Onko teillä tapana roikkua ikäistenne nuorempien keskustelupalstoilla antamassa nuoremmille ohjeita ja neuvoja?
Itse voin tunnustaa, että luen säännöllisesti lasten musiikkipalstaa ja olen sortunut joitain kertoja antamaan neuvoja ja ohjeita, vaihtelevalla menestyksellä. Mites muiden laita?
Kuka tunnustaa?
15
219
Vastaukset
Nyt kun kysyt, ei ole tullut mieleenikään.
Tyttären kanssa meillä on niin erilaiset musiikkimaut ettei siitä saa edes kunnon keskustelua aikaan. Kumpikin keskittyy omaansa toisen häiritsemättä.Olet siis osannut pysyä oman ikäistesi keskustelupastalla ja et ole sortunut neuvomaan nuorempia missään asiassa nettipastoilla.
miljoona kirjoitti:
Olet siis osannut pysyä oman ikäistesi keskustelupastalla ja et ole sortunut neuvomaan nuorempia missään asiassa nettipastoilla.
Juu. Eiväthän nämäkään täällä minun neuvojani kuuntele, tuskin nuoret sitäkään vertaa.
- tanj a
Olen, koska "kärsin" yhdestä vaivasta ja sen suhteen on Suomessa vielä ihan älyttömän takapajuista osaamista hoitoalalla. Koska vaiva ei katso ikää saati sukupuolta olen tarkoituksellisesti käynyt lukemassa tiettyjä nuorempien ihmisten palstoja, koska moni häpeää vaivaansa ja uskoo, ettei pärjää sen kanssa. Haluan kertoa toisenlaisen näkökannan ja uskon, että netin kautta kyllä voi vaikuttaa hyvässäkin tarkoituksessa.Tässä sain myös kannustusta minua hoitaneelta lekurilta.
Elämänkokemusta voimme tarjota avuksi monessakin asiassa. Toi sinun apusi on varmasti auttanut montaa nuorenpaa.
olen lukenut, mutta siihen se onkin jäänyt. Jotenkin en olisi edes uskaltanut antaa mitään neuvoja heille, koska se olisi kait ollut tungettelevaa mennä heidän ikäisten palstoille neuvomaan. Tai sitten ei ole ollut mitään mitä olisin voinut neuvoa.
Onhan täällä meidänkin palstalla noita viisaita vanhempia neuvonantajia. Kehtaahan ne nekin meitä neuvoa...
No, en minäkään kait menisi jos en aika varmasti tiedä osaavani asiaa, siis ihan tuollaisia lähinnä virallisia faktoja vaan olen lähetellyt. En mitään makuasioita tai mielipiteitä niinkään uskaltaisi esittää, siinä yritän olla diplomaatti. Joskus olen kirjoitellut kirjautuneena, useinmiten kuitenkin puskasta. Lähinnä tollaista, et kenen säveltämä ja sanoittama lastenlaulu ja mistä löytyy sanat...milä levyn nimi jossa jokin laulu on...Sieltä saa jotain uusia ideoita itsekin...
käydyksi. Noita nuoria saa tavata ihan arjessa tarpeeksi, enkä pidä tapanani antaa heille isällisiä neuvoja muulloin kuin silloin kun he sitä ovat erikseen kysyneet.
miljoona kirjoitti:
Sä annat neuvoja vaan omanikäisille, ja millähän ikähaitarilla suurin piirtein, heh heh...
mutta näytä se kohta, jossa olen varsinaisesti neuvonut muita.
- Heikunkeikku
Kyllä tunnustaisin, jos jossakin roikuskelisin.
Oon ilmeisesti niin tapoihini kangistunut, että kun tuun koneelle, niin tuun roikkumaan vain ja ainoastaan tälle palstalle. Monesti oon tuumiskellut, että voisihan sitä vähän kattella muitakin palstoja, mutta oon sen tuumimisen aina siirtänyt etiäpäin, enkä tehnyt asian eteen mitään.
Yks syy on se, että jos innostuisin monesta palstasta yhtäaikaa, niin kävis pian niin, että roikkuisin ja roikkuisin ja roikkuisin liian paljon ja muut tekemiset jäisi vähemmälle. Nytkin täs suunnittelen suursiivousta. Nyt tulin palstalle vain siirtääkseni mattojen ulos viemistä.:) Kohta-pian tää muori lähtee touhuamaan.toi siivoaminen, minä en tykkää siitä yhtään. Onneksi minulla on muutaman päivä vielä sairaslomaa jäljellä ja en saisi liikaa rasittaa, heh heh...
- Heikunkeikku
miljoona kirjoitti:
toi siivoaminen, minä en tykkää siitä yhtään. Onneksi minulla on muutaman päivä vielä sairaslomaa jäljellä ja en saisi liikaa rasittaa, heh heh...
Ei sairaana saakaan siivoilla, silloin pitää vaan olla möllöttää kaikessa rauhassa. Kylläpä ne sotkut odottelevat tekijäänsä.
Siivous on silloin ihan kivaa, kun iskee kauhee Vimma päälle. Siivousinspiraatio, jota tässä nyt oottelen. Tämä päivä olis sopiva päivä suuremmallekin siivoukselle. Tälle päivälle ei ole mitään erikoista ohjelmaa, viikonlopuksi taas on ja silloin en kyllä mattoja ja imuria ala ajattelemaan. :)
Kaikista kivointa on sitten siivouksen jälkeen, kun voi nojata vaikkapa oven karmiin ja antaa katseen lipua kämpän joka nurkkaan ja siinä itteksensä mumista ittelle, että "Kyllä nyt on Siiiiiistiä, kyllä oot ollu ahkera tyttö." Joo, jokseenkin näin se menee. Lisäyksenä vielä, että rinta rottingilla ja tyytyväinen ilme naamas.:) Heikunkeikku kirjoitti:
Ei sairaana saakaan siivoilla, silloin pitää vaan olla möllöttää kaikessa rauhassa. Kylläpä ne sotkut odottelevat tekijäänsä.
Siivous on silloin ihan kivaa, kun iskee kauhee Vimma päälle. Siivousinspiraatio, jota tässä nyt oottelen. Tämä päivä olis sopiva päivä suuremmallekin siivoukselle. Tälle päivälle ei ole mitään erikoista ohjelmaa, viikonlopuksi taas on ja silloin en kyllä mattoja ja imuria ala ajattelemaan. :)
Kaikista kivointa on sitten siivouksen jälkeen, kun voi nojata vaikkapa oven karmiin ja antaa katseen lipua kämpän joka nurkkaan ja siinä itteksensä mumista ittelle, että "Kyllä nyt on Siiiiiistiä, kyllä oot ollu ahkera tyttö." Joo, jokseenkin näin se menee. Lisäyksenä vielä, että rinta rottingilla ja tyytyväinen ilme naamas.:)mutta kun minun imuri heittäytyy vaan nurinpäin lattialle, tassut kattoa kohti, siinä se sitten vaan hurisuttaa renkaitaan ja huutaa että ..."en en en..."
- Heikunkeikku
miljoona kirjoitti:
mutta kun minun imuri heittäytyy vaan nurinpäin lattialle, tassut kattoa kohti, siinä se sitten vaan hurisuttaa renkaitaan ja huutaa että ..."en en en..."
Onkohan sun imurillas uhmaikä menos. Minäkin ostin vähän yli vuosi sitten uuden imurin ja myös sillä on uhmaikäisiä taipumuksia. Se kiepsahtaa ympäri, "ketarat" ylhäälle sojottaen ja vonkuu paikoillaan minkä kerkiää. Se oli virheostos, letkukin sais olla pidempi ja johto ei mene sutjakkaasti imurin sisään.
Kun sain kerättyä asunnon kaikki matot sievään riviin eteiseen ja olin aikeissa ne viedä ulos, niin WRAUUUKRRRKKKSHH........ Mikäs se oli? No Ukkonen jyrähti ja sitten pätkähti kauhia vesisade.:( Onneksi en ehtinyt viedä mattoja ulos.
Kynsin hetken päätäni ja päätin ruveta värkkäämään murkinaa. Kohta valmista, maha jo kurnii sopivasti.
Tarttee sitten pikkasen hienosäädellä tuota siivousta, jos sade jatkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475495Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612396Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181890Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171615
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol341575Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5140881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281059