syrjäytynyt. Aurinko paistaa enkä oo käynyt moneen päivään ulkona. Tarttisin jonkun joka välittäisi musta pikkusen.
Oon
vässy.
9242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinun on ensin itse välitettävä itsestäsi.
kun en välitä? en vain löydä sitä tunnetta itsestäni.
Lähde vaikka väkisin ulos kävelemään..ja toinen, että täällä kun vähän aikaa kirjoittelet jotain, niin kohta joku ikävä ihminen sanoo jotain ikävää ja se alkaa ahdistamaan enemmän. Mun mielestä nämä palstat ei vaan vastaa tarkotustaan, koska täällä muutamat ihmiset vääntää niitä samoja juttujaan ja jos joku oikeasti käy keskustelua jonkun kanssa asioista, niin ne bimbot ja ääliöt tulee sotkemaan väliin ja hyväkin keskustelu menee hukkaan.
ikävä kyllä. Lasken itseni tervepäiseksi, nyt vaan elämä kolhii (siksi kai käyn näillä sivuilla), mutta kyllä täällä saa itselleen tosi pahan olon joidenkin typerien takia. Niinhän se ikävä kyllä menee oikeassakin elämässä, typeryydet ja typerykset vain olisi jätettävä omaan paskaiseen arvoonsa. Se on tietysti vaikeaa rikkinäisenä, mutta silti se on pakko tehdä.
sama "vaiva", joka hiukan helpottanut kun pääsin kesätöihin. Liiku paikoissa, missä on ihmisiä ja laajenna vähitellen "reviiriäsi" terasseille, festareille, kuntotapahtumiin jne.
kun on niin heikko olo henkisesti. Tuntuu, että vaan itkisin jos menisin muiden onnellisten ihmisten töllisteltäväksi kaupungille. Kotona on turva.
sua töllistele, se on vaan sellainen tunne..ja sekin on tunne, että kaikki muut olisivat vaan onnellisia, ei kenenkään elo täällä helppoo ole..itsekin juutun helposti kotiin, mutta kun meen ihmisten ilmoille, niin itken jos itkettää ja nauran jos naurattaa..mitä se kelleen kuuluu..ja tiiätkö..joku ihminen saattaa huomata itkusu ja tulla vaikka lohduttamaan :)
sitä mä oonkin miettinyt, että jos menisin johonkin puiston penkille itkemään niin löytäiskö joku ihana mut ja pitäisi huolta. Täytyy yrittää. :)
sillä erotuksella että oon kyllä pakolliset menot ollut ulkona, ihan päivittäin useaan otteeseenkin, mutta kulkenut kuin sumussa. Ihan sama olisiko aurinko paistanut, tai taivaalta satanut kaatamalla vettä, en olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. En muista, oonko vielä koskaan tähänastisessa elämässäni tuntenut olevani näin yksin.:(