tabu

Yhteiskunnan hallitsevilla rakenteilla on siksi niin kriittinen suhtautuminen psykoaktiivisiin päihteisiin (kuten kannabis, silokit, lsd), koska toisin kuin He väittävät, nämä aineet eivät tee ajatuksia sekaviksi ja harhaisiksi, vaan vapauttavat käyttäjänsä vallitsevasta pakkoloogisesta ja analyyttisestä ajattelusta. Tällöin ajatukset ovat kokonaisvaltaisempia, eivätkä ainoastaan rationaalisia logiikkaketjuja. Ne auttavat luomaan kontaktin alitajunnan ja toisenlaisen ajattelutavan kanssa, ja siitä seuraa yleensä maailmankuvan muuttuminen ja arvojen vaihtuminen "pehmeämmiksi". Kiivaasti eteenpäin suuntaava kriittisen mielen kehittämä kilpailuhenkinen maailma ei tunnukaan enää ainoalta vaihtoehdolta.

Jos tällainen ajattelu yleistyisi, egokeskinen ja kapitalistinen tehomaailma ei enää voisi toimia kuten ennen, vaan sen rakenteet välttämättä muuttuisivat. Valtaapitäviä tahoja pelottaa tämä, koska se tarkoittaisi heidän maailmansa tuhoutumista ja vallan menettämistä.

Yksilötasolla tämä toteutuu samalla tavalla. Nämä aineet vaikuttavat niin, että löydämme itsestämme ominaisuuksia jotka ovat aina olleet olemassa, mutta emme ole pystyneet joko käsittelemään tai huomaamaan niitä. Mikään huume tai päihde ei tuo meihin mitään ylimääräistä harhaista verkkoa, vaan kaikki ne vaikutukset lähtevät meistä itsestämme. Tämän vuoksi aineet vaikuttavat eri tavalla ihmisiin. Se, että jotkut ahdistuvat polttaessaan pilveä, ei johdu pilvestä, vaan siitä, että ko. hlöllä on käsittelemättömiä ongelmia, joiden edestä sauhut nostavat niitä aikaisemmin kätkeneet verhot.

"It's not a war on drugs, it's a war on personal freedom. Let's keep that in mind at all times, thank you." -Bill Hicks
3705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pidän itsekin varsin todennäköisenä, että psykedeelisten päihteiden laittomuus johtuu pohjimmiltaan juuri kuvailemastasi asiasta.
Psyykkisiä riskejä ja käyttäjälle itselleen epämukavia haittavaikutuksia voi ilmetä, mutta kuten monissa hallusinogeeneja koskevissa huumevalistusteksteissäkin tunnustetaan: LSD:n laittomuus johtuu pääasiassa poliittisista tekijöistä 60-70 luvuilla.
Kyse on tyystin eri asiasta kuin narkoottisten, riippuvuutta aiheuttavien ja moraalia ja elimistöä rappioittavien huumeiden kanssa, jonka haittavaikutuksia termi "huumeongelma" yleensä kuvaa.

Pitkälle 1900-luvulle psykedeelejä (johon nyt luen myös kannabiksen) ei mielletty huumeiksi, vaan niitä käyttivät usein taiteilijat, muusikot ja kirjailijat inspiraation ja vapaan assosiaation lähteinä.
LSD:n vuodettua tutkimuskäytöstä ja psykoterapiasta urbaaniin psykedeliakulttuuriin, ja Timothy Learyn lähdettyä levittämään tajunnanlaajennustippoja ja psykedelia-aatetta, LSD:n suosio kasvoi räjähdysmäisesti ja yleinen kiinnostus shamanismiin ja mielen kahleiden murtamiseen toi myös muut jo vuosituhansia tunnetut psykedeelit yleiseen käyttöön.
Psykedeelien käytön yhdistäminen hippiaatteeseen lisäsi myös omalta osaltaan hallituksen kielteistä kantaa tajuntaa laajentaviin aineisiin.

Äänestä
  • En ole mikään kannabixen kovaystäväkään, mutta se että LSD tulisi lailliseksi kuulostaa minusta uskomattomalta, koska kyseessä on todella vaarallinen kova huume, jonka vaikutukset me kokeneemmat käyttäjät varmasti tiedämme. Ja siksi en kyl ymmärrä teijän ajatusta ollenkaan....on tainnu men muutama sieni ja lappunen liikaa. ....VAi onkohan teiän ajatukset kirkastunu tosiaanki lopullisesti? Oon ite läheltä seurannu kuinka monta ystävääni on käynyt kellokoskella ja Hesperias ku ne on alkanu tajuumaan "vähän liikaa#......mutta ihan rauhassa saatte tuhota aivonne,,
    Älkää vaivautuko enää sit mulle kirjoittaa ku en varmana palaa tahän keskusteluun enää ikinä

    Äänestä

Helevetin idiootti..Sinunkaltaisia löytyy siis vie
läkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


glabi kirjoitti:

Yhteiskunnan hallitsevilla rakenteilla on siksi niin kriittinen suhtautuminen psykoaktiivisiin päihteisiin (kuten kannabis, silokit, lsd), koska toisin kuin He väittävät, nämä aineet eivät tee ajatuksia sekaviksi ja harhaisiksi, vaan vapauttavat käyttäjänsä vallitsevasta pakkoloogisesta ja analyyttisestä ajattelusta. Tällöin ajatukset ovat kokonaisvaltaisempia, eivätkä ainoastaan rationaalisia logiikkaketjuja. Ne auttavat luomaan kontaktin alitajunnan ja toisenlaisen ajattelutavan kanssa, ja siitä seuraa yleensä maailmankuvan muuttuminen ja arvojen vaihtuminen "pehmeämmiksi". Kiivaasti eteenpäin suuntaava kriittisen mielen kehittämä kilpailuhenkinen maailma ei tunnukaan enää ainoalta vaihtoehdolta.

Jos tällainen ajattelu yleistyisi, egokeskinen ja kapitalistinen tehomaailma ei enää voisi toimia kuten ennen, vaan sen rakenteet välttämättä muuttuisivat. Valtaapitäviä tahoja pelottaa tämä, koska se tarkoittaisi heidän maailmansa tuhoutumista ja vallan menettämistä.

Yksilötasolla tämä toteutuu samalla tavalla. Nämä aineet vaikuttavat niin, että löydämme itsestämme ominaisuuksia jotka ovat aina olleet olemassa, mutta emme ole pystyneet joko käsittelemään tai huomaamaan niitä. Mikään huume tai päihde ei tuo meihin mitään ylimääräistä harhaista verkkoa, vaan kaikki ne vaikutukset lähtevät meistä itsestämme. Tämän vuoksi aineet vaikuttavat eri tavalla ihmisiin. Se, että jotkut ahdistuvat polttaessaan pilveä, ei johdu pilvestä, vaan siitä, että ko. hlöllä on käsittelemättömiä ongelmia, joiden edestä sauhut nostavat niitä aikaisemmin kätkeneet verhot.

"It's not a war on drugs, it's a war on personal freedom. Let's keep that in mind at all times, thank you." -Bill Hicks

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu