Hepr. 8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Hepr. 8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
Hepr. 8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Tämä raamatunpaikka kuvaa mielestäni hyvin, mistä uudessa liitossa on kysymys. Tätä paikkaa edeltää
opetus siitä miksi uusi liitto tarvittiin. Ja siitä, että uuden liiton alkaessa vanha päättyy, eikä sen perään saa enää hailailla. Te olette kuolleet Kristuksen ruumiin kautta pois laista, tullaksenne toisen omiksi.
Keskeinen kohta tuossa avauksen tekstissä on minulle se että uudessa liitossa Kristus itse asuu jokaisen liittoon kuuluvan sydämessä. Uudenliiton ihminen ei ole enää ulkopuolelta ohjautuva, vaan sisältä käsin ohjautuva, Kristuksessa Jeesuksessa.
Me olemme Kasteessa liitetyt Kristukseen, tähän uuteen liittoon, Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Olemme saaneet Kasteessa Pyhän Hengen Niin kuin Pietari todistaa. Pyhä Henki ohjaa Jumalan sanan kautta meitä elämässämme, kohti Jumalan tarkoittamaa päämäärää, iankaikkista elämää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Monestakin eri syystä, mutta lähinnä siksi, että me Jeesuksen Kristuksen tuntisimme ja YKSIN häneen uskoisimme. Yksin hänen sanaansa luottaisimme ja sitä kautta kasvaisimme hengelliseen miehuuteen ja
Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kristuksen ruumis on maailmanlaajuinen seurakunta, niin kuin tiedämme. Seurakunta on kaikki kristityt jotka autuutensa toivon ovat panneet Jeesukseen Kristukseen ja ovat häneen kastetut Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeessä. Niin kuin Raamattu sanoo: Hepr. 8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Nyt jos koskaan kristittyjen tulisi tehdä YHDESSÄ työtä kaikkien niiden vuoksi, jotka ovat vielä palastavasta uskosta osattomia. Ajan merkeistä näemme lopun aikojen lähestyvän kiihtyvällä vauhdilla. Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat. Ainoa mahdollisuus pelastua, on olla puettuna Kristuksen vanhurskaudella kun lähdön hetki joutuu.
Jumala on järjestänyt lopun ajoiksi näin hienon viestijärjestelmän, jolla tavoitetaan koko maailman laajuus
sekunnin nurto-osissa. 30 vuotta sitten ei päiväunissaankaan osannut kuvitella mitään tällaista mahdollisuutta.
Nyt kun varmasti on kulunut 1.5 vuorokautta siitä kun teit alustuksen. Mitä tuossa tarkoitetaan.
Hebr. 8:6-12. Tässä lainatun Jeremian prfetian mukaan UUDESSA LIITOSSA on:
1. Syntien ja vääryyksien anteeksiantamus.
2. Jumalan toimittama ( Kristuksen ) lain kirjoittaminen , niin että uskovat sydämen halusta noudattavat sitä .
3. Jumalan tunteminen sanan ja Pyhän Hengen kautta, elämä lähellä Jumalaa ja Kristuksessa, Ef. 2:13,18.
________________
Sitä epäilinkin. Eikai muuta .