jestashassu

olin lentää selälleni kun anoppi ilmoitti,jotta on odottanut tytärtäni sinne tekemään jotain askartelujuttuja hänen kanssaan.
Mitenhän hän luulee että 16v menee hänen luokseen pyytämättä ja vielä sekin,ettei ole koskaan enenenkään saanut siellä olla.
Eli aivan vieraan ihmisen luo!!!
Me kyllä olisi annettu lapsen siellä olla ja käydä useammin -mutta kun meidän lapsia ei sinne ole huolittu.

nyt on turha odotella.......vanhentukoot ihan yksikseen.
5726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nuoret ovat paljon ennakkoluulottomampia kuin sinä ja minä - eli me vanhemmat.

Äänestä

Ainahan voi tutustua uusiin ihmisiin.
Opettakaa se 16-vuotiaallenne.

Äänestä

on mahdollisuus itsekin sanoa asiaan jotakin. 16-vuotias ei ole vanhempiensa tai näiden appivanhempien pelinappula. 16-vuotiailla on omaakin harkintakykyä - antakaa heidän käyttää sitä, älkääkä ohjailko heitä ilkeiksi ihmisiksi. 16-vuotias voi haluta tutustua mummiinsa, vaikka hänen vanhempansa yrittäisivät esimerkiksi estää tätä. Tänäänkin voi korjata eilispäivän virheitä, mutta se alkaa niiden tunnustamisella.

Äänestä

Tervetuloa mummut ja vaarit, ukit ja mummit, isoäidit ja isoisät keskustelemaan lapsista ja lapsenlapsista.
marella on Isovanhempien jutut -palstan sheriffi.

No tuskin sitten muutakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurppaaaasix kirjoitti:

olin lentää selälleni kun anoppi ilmoitti,jotta on odottanut tytärtäni sinne tekemään jotain askartelujuttuja hänen kanssaan.
Mitenhän hän luulee että 16v menee hänen luokseen pyytämättä ja vielä sekin,ettei ole koskaan enenenkään saanut siellä olla.
Eli aivan vieraan ihmisen luo!!!
Me kyllä olisi annettu lapsen siellä olla ja käydä useammin -mutta kun meidän lapsia ei sinne ole huolittu.

nyt on turha odotella.......vanhentukoot ihan yksikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu