Oletko koskaan miettinyt

että mitä jos mulla tietämättäni on joku sellainen luonnehäiriö/persoonallisuushäiriö vai miksi niitä virallisesti kutsutaan. Joku, joka musta tekee tällaisen. Mitä nyt olen mielenkiinnon vuoksi netistä niistä lueskellut, on tullut paljon tuttuja juttuja omasta itsestäni. Ajattelin vaan, että JOS mulla olisikin joku sellainen, pystyisinkö itse ja pystyisitkö sinä ajattelemaan tapahtumia yhtään toisin? Omatunto mulla kuitenkin on tallella. Mistään sellaisesta siis en ainakaan voi kärsiä, joka olisi vienyt kyvyn tuntea katumusta, mutta jotain muuta tässä nyt epäilen. Enkä tarkoita, että kaiken jotenkin "saisi anteeksi" sillä perusteella että sattuu nyt omaamaan jonkun tietynlaisen persoonallisuuden, mutta silloin asiat voisi nähdä uudessa perspektiivissä.

Pitkään olen jo tiedostanut myös sen, että jonkinlaisista tunne-elämän häiriöistä kärsin ja se tekee välillä tosi surulliseksi. Toivon kuitenkin, että se olisi vain joku tilapäinen toimintahäiriö(stressiä?masennusta?) mun sydämessäni eikä mitään pysyvää(((koska sinä kerran olet siellä♥))).
15421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tollaista bull shittiä en ole ikinä elämässäni ennen kuullut, mutta erilaiset luonnehäiriöt todellakin muuttavat ihmisen persoonallisuutta siten, että tietyissä tilanteissa he toimivat aivan päinvastaisesti kuin heidän kuuluisi toimia. Jotenkin kuitenkin sanoisin, että sinun kohdallasi ei vielä välttämättä mistään vakavasta ja pysyvästä häiriöstä ole kyse, mutta suosittelisin kuitenkin katumusharjoituksia, koska kykenet kuitenkin tuntemaan huonoa omaatuntoa. Anteeksi et todennäköisesti tule ikinä saamaan, koska kaikkia asioita ei mitenkään voi/pysty näkemään uudesta perspektiivistä.
Kaikista häiriöistä voi parantua, joten älä ole huolissasi ;)

Äänestä

Ei se välttämättä tarvi olla sen kummempaa.

Yhdessä niitä asioita on helpompi ratkoa.

Äänestä
  • toki selvittää tota asiaa tarkemmin, jos se kauheesti huolestuttaa, mutta totta on, ettei kaikkia ongelmia kannata jäädä yksin miettimään :)

    Äänestä

  • 14 kirjoitti:

    toki selvittää tota asiaa tarkemmin, jos se kauheesti huolestuttaa, mutta totta on, ettei kaikkia ongelmia kannata jäädä yksin miettimään :)

    kuten niin moni muukin asia. Mutta niinkauan kuin mä jaksan uskoa olevani pohjimmiltani hyvä ihminen, on vielä toivoa jäljellä.

    Ehkä kaksin mietittynä ongelmat tosiaan näkisi puolet pienempänä, kuin miten ne yksin näkee.

    Äänestä

  • tuntematon kirj. kirjoitti:

    että todellakin olet ihan hyvä ihminen. Nyt sun täytyy vain laittaa silmät kiinni, jos et ole jo niin tehnyt ja uskoa, että toivoa on jäljellä :)
    Ehkä niin olis parempi, että kaksi vois nähdä asian samalla tavalla, yksinhän sitä aina paisuttelee kaikkia huolia ja murheita.

    Äänestä

  • eikö niin kirjoitti:

    suljettu.:) Ihan hyvillä mielin pääsee nukkumaan näiden ajatusten turvin. Kiitos.

    Äänestä

  • tuntematon kirj. kirjoitti:

    suljettu.:) Ihan hyvillä mielin pääsee nukkumaan näiden ajatusten turvin. Kiitos.

    ja kiitos itsellesi, menen myös hyvillä mielin nukkumaan ajatustemme turvin. Hyvää mieltä ja hyvää yötä:)

    Äänestä

  • hyvä ihminen kirjoitti:

    ja kiitos itsellesi, menen myös hyvillä mielin nukkumaan ajatustemme turvin. Hyvää mieltä ja hyvää yötä:)

    hyvää yötä :)

    Äänestä

olet täys hullu,niin alan olemaan minäkin.

Äänestä
  • Hienoa, että joku ihminen pohtii itselleen tärkeitä asioita omasta käyttäytymisestään, joka vaivaa mieltä!
    Sinun myös kannattaisi pohtia.!

