nuotiolta nousevassa savussa
on yhdet kasvot
vastarannalta nousevat toiset
hitaasti ne leijailevat
haluavat kohdata
yhtyä tuulen juovuttamina
ollessamme toisissamme
olemme samaa universumia
liekkien kosketusta kirjoittamattomalla
runolla
tunnemyrsky on nousemassa
luoteesta
riisuen paljaaksi askel askeleelta
kaiken sen missä en kohtaa sinua
on yhdet kasvot
vastarannalta nousevat toiset
hitaasti ne leijailevat
haluavat kohdata
yhtyä tuulen juovuttamina
ollessamme toisissamme
olemme samaa universumia
liekkien kosketusta kirjoittamattomalla
runolla
tunnemyrsky on nousemassa
luoteesta
riisuen paljaaksi askel askeleelta
kaiken sen missä en kohtaa sinua
Vastaukset 7
Vanhimmat
niin "rakkaus on myös hilitöntä himoa siihen, mikä meitä pakenee", no... tätä ei kannata paeta, vaan nauttia kaikin siemauksin ;)
kun savu sakenee
on vaikeaa tunnistaa
kasvojesi viivoja
voi vain tuntea
hengityksesi auran
kaartavan kaikkialle
minussa
vaikka olet kaukana
savuverhon toisella puolella
olet niin lähellä että
voin koskettaa sinua
nousevilla väristyksillä
runoissani
laskea ne hitaasti sivellen
ihollesi
höyhenen kevyesti
kun savu hälvenee
neljä silmää tuijottaa
toisiansa hämmästyneen
raukeina rakkaudesta
Koska viimeksi yllätit minut aivan huikealla loppukohtauksella..oli melkein pakottava tarve kirjoittaa tämä oheinen kiitosvastaukseni sinulle:)))Jätin tästä pois yhden säkeistön joka periaatteessa olisi kuulunut ennen höyhenen kevyttä, mutta se oli sensuroitava syystä ettei ihan ollut julkaisukelpoista tänne, you know:) Mutta eniwei, sinulle kiitokseni kun käväsit:)
Olen kulkenut monissa myrskyissä,
tunnemyrsky niistä kovimmin ravistelee.
Kynäsi kulkee suruisan joustavasti.
Jään tunnelmaan!
nouseva tunnemyrsky
kiihkeän pelottava
varsinkin jollei vielä tiedä
mitä niistä tunteista se tällä kertaa
mukanaan kuljettaa...
sinua kiitän :)
Niin kesytön on erämaa
yks raapasu pihkapuulle riittää.
Vaikka öinen huntu jo laskeutuu
nuotion ylle,
on tunnemyrsky kahden onnellisen sydämissä
laantunut..
maja kodassa, tulisija ja taljoja kaks
se riittää.
Mettään laskeutuva hämärän rauha
kätkee sisäänsä kaksi onnellista.
noita..
runosi oli ällistyttävän hyvä :)) kiitos!
Voivoi..tällä helteellä ei oikein henkikään kulje..
Olipa kerran pieni poika joka päätti rakentaa
palan pohjoista äidilleen eteläsuomeen, jokirannasta hän
kaatoi haapoja ja alkoi suunnitella mutterikodan mallia. Ihmetyksen vallassa
äiti katseli kuinka rakennus pikkuhiljaa nousi harjaansa, sai katon ja monta
yksityiskohtaa sisäpuolelle. Tänä päivänä tuo jokirannan kota on hiljaisuuden
tyyssija jonka verrannalla äiti voi lepuuttaa hermoja arjen kiireistä.
Tuon pienen rakennelman myötä
äiti sai minikokoisen palan erämaata ja erämaan rauhaa, kalojen hyppelyä veden pintaan hyönteisten tanssiaisten aikaan, sorsapariskunnan uiskentelunäytöksen aamutuimaan:)
Tiedä vaikka se joskus olisi rakastavaisten piilopaikka....
Laudi, ilahdutit käynnilläsi minua:)))
Mukavaa kun olet palannut!
Runosi ovat parantuneet sanoisin, tämä oivana esimerkkinä siitä!