Varokaa Soneraa

Tauno Mato

Hauska tapa soneralla kusettaa asiakkaita. Meille soitti joku helppoheikki soneralta, ja tarjosi yhteyden nopeuttamista 8 megasta 24 megaan. Melkein samaan hintaan. Asia sovittiin ja sen jälkeen on yhteys ollut hitaampi. Yritimme olla yhteydessä soneraan ja pyytää neuvoa asian suhteen. Ostimme uudet piuhat ja modeemit soneran neuvojen mukaan, ei mitään hyötyä. Vihdoin asia noteerattiin ja asentaja kävi katsomassa taloa ja sanoi ettei taloon saada kuin korkeintaan 7 megaa tulemaan. Asentaja oli sitä mieltä, että tämä 24 megan yhteys saattaa jopa haitata, kun on vanha talo. Otimme yhteyttä soneraan, ja kerroimme tilanteen (kaikki saimme hoitaa itse). Soneralta luvattiin palauttaa vanha 8megan nopeus. Tänään putkahti lasku postista, jossa vaadittiin yli 900 euroa tästä 24megan yhteydestä vuoteen 2012 asti normaalin laajakaistalaskun lisäksi. Missään välissä ei ollut puhetta uusista sopimuksista, vain nopeuden muuttamisesta. Soneralla selviteltiin asiaa, ja asiakaspalvelussa sanottiin, ettei tarvitse maksaa. Pyysin uutta laskua, mutta ei onnistunut. Se alkoi todella haiskahtamaan. Emme ole ollenkaan varmoja, että tämä sählinki on ohi. Siitä olen täysin varma, että kun nykyisen sopimuksen määräaikaisuus päättyy, panen kaikki yhteydet poikki kyseiseen firmaan. Miten on muuten mahdollista, että soneralla ei tiedetä, kuka näitä sopimuksia kaupittelee?

11

718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • d

      No mikä tossa nyt on ihmeellistä? Nopeus palautettu ja lasku peruttu -> homma ok.

      • sonera...

        on kalliimpi kaikissa liittymissä joten ihmettelen miten kukaan käyttää sonraa ylipäätään.Kuuluvuuskin huonoin kaikista.


      • DNA ei ikinä enää!

        Ei ainakaan jos vastaavanlaista tapahtuisi DNA:lla. Itselleni tippui sopimuksen ja liittymän päättymisen jälkeen vielä pitkään aiheettomia laskuja. Firmasta ilmoitettiin, että asia ok ja heidän moka, mutta seuraavaksi lähestyikin vouti. Sellaista elämä on!


      • Tauno Mato

        Mikä tossa on ihmeellistä? Nopeus on yhtä hidas kuin ennenkin, yritetään kusettaa asiakkaalta tonni tosta vaan, ja uusitaan sopimuksen määräaikaisuuksia kysymättä mitään. Joka kerta, kun soneran helppoheikki soittaa asiakkaalle ja tarjoaa nopeuden nostoa, astuu näköjään uusi määräaikaisuus (24kk) voimaan. Kysymättä asiakkalta lupaa. Mikäpä tässä nyt niin ihmeellistä olisi?


      • -
        sonera... kirjoitti:

        on kalliimpi kaikissa liittymissä joten ihmettelen miten kukaan käyttää sonraa ylipäätään.Kuuluvuuskin huonoin kaikista.

        Siis Soneran ADSL-kuuluvuus?


      • sönerä
        Tauno Mato kirjoitti:

        Mikä tossa on ihmeellistä? Nopeus on yhtä hidas kuin ennenkin, yritetään kusettaa asiakkaalta tonni tosta vaan, ja uusitaan sopimuksen määräaikaisuuksia kysymättä mitään. Joka kerta, kun soneran helppoheikki soittaa asiakkaalle ja tarjoaa nopeuden nostoa, astuu näköjään uusi määräaikaisuus (24kk) voimaan. Kysymättä asiakkalta lupaa. Mikäpä tässä nyt niin ihmeellistä olisi?

        Määräaikaisuuksiin tarvitsee aina luvan, ja tuskinpa sinulle on sellaista solmittu ilman tietämystäsi. Puhelut nauhoitetaan, joten he voivat sen sieltä varmasti tarkistaa jos alat riehumaan asiasta. =)

        Kai te ymmärrätte, ettei Sonerallakaan mitään kristallipalloa ole, josta ennustaa jokainen pieni virhe matkan varrella sekä tietysti liittymänne ongelmat ilman yhteydenottoa. Vioista VIKAILMOITUKSET, jotka johtavat asian tutkimiseen kuten tässäkin tapauksessa. Loppulasku inhimillinen tekninen virhe, joka tullut uuden määräaikaisuuden irtisanomisesta, vaikka on ollut tarkoitus ns. mitätöidä sopimus. Jos alueellenne / taloonne on luvattu 24M saatavuus, on hyvin yleistä, että sinne se myöskin on mahdollista toimittaa. Talokohtainen 7M saatavuus ei ole enää Sonerasta kiinni ADSL-verkossa vaan vika on vanhoissa piuhoissa, joten Soneralla ei jälleenkään ole sitä kristallipalloa josta ennustaa piuhojenne ikää. Riehumalla ei saa kuin pakolliset hyvitykset, asianmukaisella käytöksellä sen sijaan aina hieman ekstraa, muistakaa tämä kaikissa asiakaspalvelutilanteissa tuotteista tai palvelunantajista riippumatta. :)


    • mokat

      suuria mokia laskutuksessaan. Meillekin tuli kerran satoja euroja liian suuri puhelinlasku jonka onneksi kuitenkin korjasivat.

    • Tauno Mato

      Sama show jatkuu Soneran kanssa. Eilen sanoivat puhelimessa, että liittymä ei ole enää määräaikainen. Otin yhteyttä uuteen operaattoriin, joka sanoi että eivät voi tehdä uutta sopimusta, koska meillä ei näy adsl-yhteyttä, vaikka meillä sellainen on(Sonera). Soitin soneran asiakaspalveluun irtisanoakseni liittymän, mutta sanoivat sen taas olevan määräaikainen. Asiakaspalvelussa eivät kuulemma voi tehdä asialle mitään, vaan heidän on yhdistettävä eteenpäin. Siinä numerossa ei koskaan vastata. Tekivät emännälle saman tempun. Eli vaikuttaa siltä, että asiakaspalvelu on ainoa yhteydenottokeino, mutta eivät voi tehdä mitään eivätkä vastaa yhteydenotto pyyntöihin. Todella mielenkiintoista liiketoimintaa. Puhelinmyyjät voivat näköjään täysin mielivaltaisesti soitella asiakkaille ja "uusia" näitä määräaikaisuuksia lupaamalla nopeampaa yhteyttä. Älkää jumalauta vaan menkö Soneran asiakkaaksi! Kaikki toiminta perustuu pelkkään kusetukseen.

      • hyvin toimii

        Mulla ei ole mitään negaa Soneran toimista. Kaikkihan ne noin toimii. Yllaolevan pitäisi mennä itseensä ja syyttää tapahtuneesta vain ja ainoastaan itseänsä. Seuraavan kerran, kun puhelin soi ja kehotetaan hyppäämään katolta alas, ni tämä yo sankari hyppäämisen jälkeen varmaan täällä valittaisi.
        Käyttämällä järkeä ja ymmärtämällä lukemaansa pärjää aika kivasti.


      • ds
        hyvin toimii kirjoitti:

        Mulla ei ole mitään negaa Soneran toimista. Kaikkihan ne noin toimii. Yllaolevan pitäisi mennä itseensä ja syyttää tapahtuneesta vain ja ainoastaan itseänsä. Seuraavan kerran, kun puhelin soi ja kehotetaan hyppäämään katolta alas, ni tämä yo sankari hyppäämisen jälkeen varmaan täällä valittaisi.
        Käyttämällä järkeä ja ymmärtämällä lukemaansa pärjää aika kivasti.

        olla manne tai autokauppias. Tai soneralla duunissa.


      • jabadabaduu_

        Ihan osakkeen omistajana ottaa aivoon tämä soneran toiminta. 24mb yhteys toimii max 10MB
        on tehty vikailmoituksia kokoeiltu eri modeemeja yms. niin ja parasta on että yhteys on muutettu 1,5 vuotta sitten toiselle paikkakunnalle noin 200km päähän ja kun soneran asentaja oli lähtenyt liikkeelle niin meni tuonne vanhaan osoitteeseen, eli sonera ei osaa tehdä edes osoitteen muutosta oikein, tosin myöhemmin asentaja löysi oikean kaupungin :D.

        Sama paska pätee myös 3G kuuluvuus kartaan pohjois-suomessa, kartta näytää 3G alueeksi ja iphone ei saa edes edge verkkoa kiinni. Tosin kyseisessä paikassa DNA:lla asiat on vielä huonommin siellä kartta näyttää rehellisesti että on 3G rajalla mutta tilanne on niin että sieltä ei pysty kunnolla edes soittamaan DNA:lla. Pitää olla juuri oikeassa paikassa, pää oikeassa kulmassa ja varmaan kuun asentokin tietty :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      139
      7687
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      28
      2952
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      333
      1863
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      271
      1514
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      121
      1319
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1179
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1082
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      986
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      962
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      941
    Aihe