Olen 16-vuotias todella-ja tarkoitan kirjaimellisesti TODELLA-ujo.
En ole koskaan ollut mikään small talkin kingi ja aina yksi ujoimmista.
Viime vuonna olin rippileirillä ja siellä ujous astui entistä enemmän esille koska tunsin leiriltä pelkästään 2 ihmistä ennestään.
Muut tutustuivat vaivihkaa toisiinsa ja olivat kuin vanhoja tuttuja, minä istuin aina yksin ruokasalissa ja vapaa ajalla yksin huoneessa kun muut olivat jutustelemassa ja pitämässä hauskaa muualla.
En ole sellaista tyyppiä joka menee vain suuren ryhmän luo ja alkaa puhua mistä vaan eikä vaikuta tippaakaan tärähtäneeltä.
Olen menossa syksyllä uuteen lukioon, enkä tunne sieltä ketään. Olen varma että minut leimataan taas luokan ujoimmaksi ellen saa tätä "sairautta"(joksi sitä kutsun koska se vaivaa minua jokapäiväisesti) katoamaan.
Siksi haluaisin nyt kysyä teiltä että miten ujous karisisi pois? Ei, en halua olla huomionkeskipiste, mutta kuhan minusta saisi vaikutelman etten ole ujo ja että olen helposti lähestyttävä.
Onko netissä mitään chattia tai muuta vastaavaa jossa voisi keskustella muiden ujojen kanssa ja/tai sociaalisten kanssa jotka haluavat auttaa meitä ujoja?
En ole koskaan ollut mikään small talkin kingi ja aina yksi ujoimmista.
Viime vuonna olin rippileirillä ja siellä ujous astui entistä enemmän esille koska tunsin leiriltä pelkästään 2 ihmistä ennestään.
Muut tutustuivat vaivihkaa toisiinsa ja olivat kuin vanhoja tuttuja, minä istuin aina yksin ruokasalissa ja vapaa ajalla yksin huoneessa kun muut olivat jutustelemassa ja pitämässä hauskaa muualla.
En ole sellaista tyyppiä joka menee vain suuren ryhmän luo ja alkaa puhua mistä vaan eikä vaikuta tippaakaan tärähtäneeltä.
Olen menossa syksyllä uuteen lukioon, enkä tunne sieltä ketään. Olen varma että minut leimataan taas luokan ujoimmaksi ellen saa tätä "sairautta"(joksi sitä kutsun koska se vaivaa minua jokapäiväisesti) katoamaan.
Siksi haluaisin nyt kysyä teiltä että miten ujous karisisi pois? Ei, en halua olla huomionkeskipiste, mutta kuhan minusta saisi vaikutelman etten ole ujo ja että olen helposti lähestyttävä.
Onko netissä mitään chattia tai muuta vastaavaa jossa voisi keskustella muiden ujojen kanssa ja/tai sociaalisten kanssa jotka haluavat auttaa meitä ujoja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
1. Aikaa myöten. Ujoutta voisi pitää nuorella ihmisellä suojasysteeminä. Eräät elämään myöhemmin kuuluvat asiat ovat idullaan, mutta kypsymättömiä. Niiden toteuttaminen olisi ennenaikaista ja vahingollista.Nuoruuden ujous ei välttämättä ole lopullinen vaan ohi menevä vaihe.
2. Jonkin kriisin avulla. Opit järkytyksen kautta huomaamaan, että elämässä on "todellisiakin" ongelmia joiden rinnalla ujous on turha.
3. Jonkun elämän polulla ilmestyvän hyväntahtoisen henkilön avulla, joka rohkaisee sinua siten, että luot nahkasi ja astut esiin uutena hahmona.
Sanoit ettet halua olla huomion keskipiste. Tuskin oletkaan. Huomionkin keskellä kuitenkin harjaannut tulemaan pois itsesi sisältä ja näkemään itsesi ulkoa päin. Samalla huomaat ihmisten yhtäläisyyden keskenään.
Kun olin 16, olin aivan valtavan ujo. En oikein uskaltanut puhuakaan kenellekään ainakaan isommassa porukassa. En koskaan aloittanut keskustelua muiden kuin kavereitteni kanssa ja puhuin vain kun minua puhuteltiin. Kärsin ujoudestani paljon... ja edelleen se tuottaa minulle tuskaa. Mutta kuitenkin olen paljon rohkeampi kuin ennen. Saatan puhua tuntemattomien kanssa ja mennä tilaisuuksiin joissa en tunne ketään. Suuressa porukassa olen vielä kauhean ujo, enkä ole koskaan seurustellut. Mutta kehitystä on tapahtunut paljon ja tapahtuu koko ajan. Ehkä suurin ujous karisee aikanaan, mutta jotain siitä jää jäljelle kuitenkin, mutta se mikä jää on paras osa ujoutta: herkkyys ymmärtää toisia ja nähdä ja kuunnella ja ottaa toiset huomioon. Sinä ujo, älä murehdi ujouttasi! Uskon, että sinulle käy niin kuin minullekin ja ehkä vielä nopeamminkin. Saat olla ujo ja keskeneräinen pikku ruusunnuppu ja puhjeta vielä kukkaan.
Muakin ärsyttää olla ujo. Olen ollut sellainen koko elämäni ajan luultavasti. Toki pikkutyttönä tiedän uskaltaneeni ENEMMÄN kuin nykyään. Nykyään olen varsinainen hissukka, hiljanen hiiri ja muiden mielestä todellinen kiltti tyttö ( en tiedä sitten olenko, en tosiaan ole ainakaan kotona muille ihmisille jne.. ;( )
Kotona olen aivan kuin eri ihminen, toki herkkyys ja mietiskely luonne on säilynyt kotonakin, mutta kotona uskallan puhua ja käyttää ääntäni. Ääneni on aika hento, ei mitenkään tumma vaan aika kimeä, mutta ei kuuluva... Kun menen uuteen paikkaan, josta en tunne ketään, niin kun mun pitäisi puhua jotakin ja sitten puhun ja muut eivät kuulekkaan, sen ensimmäisen kerran. Niin siitä tulee sitten siinä uudessa paikassa taas sitten semmonen tapa ja turhamaisuuden tunne. En enää viitsi siis edes koittaa puhua todella kovalla äänellä ja olla rohkeampi, enkä ujo, kun ihmiset ovat kerran saaneet jo sen vaikutelman että olen ujo, hiljainen, niin minun on vaikea uskaltaa tulla pois siitä roolista. Semmosta se on. Olen todellakin aika yksinäinen, ei mulla koskaan oo oikeen ollut ketään varsinaista ihmistä, ystävää jolle olisin kertonut kaikki maailman huolet ja murheet, jolle oisin voinut avoimesti kertoa KAIKEN. Semmosta mä kaipaisin ja luulin ainakin löytäneet hänet, mutta sitten ite kadotin hänet. ;''