Olen raskaana ja lapsen isä on pitkäaikainen tuttu, mutta vain yhdenillan juttu mua 30 vuotta vanhempi mies (olen 23v).
Mies tietää, että odotan lasta samoin isäni jotka kumpikin ovat innoissaan lapsesta.
Mainitsin aivan ohimennen isälleni, että oon harkinnut aborttia josta hän sai kauheat hepulit, että sitä en tee olkoonkin lapsen isä kuka tahansa.
En mäkään aivan tosissani ollut, mutta sillä hetkellä olin hyvin masentunut, kun mietin vain kokoajan miten pärjään yksin pienen lapsen ja eläimenieni kanssa.
Vielä en ole uskaltanut kertoa äidilleni sillä pelkään hänen reaktiotaan, tiedän että ei hän suutu, mutta varmana hätääntyy mielettömästi.
Mulla on iso koira, niin pelkään, että joudun luopumaan siitä ainakin muutamaksi kuukaudeksi, sillä miten voisin ulkoiluttaa sitä raskauden loppuvaiheessa tai kun lapsi on aivan pieni, vai voisiko onnistua?
Sitten pitäisi ruveta etsimään isompaa asuntoakin sillä ei me kaikki mahduta tänne pieneen yksiöön.
Pelkään myös sosiaalin suhtautumista asiaan, sillä olen kuullut, että jos on siä asiakkaana, ne kyllä pitää sitten kovassa syynissä ja joka liikkeen ja tekemisen laittaa muistiin.
Tää on niin vaikeeta, silti iloitsen pianokaisesta, on nimet valmiina, on vaatteita ja lelujakin ym...mut pelkään että epäonnistun ja olen huono äiti.
Mies tietää, että odotan lasta samoin isäni jotka kumpikin ovat innoissaan lapsesta.
Mainitsin aivan ohimennen isälleni, että oon harkinnut aborttia josta hän sai kauheat hepulit, että sitä en tee olkoonkin lapsen isä kuka tahansa.
En mäkään aivan tosissani ollut, mutta sillä hetkellä olin hyvin masentunut, kun mietin vain kokoajan miten pärjään yksin pienen lapsen ja eläimenieni kanssa.
Vielä en ole uskaltanut kertoa äidilleni sillä pelkään hänen reaktiotaan, tiedän että ei hän suutu, mutta varmana hätääntyy mielettömästi.
Mulla on iso koira, niin pelkään, että joudun luopumaan siitä ainakin muutamaksi kuukaudeksi, sillä miten voisin ulkoiluttaa sitä raskauden loppuvaiheessa tai kun lapsi on aivan pieni, vai voisiko onnistua?
Sitten pitäisi ruveta etsimään isompaa asuntoakin sillä ei me kaikki mahduta tänne pieneen yksiöön.
Pelkään myös sosiaalin suhtautumista asiaan, sillä olen kuullut, että jos on siä asiakkaana, ne kyllä pitää sitten kovassa syynissä ja joka liikkeen ja tekemisen laittaa muistiin.
Tää on niin vaikeeta, silti iloitsen pianokaisesta, on nimet valmiina, on vaatteita ja lelujakin ym...mut pelkään että epäonnistun ja olen huono äiti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Ymmärrän toki, että ajtuksesi ovat sekaisin ja
kaikki mahdolliset vaihtoehdot tulee tällöin mietittyä. Se on aivan luonnollista ja terve merkki. Sanoit kuitenkin, että lapsen isä on innoissaan ajatuksesta...
Oletteko jutelleet asiasta sen enempää?
Rivien välistä saatan kuitenkin huomata, että rakastat jo lastasi. Onko näin?
Enpä osaa antaa neuvoksi muuta kuin, että kuuntele sydäntäsi. Älä anna isäsi tai kenenkään muunkaan vaikuttaa omaan ratkaisuusi. Sinun elämästäsihän tässä on kyse.
Ja tuosta koiran ja lapsen "yhteensovittamisesta": En usko että siinä tulee olemaan ongelmia.
Olen samaa miettinyt itsekin, kun mieheni tekee usein pitkää päivää ja meillä on todella suuri koira. Kuinkas sitten jos tulee lapsi?
Mutta osaan jo nähdä sielunisilmin itseni työntämässä vaunuja ja koira kulkee luonnollisesti rinnalla. Sehän on tietoisesti otettu meille perheenjäseneksi, eikä siitä tällöin luovuta kuin vain erittäin painavien syiden vuoksi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, oli sitten ratkaisusi mikä tahansa. Mutta hätiköityjä päätöksiä älä mene tekemään!
Voimia!