Hei.
Olen 30 vuotias mies ja minulla on todettu divertikuliitti kevät talvella 2010. Olen nyt tällä hetkellä neljännellä antibioottikuurilla tälle vuodelle. Kolonoskopia on tehty jo melkoisen monesti ja divertikkeleitä on koko paksusuolen matkalla ja ne ovat aika isoja. Pahin alue on kuitenkin niin kutsuttu sigmasuoli joka on myös aina tulehduksen kohteena.
Kun tulehdus sitten pääsee taas ajankohtaiseksi niin ulostaminen on melkoisen hankalaa, koska mitään ei meinaa tulla ulos. Tulee aina lääkärin mukaan suolilama. Syön päivittäin visiblin ravintolisää, mutta ei sillä tunnu olevan mitään vaikutusta. Sama mitä syö ja milloin syö niin ei mitään merkitystä. Suoli tulehtuu jos on tulehtuakseen.
Tulehdus alkaa aina hieman varkain. Ensin on vain hieman kipeä ja sit ku seuraavana aamuna herää niin kipu on jo aika kova ja tulehdusarvot kovasti nousussa. Vatsa on aina kipeä vasemmalta alhaalta.
Leikkauksesta on ollut jo lääkärin kanssa puhetta. Nyt on sellaiset valtuudet annettu minulle itselleni, että saan soittaa lääkäriin suoraan jos tulehduksia vielä tulee ja haluan leikkaukseen.
Sellaista kysyisin nyt samaa tautia potevilta ihmisiltä, että milainen oli leikkaus jos sellainen on tehty ja millainen oli paraneminen. Kiinnostaa sikäli, että olen hieman kahden vaiheilla sen leikkauksen kanssa.
Kipuun kyllä olen tottunut aikojen saatossa , mutta rajansa kaikella.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Leikkausjonossa oleminen on jo puolet voittoa. Itselläni kuukausi sitten suoli tulehtui ollen viitta vaille puhjeta. Antibiootit auttoivat ja kun ne loppuivat, kipu vaan jatkui. Samalla lailla kun sinullakin, vatsa ei joskus toimi päiväkausiin. Menin parhalle mahdollisellel ääkärille= vatsakirurgian erikoislääkäri. Hän totesi, että leikkaus on ainoa hoitokeino, tosin minulla on kiinnikkeitä yms. ja näytti "suolikartalta", miten leikkaus tehdään. Kuulostaa hurjalta, mutta sairas suoleosa poistetaan ja liitetään terveeseen kohtaan. Itse olen jo jonossa kiireellisenä ja jatkuvien kovien kipujen poistaminen auttaa kestämään odotuksen ajan. MENE IHMEESSÄ leikkaukseen, olosi paranee ja näitä ehdään päivittäin lääkärit ovat osaavia ja lopputulos on aina parempi kuin jatkuva kituuttaminen