa tietää varmasti vasta jälkeenpäin. Eli siis kun on jo liian myöhäistä.
Esim. minä olen aivan varma, että Jeesuksen ohjeita ON NOUDATETTAVA! Te taas ette pidä niitä minkään arvoisina. Kuitenkin me molemmat tunnemme olevamme oikeassa.
Mikä minä olen teille sanomaan että olette väärässä? Te löydätte raamatusta kohtia, joiden mukaan pelkkä usko pelastaa. Ettekä tekään voi minua ojentaa, sillä teen vain sen minkä Jeesus käski tekemään. Huvikseen en usko Hänen höpisseen.
Kuinka ratkaisemme tämän kiistan?
Tässä valossa asia on niin, että sen saa tietää varmasti vasta jälkeenpäin. Eli siis kun on jo liian myöhäistä.
Esim. minä olen aivan varma, että Jeesuksen ohjeita ON NOUDATETTAVA! Te taas ette pidä niitä minkään arvoisina. Kuitenkin me molemmat tunnemme olevamme oikeassa.
Mikä minä olen teille sanomaan että olette väärässä? Te löydätte raamatusta kohtia, joiden mukaan pelkkä usko pelastaa. Ettekä tekään voi minua ojentaa, sillä teen vain sen minkä Jeesus käski tekemään. Huvikseen en usko Hänen höpisseen.
Kuinka ratkaisemme tämän kiistan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
teet parannuksen Jumalan valtakuntaan, elävään uskoon, ja ymmärrät tekojen ja uskon suhteen. Siinä lyhykäisyydessään se :)
Mutta kun niin moni on jo tehnyt, ja on täysin eri mieltä kuin te! Ja silti uskoo yhtä vankasti olevansa oikeassa.
Nyt sanotte, että he ovat silti väärässä ja heidän uskonsa on väärää, mutta samaa sanovat hekin teistä.
Ulkopuolisesta tarkkailijasta kumpikin lausunto on saman arvoisia.
ja Jumalan lasten keskinäinen rakkaus... minä kuulun siihen maanpäälliseen Jumalan valtakuntaan, johon nämä tuntomerkit täsmäävät. Vaikeahan uskonasioita on perustella "objektiivisesti", mutta sanoisin, että nuo edellä mainitut seikat puoltavat seurakuntamme "oikeellisuutta".
"ja Jumalan lasten keskinäinen rakkaus... "
Mutta myös rakkaus viholliseen. Vuorisaarna kannattaa lukea ajatuksen kanssa, sisäistäen.
"puoltavat seurakuntamme "oikeellisuutta". "
Rakkaudettomuutenne viholliseen ja halunne eristäytyä eikä julistaa evankeliumia "sairaille" ei taas puolla :(
...myös tämän
21 Sanoi Jesus hänelle: jos sinä tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy mitä sinulla on, ja anna vaivaisille: ja sinun pitää saaman tavaran taivaassa; ja tule ja seuraa minua.
Oletko varmasti muistanut tehdä kaiken minkä Jeesus on opettanut vai oletko unohtanut jotakin?
Riittääkö sinulle, että pyrkii tekemään kaiken minkä Jeesus opetti ja jotakin vähän sinnepäin, vai onko kaikki Jeesuksen teot täytettävä, jotta kelpaa?
"Oletko varmasti muistanut tehdä kaiken minkä Jeesus on opettanut vai oletko unohtanut jotakin? "
Jos muistaa yhden, muistaa kaiken. Sillä kyse ei ole pelkistä teoista, vaan rakkauden täyttämän ihmisen elämäntavasta. Joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuin itseään täyttää automaattisesti mtös tuon lainauksesi kohdan.
Teot vain osoittavat uskooko henkilö vai ei.
:)
...sen, että ensin on usko ja uskon hedelmät ovat rakkauden kaksoiskäskyssä, joihin on halu uskon kautta.
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen työn tähden. Näin yksinkertainen usko on.
Tunnustan, mutta usko ei sulje noita tekoja pois. Päinvastoin!
Kyllä kait uskova nyt edes YRITTÄÄ myydä omaisuutensa ja jakaa köyhille?
Kuka on se köyhä, jolle annetaan ja mikä on liikaa ihmisellä, joka pitää myydä?
Riittää, kun on jonkinlaiset, riittävän lämpimät vaatteet, ruoka tarpeeksi ja jonkinlainen suoja.
Onko oikein paahtaa uudenkarhealla autolla, vetää läskisoosia naamariin ja asua 200 neliön omakotitalossa, kun joku tälläkin hetkellä omistaa vain risan paidan ja housut eikä ole kuukausiin kuullutkaan lihasta. Vesikin jota hän juo on mutaista. Makuupaikkanaan hänellä saattaa olla pahvilaatikko.
Moniko noista onnettomista saisi mahansa täyteen ja kunnolliset vaattteet ja suojan jos talon vaihtaisi vaikkapa 25 neliön asuntoon, auton myisi ja lopettaisi mässäilyn?
Mene siis ja tee se toiselle, minkä haluat itsellesi tehtävän. Kukaan ei voi vaikuttaa kuin siihen, miten itse tekee ja toimii. Toisia on helppo osoitella ja samalla voi olla, ettei näe sitä, minkä itse on jättänyt tekemättä.
Aivan. Itse sitä ei monesti huomaa. Ihminen tulee helposti sokeaksi omille tekemisilleen. Joten ei pidä loukkaantua jos toiset auttavat.
Itselläni ei juuri myymistä ole, saati lahjoitettavaa. :( Mutta lahjoitan aina sitä mukaan kun tulee :)
Mikään ei ole suuremi palkkio kuin nähdä vähästäkin iloiset kasvot :)
Okei sä oot hyvä mies, noin ihmisenä, mutta teoilla ei pääse taivaaseen, vaan armosta. Teot ovat uskon hedelmää, mutteivat auta pelastukseen.
Ei poista näyttämöltä PAASTOA, se kuuluu uskon hedelmiin, ja sen tekeminen kuuluu kuuliaisuuteen.
Ja myöskään et tapa et varasta et huoraa jne: koska ne kuuluu uskoon ja niiden välttäminen sen hedelmiin.
Huomioppa että meillä on pelko lakihenkeen ja lihan vapauteen niinkin suuri että asioita alamme vääristelemään, että takaisimme,. ettemme vain sortuiis lakihenkisyyteen, ja todellisuudessa siellä on jo moni moni, voitko arvata ketkä.
Niin et ole antanut yhtään kysymystä joka laittaisi koneiston käyntiin, muttei se ole kuin ohuen kelmun alla piilossa, ja se menee herkästi rikki ja niin tiedät mitä tapahtuu.
tulkita omin neuvoin, sillä "Jumalan sana ei ole omin neuvoin tulkittavissa." Lue paljon Raamattua ja anna yhden raamatunkohdan tulkita toista. Mutta huomaa: "Älä anna kahden erilaisen eläimen pariutua keskenänsä." (Hoosea 14:3 "uhrimullit" selventää edellä olevaa sitaattia). Jumala on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.