Meille on keväällä tullut 4-vuotias sijaistyttö ja nyt askarruttaa/surettaa perheemme 10-vuotiaan biotytön suhtautuminen. Hän aikoinaan odotti todella innolla uutta sisarusta ja nyt sitten ilmaisee "koko perheen muuttuneen" Ymmärämme toki, että uusi lapsi muuttaa perhesuhteita ja tyttömme on jo kyllin vanha tämän huomaamaan. Perheeseemme kuuluu nuorempia biolapsia ja heille asia ei ole ongelma.
Sijoitettu lapsemme on tietysti vilkas leikki-ikäinen, mutta nyt jo muutaman kuukauden oltuaan rauhoittunut paljon. Vaikka tietysti uusi tyttö vaatii huomiota, ei hän kuitenkaan aikuisen näkökulmasta katsottuna mitenkään liian vaatelias ole. Biotyttärellämme on oma huone, jossa saa olla rauhassa ja omien kavereiden kanssa.
Onko muilla kokemuksia tämänkaltaisista sopeutumisvaikeuksista? Mitä olette tehneet asialle? Me olemme jutelleet biotyttäremme kanssa ja koittaneet järjestää hänelle aikaa vanhempien kanssa. Eikä suhtautuminen toki aina nurjaa ole, toisaalta hän välillä on tosi kivasti uuden siskonsa kanssa jne.
Sijoitettu lapsemme ei lomaile biosukunsa luona vaan tapaa hietä pienen ajan silloin tällöin, joten sitäkään kautta ei hengähdystä tule.
Ja minä kun oikeastaan olen sitä mieltä ettei sijoitettu lapsemme ole kovin hankala tms. Jospa tämä olisi vaan joku vaihe, mutta surettaa silti...
Sijoitettu lapsemme on tietysti vilkas leikki-ikäinen, mutta nyt jo muutaman kuukauden oltuaan rauhoittunut paljon. Vaikka tietysti uusi tyttö vaatii huomiota, ei hän kuitenkaan aikuisen näkökulmasta katsottuna mitenkään liian vaatelias ole. Biotyttärellämme on oma huone, jossa saa olla rauhassa ja omien kavereiden kanssa.
Onko muilla kokemuksia tämänkaltaisista sopeutumisvaikeuksista? Mitä olette tehneet asialle? Me olemme jutelleet biotyttäremme kanssa ja koittaneet järjestää hänelle aikaa vanhempien kanssa. Eikä suhtautuminen toki aina nurjaa ole, toisaalta hän välillä on tosi kivasti uuden siskonsa kanssa jne.
Sijoitettu lapsemme ei lomaile biosukunsa luona vaan tapaa hietä pienen ajan silloin tällöin, joten sitäkään kautta ei hengähdystä tule.
Ja minä kun oikeastaan olen sitä mieltä ettei sijoitettu lapsemme ole kovin hankala tms. Jospa tämä olisi vaan joku vaihe, mutta surettaa silti...
Vastaukset 7
Vanhimmat
taitaa olla esimurkkuikä aluillaan. Meillä tytär oli kaiken kaikkiaan hankala tapaus 10-12vuotiaana. Mökötti ja kiukutteli usein. Myös nuorempi sisarus sai hänet raivon partaalle melkein pelkällä olemassaolollaan. Tottakai hän reakoi uuden sisaren tuloon ja heidän yhteinen taipaleensa on vasta aluillaan. Varmasti yhteiselo muuttuu arkiseksi ja tutuksi ajan myötä. Ehkä ei kannata olla kovin huolissaan. Te olette parhaanne tehneet.
Moi!
Kivasti mietit "ongelmaa" ja hyvinhän olitte jo siihen miettineetkin ratkaisuja. Luulen, että aika auttaa. Tytär kiintyy sisarukseen ja aika vaikuttaa siihen, että välit lähentyvät.
Meillä pride käyty ja vasta aloitimme tukiperheenä, mahdollisesti joskus sijaisperheenä. Juuri noita samoja asioita on mietitty, kun on omia lapsia, heidän reagointiaan, tunteitaan jne.
Toivottavasti aika helpottaa ja hyvähän on jatkossakin järjestää isommalle aikaa kaksin vanhemman kanssa, ehkä hän sillon kertoo tarkemmin tunteistaan, joskus nämä isotkin ovat pieniä, eli miettivät omaa asemaansa jne. Joskus joku pienikin pöhkö asia voi kaihertaa mieltä, aina ei aikuinen tajua mitä kaikkea nämä lapset/nuoret miettivät.
Ota vanhin tyttäresi mukaasi kirjastoon, uimaan, kävelemään, kauppaan ja jätä pienemmät isän kanssa puuhailemaan siksi aikaa. Meillä ainakin nämä kahdenkeskiset "matkat" ovat olleet keskustelun paikkoja. Varmaan tyttärelläsi on hieman sekava olo, kun hän on huomannut perheenne muuttuneen - tähän voi vain todeta, että uuden perheenjäsenen tulo muuttaa perhettä aina ja tässä tapauksessa, kun kyseessä onkin jo leikki-ikäinen lapsi, jolla on jo oma historia takanaan, niin muutos voi tuntua hyvin isolta.Anna lapsen itse sanoittaa tunteitaan, älä ainakaan kyseenalaista hänen tuntemuksiaan tai ala selittää niitä pois tyyliin : X on ihan kiva, eihän hänen meille tuloaan ole juuri edes huomannut. Lapsen on hyvä tietää, että hänen tunteensa ovat aivan oikeita ja hän saa tuntea niin kuin tuntee ja että vanhemmat ymmärtävät häntä, mutta silti teidän perheenne näyttää nyt tältä ja tulokas pysyy jatkossakin perheenne jäsenenä.
älä väheksy tyttäresi tuntemuksia, äläkä ajattele, että hän olisi kova tai julma sijoitettua kohtaa.
Hän vain joutuu luopumaan vanhemmistaan, jakamaan teidät vieraan lapsen kanssa saamatta itse mitään tilalle.
kysäseppä tytöltä: tuntuuko hänestä, että uusi sisar saa kaiken? kaksi isää, kasi äitiä? tapaamiset mahdollisine herkkuineen, joita biovanhemmat tytölle tuovat ja sijaisperheen lapset eivät saa? Saako uusi sisar tupla joululahjat, tupla synttärilahjat? kaiken kahtena... ja vielä sosiaalitätien huomion. Onko sijoittavan kunnan sosiaalityöntekijä koskaan kysynyt tytöltänne: miltä sinusta tuntuu? miten sinä voit? sijoitetultahan nämä kysytään joka kerta!
meillä on nyt 17v kertonut näistä kalvavista epäoikeudenmukaisuuden kokmuksista, joita hän tunsi ikävuosien 6-17 välillä, kun meille tuli sijaislapsia.
Luota lapseesi ja anna hänen kertoa tuntemuksensa ja osoita kuuntelevasi ja ymmärtäväsi häntä, niin hänkin on halukkaampi ymmärtämään uusinta tulokasta.
Miten niin kutsutte sijoituslasta sisareksi??
Vaikuttaa keskeneräiseltä tuo asetelma...-oletteko sanoneet biolapselle miten kauan tuo "sisar" tulee asustamaan teillä? Ei tuo lapsi mitenkään kyllä ole sisko...vai opetetaanko prideille niin?
Tuntuu väärältä KAIKKIA lapsia kohtaan:C !!
Voisiko olla niin,että vanhinta lasta kiusataan koska olette ottaneet sijaislapsen? Millaisessa ympäristössä asutte? Jos siellä on paljonkin huonotuloisia tms niin pidetäänkö teitä ehkä jotenkin ahneina? Olen kuullut että sijaisuutta ei arvosteta joka puolella ja syntyy juuri kiusaamista.
Olemme pyrkineet siihen, että emme väheksy esikoisemme tuntemuksia, sillä ovathan ne oikeita. Ei leikki-ikäinen ole samalla tavalla "söpö" kuin perheeseen syntyvä vauva olisi jne.
Kyllä sijaislapsemme on sisar biolapsillemme, sillä meidän perheessämme hän tulee aikuiseksi kasvamaan ja sekä bioäidin että sos. toimen kehoituksesta tämä myös tytölle on kerrottu.
Emme ole mitenkään huonotuloisia vaan asumme isossa kaupungissa omakotitalossa ja lapsesta saatava korvaus ei todellakaan ole mikään elämämme ehto. Ihan vain halusimme vielä yhden elämäämme ja samalla myös yksi kotia tarvitseva sellaisen sai monen vuoden odotuksen jälkeen.