Olen siis rkv:lla 12, alkamassa 13 vko. Olin seurustellut mieheni kanssa kuukauden kun huomasin olevani raskaana.(kaikki todella tapahtui todella nopeasti) Olin aika shokissa, mutta mies hirveän onnellinen ja iloinen vauvasta. Hänellä kaksi jo entuudestaan, mitä ei kyllä tavannut paljoa(kuulemma äitien vuoksi?)
Noh, alku oli mun puolestani tosi hankala, sulattelin asiaa raskaudesta, voin huonosti niin fyysisesti kun henkisesti. Olin pari viikkoa todella masentunut ja ahdistunut. Osa ahdistuksesta ja masennuksesta varmasti johtui hormoneista, mutta osaksi todennäköisesti paniikkihiriöstäni, mitkä lääkkeet jouduin yht äkkiä lopettamaan. Kuitenkin tuon parin viikon jälkeen ahdistus helpotti ja aloin voida ihan hyvin.
Noh sitten yht äkkiä miehen käytös muuttui, hän alkoi tiuskimaan, oli vihainen kaikesta, oli stressaantunut paljosta työstään jne. Ilmoitti sitten ihan yllättäen, ettei halua olla kanssani. Syy kuulemma oli stressi ja mun *outo* käytös. Sitten jonkun päivän päästä hän palasi luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kuitenkin hänen käytöksensä mua kohtaa oli tosi vittumainen ja mikäään ei häntä kiinnostanut. Väkisin sain sitten kaivettua tiedon mikä meidän juttu nyt on, mut ei kuulemma mikään ja mä vaan utelen hänen asioitaan jne. Kunnolla ei suostunut yhtään keskustemaan ja tein päätöksen, todella vaikean, että parempi, ettei sitten nähdä jos hän ei kanssani halua olla eikä välitä minusta. Hän totesi vaan, että jos niin sanot...
Nyt vaan ahdistaa ja itken kokoajan.Tunteet sekaisin ja tosi surullinen olo. Tiedän, että parjään vauvan kanssa kahdestaan, mutta tuntuu, ettei valoa tälle hetkellä näy...En tiedä mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Töissä pitäisi jaksaa käydä ja pysyä vahvana ettei romahda, tuntuu vaan tosi pahalta ja vaikealta.
Noh, alku oli mun puolestani tosi hankala, sulattelin asiaa raskaudesta, voin huonosti niin fyysisesti kun henkisesti. Olin pari viikkoa todella masentunut ja ahdistunut. Osa ahdistuksesta ja masennuksesta varmasti johtui hormoneista, mutta osaksi todennäköisesti paniikkihiriöstäni, mitkä lääkkeet jouduin yht äkkiä lopettamaan. Kuitenkin tuon parin viikon jälkeen ahdistus helpotti ja aloin voida ihan hyvin.
Noh sitten yht äkkiä miehen käytös muuttui, hän alkoi tiuskimaan, oli vihainen kaikesta, oli stressaantunut paljosta työstään jne. Ilmoitti sitten ihan yllättäen, ettei halua olla kanssani. Syy kuulemma oli stressi ja mun *outo* käytös. Sitten jonkun päivän päästä hän palasi luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kuitenkin hänen käytöksensä mua kohtaa oli tosi vittumainen ja mikäään ei häntä kiinnostanut. Väkisin sain sitten kaivettua tiedon mikä meidän juttu nyt on, mut ei kuulemma mikään ja mä vaan utelen hänen asioitaan jne. Kunnolla ei suostunut yhtään keskustemaan ja tein päätöksen, todella vaikean, että parempi, ettei sitten nähdä jos hän ei kanssani halua olla eikä välitä minusta. Hän totesi vaan, että jos niin sanot...
Nyt vaan ahdistaa ja itken kokoajan.Tunteet sekaisin ja tosi surullinen olo. Tiedän, että parjään vauvan kanssa kahdestaan, mutta tuntuu, ettei valoa tälle hetkellä näy...En tiedä mitä pitäisi tehdä tai sanoa. Töissä pitäisi jaksaa käydä ja pysyä vahvana ettei romahda, tuntuu vaan tosi pahalta ja vaikealta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.