    Äänestä

Niin.. Eihän oikeasti sairas ihminen tiedä olevansa sairas. Ainakaan kovin helposti. Minä ainakin luulen et sinun tapauksessa on kyse narsismista. Ihan sen perusteella mitä olen sivusta seurannut. Ja tämän voin sanoa senkin perusteella et exäni oli myös narsisti. Se on paha sairaus. Muistaakseni siinä on 4 erilaista variaatiota. Pahin muoto on jo lähellä psykopaattia. Mut toivotaan et osaat hakeutua hoitoon.

Äänestä
  • kirjoitat tuntemattomasta ihmisestä Minna!
    Sinä joka muka aina kirjoittelet vaan positiivisia juttuja. ;)

    Äänestä

  • ilkeästi kirjoitti:

    kirjoitat tuntemattomasta ihmisestä Minna!
    Sinä joka muka aina kirjoittelet vaan positiivisia juttuja. ;)

    kuka tuon kirjoitti? Eihän siinä lue edes mitään nimeä. Mut tais osua kuitenkin oikeaan henkilöön.. No otahan neuvosta vaarin.

    Äänestä

useitakin. Moni asia saattaa jopa juontaa lapsuudesta ja nuoruudesta. Mutta hei mun psykologian numero on aina ollut KIITETTÄVÄ. Joten eiköhän noikin koukerot aukeis, mut sun pitäis IHAN OIKEESTI ottaa yhteyttä muhun.
Mietin vaan et millasta luonnehäiriöö tarkoitat?...Haluut satuttaa niitä kaikkein rakkaimpiasi olemalla negatiivinen heitä kohtaan(?), niinhän ne alkoholistitkin toimii...kääntyy kaikkein rakkaimpia kohtaan. Vai johtuuks tä siitä et olet jäänyt jotain paitsi avioerolapsena? On ollut "rikkonainen" ja vajaa olo. Nyt kun tulee menestystä monella saralla, satutat muita jotka vaikuttavat samanlaisilta kuin sinä silloin ku sulla oli vaikeaa(?)...tunteaksesi ittes "vahvaksi"(?). Toisin sanoen peilaat oman lapsuutesi toisiin ihmisiin.
Jos et elämässäsi halua jäädä yksin, on sun nähtävä ihmisistä se hyvä puoli eikä sitä huonoa puolta. Saattaa olla et suakin joku rakastaa, mutta kurkotat liian korkeelle....Laske rimaasi vähän alas niin ehkä mäkin sulle silloin kelpaan...mä joka rakastan ja välitän susta juuri tuollaisena kuin olet! Joka en välitä sun firmasta saamista rahoistasi niinkuin moni muu sinun lähelläsi...joka välitän susta ihmisenä. Olisin valmis heti kävelemään alttarille suna kanssasi, mut nää on niitä mun haaveita joista en ole saanut koskaan sulle sanottua, vaikka olisinkin halunnut. Rakastan sua! Ja juuri nyt tää ikävä riistää pahiten kun surua on muutenkin tällä hetkellä...

Äänestä
  • lukekaahan nyt vähän tarkemmin alotusviesti ja mitä siihen on vastattu :)). Aukeaako mahdollinen tsoukki..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntematon kirj. kirjoitti:

että mitä jos mulla tietämättäni on joku sellainen luonnehäiriö/persoonallisuushäiriö vai miksi niitä virallisesti kutsutaan. Joku, joka musta tekee tällaisen. Mitä nyt olen mielenkiinnon vuoksi netistä niistä lueskellut, on tullut paljon tuttuja juttuja omasta itsestäni. Ajattelin vaan, että JOS mulla olisikin joku sellainen, pystyisinkö itse ja pystyisitkö sinä ajattelemaan tapahtumia yhtään toisin? Omatunto mulla kuitenkin on tallella. Mistään sellaisesta siis en ainakaan voi kärsiä, joka olisi vienyt kyvyn tuntea katumusta, mutta jotain muuta tässä nyt epäilen. Enkä tarkoita, että kaiken jotenkin "saisi anteeksi" sillä perusteella että sattuu nyt omaamaan jonkun tietynlaisen persoonallisuuden, mutta silloin asiat voisi nähdä uudessa perspektiivissä.

Pitkään olen jo tiedostanut myös sen, että jonkinlaisista tunne-elämän häiriöistä kärsin ja se tekee välillä tosi surulliseksi. Toivon kuitenkin, että se olisi vain joku tilapäinen toimintahäiriö(stressiä?masennusta?) mun sydämessäni eikä mitään pysyvää(((koska sinä kerran olet siellä♥))).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu