Tällä hetkellä elän hyvin selvää esimerkki ongelmaa. Minulla meni välit täysin poikki erääseen naispuoliseen työkaveriin. Vielä paria päivää ennen oltiin mielestäni ihan kavereita, mutta yllättäen erään huonosti valitun tekstin jälkeen kävi niin että hän pisti välit poikki eikä halua että edes katson häntä kohti tai tervehdin häntä. Eli välit todella meni täysin poikki.
Syystä en ole täysin varma, mutta ymmärsin että hän oli vähitellen kyrpiintynyt asenteisiini ja ajatuksiini. Tästä on siis jo kolme viikkoa. Yritän päästä tilanteesta yli, mutta..
mutta tilanne on se että kun edes ajattelen työpaikkaa niin minua alkaa ahdistamaan koska tämä ihminen on edelleen töissä meillä.
Viime viikolla kun oltiin samassa vuorossa niin ahdisti mennä ruokatauolle tai kahvitauolle koska tiesin että tauolle mennessäni jouduin kulkemaan tämän naisen ohi.
Tällä viikolla olen onneksi eri vuorossa kuin hän. Tarjoutui tilaisuus, kun eräs nainen halusi vaihtaa koko viikoksi vuoroa. Joka tapauksessa nyt ei niinkään ahdista se että sattuisin näkemään tämän naisen.
Nyt ahdistaa vain se, että osa tämän naisen tuttavista alkoi tekemään samaa eli dissaamaan minua täysin.
Ongelma ei ole itse tilanne vaan se etten osaa päästä tarpeeksi nopeasti yli. Tavallinen ihminen olisi jo pari viikkoa sitten ollut hälläväliä ja edennyt elämässä unohtaen yhden kusipään. Mä en pytsy vaan jopa syyllistän itseäni tästä tilanteesta.
Onko kellään ratkaisua ongelmaan?
Syystä en ole täysin varma, mutta ymmärsin että hän oli vähitellen kyrpiintynyt asenteisiini ja ajatuksiini. Tästä on siis jo kolme viikkoa. Yritän päästä tilanteesta yli, mutta..
mutta tilanne on se että kun edes ajattelen työpaikkaa niin minua alkaa ahdistamaan koska tämä ihminen on edelleen töissä meillä.
Viime viikolla kun oltiin samassa vuorossa niin ahdisti mennä ruokatauolle tai kahvitauolle koska tiesin että tauolle mennessäni jouduin kulkemaan tämän naisen ohi.
Tällä viikolla olen onneksi eri vuorossa kuin hän. Tarjoutui tilaisuus, kun eräs nainen halusi vaihtaa koko viikoksi vuoroa. Joka tapauksessa nyt ei niinkään ahdista se että sattuisin näkemään tämän naisen.
Nyt ahdistaa vain se, että osa tämän naisen tuttavista alkoi tekemään samaa eli dissaamaan minua täysin.
Ongelma ei ole itse tilanne vaan se etten osaa päästä tarpeeksi nopeasti yli. Tavallinen ihminen olisi jo pari viikkoa sitten ollut hälläväliä ja edennyt elämässä unohtaen yhden kusipään. Mä en pytsy vaan jopa syyllistän itseäni tästä tilanteesta.
Onko kellään ratkaisua ongelmaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt kannattaa pyytää esimieheltäsi apua.Voisitte molemmat esimiehen tuella selvittää tilanteen ja jos sinua aletaan syrjiä myös yksityiselämässä -on sinulla vakava ongelma.Työsuojeluvaltuutettu voisi myös tulla paikalle...Opi myös sietämään muiden mielipiteitä äläkä tuo omiasi tai voimakkaita asenteita isoon ääneen julki-ne ärsyttävät tahtomattasi muita.
Se teksti siis oli käsittääkseni hänestä liian härski. Ongelmaksi muodustuu vaan se että meillä oli aiemmin härskiä juttua vaikka mistä. Joten minä en voi tietää missä kohdassa hänen huumorintajunsa loppuu.
Tänään esimies otti minut puhutteluun kyseisestä asiasta. Keskustelu oli sujuvaa ja näin, mutta silti jäi hyvin paha maku koko t yöpaikasta mieleen.
Vaikka pyysin siltä naiselta kahdesti asiaa anteeksi. Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
Lisä ongelmia työpaikalla tuo se, että varsinkin tietyillä rouvilla ja miksei nuoremmillakin naisilla on outo käsitys siitä että olen hirveä pervo joka kiertelee töissä ja katselee vain naisten perseitä.
En tiedä mistä koko ajatus on lähtöisin. Monesti nuo rouvat juttelevat ringissä asioita ja ne vaikenevat kun mä lähestyn heitä. Eli selvästi näkee että musta on puhe.
Pari kertaa mä olen päässyt niin lähelle että olen kuullut mistä on ollut kyse. Yksi rouva kertoili eräälle tytölle että mä olin katsellut sen persettä koko ajan. Mielestäni katsoin hänen suuntaansa, mutten sillä tavalle erityisesti katsellut mitään. Olin ajatuksissani, täysin muualla en nähnyt enkä kuullut ympäristöä.
Myöhemmin kun olin alamaissa tämän aiemman tapahtuneen vuoksi. Olin hiljaa ja suhteellisen surumielinen ja totinen. Yleensähän olen iloinen ja heitän kaikenlaista juttua.
Kuulin erään rouvan olevan sitä mieltä että mä olen pahalla päällä koska juuri silloin paikalla oli vain vanhoja rouvia eikä nuoria perseitä joita katsella.
Onneksi tämä työ on sesonkiaikainen ja se loppuu pian.
Kaikki tämä ahdistaa tosiaan, mutta eniten harmittaa se että menetin mielestäni hyvänkin kaverin. Ei oltu kauaa tunnettu, mutta luotin häneen täysillä ja luotin että uskallan puhua vaikka mitä: Luottaa ongelmissani, puhua pervoja, puhua kaikenlaisista asioista.
Mutta eipä onnistunut. :(
Leila, olen niin pahoillani.