Leikkiikö vain vai onko oikeasti kiinnostunut minusta? Entä onko hänen entinen suhde jo loppu vai valehteleeko?
Olen ihastumassa ja haluaisin tietää.
Olen ihastumassa ja haluaisin tietää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varmista ensin että mies on varmasti vapaa. Palataan asiaan sitte.
On kuulemma vapaa ja vain ystävä entisen kanssa, jotenkin uskon tuon..he tapailevat kyllä vielä. mutta mies on kertonut ettei halua sitoutua kenenkään kanssa, takana pari epäonnistunutta liittoa. mutta miksi hän soittelee lähes päivittäin, on kiinnostunut minusta selvästi..kemia välillämme toimii. olemme tavanneet joitakin kertoja ja viime kerta johti seksiin.
Mä alan olla ihan sekaisin, on jo tunteita miestä kohtaan, pitäisikö jatkaa vain kavereina ja jatkaa elämää yksin, kun eroni jälkeen ei ole tuntunut löytyvän ketään sopivaa, paitsi nyt..mutta..
Ja jos jatkamme kavereina tiedän että tapaamiset johtavat seksiin, enkä halua sellaista suhdetta, joko sitten kokonaan tai ei lainkaan.
On kiinnostunut, mutta ei vakavassa mielessä. Hän on kykenemätön sitoutumaan, mutta etsii kuitenkin rakkautta. Yhtälö on mahdoton, ja sen hän vielä kokee. Hän on astumassa vapaan miehen elämään, mutta pitää monta lankaa tulessa, entinen naisystävä mietiskelee samoja kuin sinä.
monta lankaa tulessa? eli on naisia enemmänkin jossain?? (jos yksi jättää niin otetaan toinen?)
nyt mä vasta sekaisin olen, mentiin siis eka kertaa sänkyyn, hänen aloitteestaan, eikä mielestäni hetken mielijohteesta. sitten hän soitti tänään ja sanoi että jos kuitenkin jatketaan vain kavereina ja oli sitä mieltä että oli virhe maata !! (olisi tuollainen pitänyt tietää jo ennen) ja samalla halusi kylään tänään! kävi kylässä ja oltiin vain kavereina. saikohan musta tarpeekseen eilen ja kävi "muodon vuoksi" vielä kerran kylässä vai jatkaako yhteydenpitoa? jotenkin oli käydessään "erikoinen", kuin ei olisi halunnut lähteä lainkaan pois, katseli minua hellästi jne. mitä ihmettä sen päässä on...
sitä en tiedä tietääkö entinen naisensa minusta, mutta jos tietää takuulla mietiskelee myös.
sori vuodatukseni, pakko kirjoittaa johonkin ja kun tietäisi tulevan! parempi olisi kai kirjoittaa suhteet-palstalle.