Oulun hotellissa parhaillaan...

Jesjesmään

Vaimo varasi eilen huoneen hotellista oulusta, ja meni kaupungille illalla kaverinsa kanssa illan viettoon.
Illalla tuli sitten viesti, että onko ok jos menee kaverinsa kanssa vielä myöhemminkin tanssimaan. Vastasin että tottakait ok.
Illalla ajattelin, että näinköhän kaverinsa vielä on hotellissa mukana, ja soitin tälle kaverin miehelle. Juttelin niitä näitä, ja hänkin tuumasi, että taitaa tytöillä olla kivaa kun pitkästä aikaa pääsevät hurvittelemaan. Aikoi vaan aamulla startata lomareissulle perheensä kanssa, kohti Helsinkiä.
Totesin vain, että onkohan vaimoni tulossa heille yöksi, kun en muka muistanut kysellä asiaa vaimolta itseltään. Kaverini vastasi, että eipä tiedä, kun ei ole ollut sellaisesta puhetta, mutta vaimonsa on ainakin tulossa kotiin, koska ei ole sanonut tulevansa meillekään.
Tästä päättelin, että vaimoni kaveri ei todellakaan ole menossa mihinkään hotelliin yöksi.

Soitin nyt aamulla vaimolleni, ja hän kuulosti melko kummalliselta, ja meni heti huoneen kylppäriin puhumaan, sen verran kaikui hänen puheensa.
Kysyin sitten suoraan, että sulla taitaa olla siellä seuraa, miespuolista, ja että Hannele ei taidakaan olla siellä. Puhelimessa oli vähän aikaa hiljaista, mutta sitten hän myönsi, että näinhän se asia on.
Kysyin, että onko juttu ennalta suunniteltu, jonkun tietyn tyypin takia. Vaimo kielsi tämän, ja sanoi tulleensa bongatuksi kahden miehen toimesta, ja tulleet sitten jatkoille huoneeseen. Kuten arvata saattoi, sitten oli naiskenneltu tovin aikaa.

Sanoi, että nyt keskeytin heidän touhut soitollani, ja pyysi päästä äkkiä sänkyyn, koska siellä kaksi hyvännäköistä tyyppiä odottaa munat kovana häntä.

Mikäs siinä.... sinne vaan, ja parhaillaan siellä on vielä touhu menossa, huone on varattu vielä toiseksi yöksi...
Taitaa tytöllä olla pillu arkana, kun joskus kotiutuu reissultaan.

10

19111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä.

      Meillä vaimo jättää aina puhelimen auki kun on saamassa kivaa.
      Kuulee kuinka pillu litisee ja vaimo voihkii saadessaan munaa.
      Käytännillisyys ennen kaikkia ,saa tietää mitä milloinkin menossa,ei keskeytä hyvää yhdyntää.

      • mie vaan

        mikä liittymä teillä on? Edulliset puhelut hakusessa.


    • cfnm_M_Hki

      toivottavasti tämä oli vain tarina

      • Palvelualtis

        Toivottavasti tämä oli totta ja vaimosi sai nauttia kunnolla.Olehan tyytyväinen hänen puolestaan.Saitko antaa jälkihoitoa?


      • Kivaa!
        Palvelualtis kirjoitti:

        Toivottavasti tämä oli totta ja vaimosi sai nauttia kunnolla.Olehan tyytyväinen hänen puolestaan.Saitko antaa jälkihoitoa?

        Annoin jälkihoitoa, kertoi vaan reikänsä olevan kovan käytön takia arkana, mutta hyvinhän se sinne vielä upposi.
        Oli toinen niistä tyypeistä räpsinyt kuvia, ja aikonut laittaa johonkin nettisivustolle, harmi vaan kun en tiedä, että minne. Oli kuiutenkin pitänyt huolen, ettei naama näy kuvissa...
        Perjantaina tuli sitten vaimolle viesti, että olisko uusinta paikallaan. Ei päässyt silloin, mutta vkon päästä onnistuu. Pääsee taas jakamaan itseään oikein kunnolla vieraille. Aikoi antaa laueta toisen sisään, toisen suuhun.


    • kanatti

      No et varmaankaan pysyty panemaan enää koskaan sitä naista kun ei tiedä mitä siellä kasvaa...?

    • muna kovana aina

      olla oululainen munaton insinööri

      • kamidi

        Lisää keskustelua, chat ja muuta löytyy osoitteesta http://www.kukkalaatikko.com

        Minä ja vaimoni olemme löytäneet aivan uuden maailman kyseisen sivuston kautta ja omiakin kokemuksia on jo ;-)


    • jfdpofwodfwoopo

      vittumainen aisankannattaja ja luuseripaska. Impotenttikin vielä. Eikö vituta?

    • Sitä saa mitä tilaa

      Kun oma ukko ei ole kiinnostunut vaimosta .Ei jaksa ei halua,,kai sitä pitää etsiä sitten muualta.

      Minullekkin on monesti tullut tarjouksia,hotelliin,jatkoille ynm,

      Mutta en ole vielä erehtynyt vieraisiin.Vaikka naimisissa ollaan oltu jo yli kaksikymmentä vuotta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      270
      2795
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      19
      2217
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      341
      1955
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      209
      1327
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      64
      1268
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1149
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe