olen eronnut jo vuosia sitten suhteesta, jossa toinen osapuoli oli välillä enemmän ja välillä vähemmän epäluotettava asiassa kuin asiassa. 15 vuotiseen suhteeseen mahtui sekä hyviä ja huonoja hetkiä, mutta kaiken aikaa sai olla varuillaan ja mitta tuli lopulta niin ääriään myöten täyteen, ettei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin erota.
Tunsin olevani vapaa ja ilma ympärilläni oli paljon kevyempää heti eron jälkeen ja ihan mallillaan elämä edelleenkin on, mutta olen myös huomannut ja lopulta myöntänytkin sen tosiasian, että noin pitkä suhde miehen kanssa, jolla oli enemmän ja vähemmän narsistisia piirteitä ja joka oli täysin vastuuntunnoton, on jättänyt minuun jälkensä.
En nimittäin pysty luottamaan uusiin ihmisiin, vaikka haluaisinkin tutustua johonkin tapaamaani mieheen, huomaan karkoittavani kaikki juttusille tulijat omalla skeptisyydelläni. En haluaisi ajatella niin, mutta kaikki kehut kuulostavat korvissani siltä, että "mitä toikin musta haluaa?"
Tällä systeemillä en ikinä pysty aloittamaan uutta ihmissuhdetta eli jotain minussa täytyy muuttua, mutta miten?
Luottamus kateissa
menneisyyden vanki
0
536
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636