Onko kukaan ihminen päässyt tarkkailujaksolta pois ilman psykiatrista diagnoosia?
Periaatehan on että terveitä ei oikeastaan lähetetä tarkkailuun joten sinne joutuminen tarkoittaa lähes pakosti jonkin diagnoosin saamista. Ja se ei lähde papereista pois.
Periaatehan on että terveitä ei oikeastaan lähetetä tarkkailuun joten sinne joutuminen tarkoittaa lähes pakosti jonkin diagnoosin saamista. Ja se ei lähde papereista pois.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noilla diagnooseilla ei ole sen suurempaa merkitystä ellei niitä kerro yleisesti muille ihmisille tai työterveyshuoltoon tms. Kannattaa suojata itsensä ja miettiä mitä itsestään muille ihmisille kertóo.
Psykiatrisen puolen hommat on ihan hakuammuntaa. Jokaiselle ihmiselle löytyisi jokin diagnoosi jos asioita alettaiisiin suurennuslasilla tarkastelemaan, mukaan lukien hoitohenkilökunta. Diagnoosit voi muuttua moneen otteeseen matkan aikana. Jos itse ei ole diagnoosista ollenkaan samaa mieltä niin kyllä se lääkärin vallankäyttö vituttaa. Kokemusta on. Sen jälkeen aloin pitää koko julkisen puolen psyk ihan huhaa-hommana.
Jos oot nyt parhaillaan lataamossa niin käyttaydy tosi normaalisti, älä puhu äläkä tee mitään ylimääräisiä. Hoitajien ja lääkärin kanssa kannattaa puhua hyvin lyhyesti ja asiallisesti. Jos on jostain asiasta eri mieltä, esim lääkitys niin kannattaa tosi tarkkaan valikoida sanansa. Parempi ehkä vaieta.
Muista että valta siellä lataamossa on henkilökunnalla. Se on kaikkein tärkein seikka muistaa, varsinkin jos on kyse pakkohoidosta. Jaksamista sulle!
olen päässyt
kopkopkop kirjoitti täyttä asiaa!! voi kun mua olis valistettu ennen hoitojaksoa. todellakin kannattaa olla mahdollisimman asiallinen, tai jos ei kykene niin mahdollisimman hiljaa. kaikki mitä tekee/sanoo huomioidaan ja ympätään jotenkin hoitoon/lääkitykseen/diagnoosiperusteisiin.
Valiettavasti kokemuksesta puhun. Niin hullu vielä olin muutama vuosi sitten että kuvittelin että hoitoalalla ollaan ihmisiä auttamassa. Oma tilanteeni oli täysi kaaos päässäni kun lopetin lyhyen vapaaehtoisen hoitosuhteeni. Jouduin menemään yksityiselle sektorille ja käyttämään ystävääni teraputtina että pääsin jaloilleni julkisen puolen "hoidosta". Olen ajatellut että jokin päivä, ehkä? vien tämän hoitokokemukseni johonkin asiaohjelmaan.
Tänä päivänä ei tulisi mieleenikään hakeutua vapaaehtoisesti julkisen puolen "hoitoihin". Pakolla sinne täyspäistä ihmistä on vaikea saada. Työntekijä jonka kanssa asioin tämän hoitojakson ajan, tulee itse mielisairaiden suvusta. Käytös oli sen mukaista.
Mulla on pitkä työhistoria ja paljon olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Se mitä olen psyk puolen meininkiä nähmyt eri tavoin ei sellaista eikä sellaisia työntekijöitä missään muualla ole
että pakolla on vaikea saada täypäistä "potilaaksi"?
Pakkohoitoon riittää esimerikiksi se, että on koditon tai työtön.
Tarkoitin sillä tavalla täyspäinen että olen hoitanut asiani niinkuin tässä yhteiskunnassa edellytetään. Oma asunto, pitkät työsuhteet, ei päihdehistoriaa, ei rikosrekisteriä. Tavallinen tallaaja. Suvussani ei tietääkseni ole ollut mielisairaita. Kaikki lähisukulaiseni ovat tehneet töitä viralliseen eläkeikään saakka:)
Hei!
Sain koululääkäriltä M1-lähetteen ja käväisin pakollisella 4:n päivän tarkkailujaksolla.
Lähete oli niin hullu, että yhdessä ihmeteltiin niitä opettajan selostuksia siitä paperilta. Välillä purskahdin nauruun, ja lääkärikin jossain kohtaa hymähti, mutta korjasi nopeasti naamansa peruslukemille.
Aikaisempi masennusdiagnoosi pysyi, lääkitys säilyi ennallaan, 4 päivää riitti eikä tahdosta riippumattomaan hoitoon ollut tarvetta. Toki kyllä suositeltiin vapaaehtoista hoitojaksoa, mutta kieltäydyin kohteliaasti =D.
Se toisaalta meni ihan mukavasti ja osastolla oli mukavia nuoria samaan aikaan =).
Mä sain vasta neljännen muutaman kuukauden hoitojakson jälkeen diagnoosin. Täytyy muistaa että kaikki ei käyttäydy sopivalla tavalla (minä mukaan lukien) ja siitä seuraa puhuttelu. Pakkohoitojaksoja - ja niin pitkiä että- ton diagnoosin jälkeen oli vielä kaks. Julkisella puolella. Ruuat olivat mitä mainioimmat.