Oikein kiihko vl:lä sukulaiset kehoittelee kuunteleen suviseuroja radiosta, menee viimeisetkin välit sellaisilla kehoituksilla, lienee heillä tarkoituskin, minulle sopii vain.
Kehoitelkaa
ei tehoa.
3110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
saarnoja ja puheita siihen saakka, kunnes otetaan esille vain meillä, vain meidän liikkeessä, vain jumalan valtakunnassa (vanhoillislestadiolaisuudessa) on mahdollista pelastua, saada synnit anteeksi, vaikka itse Jeesus ei tällaista rajoitusta missään, eikä koskaan sanonut, vaan kaikki, jotka Häneen uskovat, Hänet Herrakseen ja Messiaksekseen ottavat, saavat toisten estelyistä tai kielloista huolimatta Hänet omakseen ottaa ja vapaasti seurata Häntä, sillä Jeesus ei kiellä siltä, joka Häneen uskoo pääsyä luokseen, sillä Raamattu vakuuttaa, joka Jeesuksen luo tulee, sitä Hän ei heitä ulos, vaikka se ei tapahdu tietyn uskonliikkeen kautta. Itse olen kasvanut vl-liikkeen piirissä, mutta ei kukaan vl voi kieltää, missä Jeesus on (missä kaksi tai kolme...) sitä tosiasiaa, että siellä missä Jeesus on, niin siellä on myös syntienanteeksiantamus. Ilman Jeesuksen sovitustyötä, ei ole mitään valtuuksia sanonnalla Jeesuksen nimessä ja veressä. Kristuksen sovitustyö on ainoa raamatullinen takuu ja varmistus, että voimme Kristuksen sovitustyön omalle kohdalleen uskossa omaksuen saada raamatullisen, TODELLISEN SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEN, täysin armosta lahjaksi, jopa ILMAN PUHUJAVELJEN ANTEEKSIJULISTUSTA. Miksi? Koska Armo on armoa. Lahja on lahjaa. Et sinä lahjanantajaa pyydä antamaan lahjaa ja minkälaista, vaan lahjanantaja haluaa antaa sen sinulle vapaaehtoisesti, ehkä sinua rakastaen ja sinä otat sen vaan vastaan. Sinulta vain vaaditaan haluatko vai et. Haluatko SINÄ?
Siunausta sinulle tyttö-kulta!
Käy peruskoulu loppuun ja opettele ilmaisemaan itseäsi kirjallisesti(kin).
Vl:iltä voit kysyä, mikseivät he itse kuuntele seuroja radiosta, vaan tunkevat maanteiden tukkeiksi.