cipralex 10mg

aloitin 12 päivää sitten käytön ja lääkäri kertoi että ensimmäiset 2 viikkoa ovat pahimmat. Heti ensimäisen viikon jälkeen tunsin jo suurta väsymystä ja nyt olen jo selvästi piristynyt. Voiko tämä olla lääkkeen ansiosta vai ihan sattumaa??
minä en ole enää niin kärttyinen itselleni, itkukohtauksia ei ole tullut ja olen tasainen ja mikä parasta olen päässyt kotooltani liikkeelle ja mielelläni nähnyt nyt viikonloppuna ystäviäni.
voiko kyseinen lääke auttaa niin nopeasti ja näin todella?
asiallisia vastauksia kiitos!
6612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mä tunsin jo kuudentena päivänä vilpitöntä onnea siitä, että ahdistus, tuska ja jatkuva paha olo väistyi hetkeksi. se oli jotain käsittämättömän ihanaa. olen niin onnellinen vaikka synkkiä ajatuksia onkin vielä ja ehdottomasti olen terapian tarpeessa. mutta että voi edes nauttia olevansa elossa kuitenkin. pienin askelin. mulla oli ihan hirveet oireet alussa. ihan kaikkee mahdollista mut yks päivä ne vaan loppu. ruokahalu on tosin muuttunut ja unen tarve. ei tee mieli makeeta tai yleensäkään hirveesti ruokaa ja jaksan valvoo paremmin kun ennen aina nukahtelin jo alkuillasta enkä jaksanut mitään. ja se et huonoja fiiliksiä kun tulee niin pääsen ihan selvästi entistä nopeemmin niistä eroon. ihanaa! tsemppiä sulle! mä luin kaikkii kauhutarinoita netistä tästä lääkkeestä ja olin ihan kauhuissani et mihin olen ryhtyny. ei olis kannattanu. hyviä vointeja :)

Äänestä
  • aloitin eilen cipralexin, 5mg. Kamala väsymys iski 3 tuntia lääkkeen otosta ja illalla olin todella ärtyisä ja agressiivinen. Tänään aamulla väsyttää enemmän, kuin aamuisin yleensä, oli jopa vaikeata nousta sängystä....

    Äänestä

syönyt cipraa ensin 5mg ja sitten 10mg noin 10vk. Jo ensimmäisen viikon jälkeen mun päästä hävis kaikki ahdistavat ajatukset. Mun päässä on jo vuosia pyörinyt erilaisia itsesyytöksi yms ja tehneet oloni välillä tosi tukalaksi mutta viikon käytön jälkeen nämä ajatukset ovat hävinneet. Joku ajatus saattaa tulla päähän mutta se ei jää sinne kaivertamaan vaan lähtee saman tien. En ole tuntenut itseäni enää viikkoihin ahdituneeksi ja kiinnostunkin asioita enemmän kuin ennen. Ainoa haitta puoli lääkkeessä on ollut ettei aamulla jaksa nousta ylös, mutta se on hyvin pieni haitta verrattuna siihen että olen saanut tämän ahdituksen pois :)

Äänestä
  • koittakaapa saada orgasmih

    Äänestä

  • aafgaaafg kirjoitti:

    koittakaapa saada orgasmih

    Ei tästä tosin ainakaan vielä mitään apua ole ollut. Apatia, tuskastuneisuus, toimintakyvyn puute ovat edelleen voimissaan.

    Äänestä

Mitä haittavaikutuksia teillä on ollut tästä lääkkestä? Olen vajaan viikon syönyt, vielä ei apua ole ollut. Alkoi vaan mietityttää kun tuossa yhdessä ketjussa väittävät että näillä lääkkeillä voi paino nousta ihan tolkuttomasti? Sehän se varmasti lisää masennusta. Vai johtuuko tuo nousu lääkkeestä vai luonteesta? Siis siitä että kun olo paranee sitä alkaa jotenkin mättää herkkuja suuhunsa? Eikai jos syöt normaalisti paino voi mitenkään nousta? Entäpä muuten, minkälaisia haittoja olette lääkkeen ansiosta kokeneet? Meneekö hyödyt kuitenkin ohi??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjdklasjdal kirjoitti:

aloitin 12 päivää sitten käytön ja lääkäri kertoi että ensimmäiset 2 viikkoa ovat pahimmat. Heti ensimäisen viikon jälkeen tunsin jo suurta väsymystä ja nyt olen jo selvästi piristynyt. Voiko tämä olla lääkkeen ansiosta vai ihan sattumaa??
minä en ole enää niin kärttyinen itselleni, itkukohtauksia ei ole tullut ja olen tasainen ja mikä parasta olen päässyt kotooltani liikkeelle ja mielelläni nähnyt nyt viikonloppuna ystäviäni.
voiko kyseinen lääke auttaa niin nopeasti ja näin todella?
asiallisia vastauksia kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu