Hei,
Onko kellään hyviä käytännön vinkkejä epäonnistumisen ja torjunnan pelkoihin? Oon kärsinyt niistä jo 10 vuotta. Epäonnistumisen pelko estää kaiken vähänkään haastavan toiminnan. Torjunnan pelko estää hakemasta esim. uutta työpaikkaa.
Kaikista haastavimmat tilanteet varmaankin epäonnistumisen pelossa olisivat puhua suurelle yleisölle tai olla esim. johtajana vastuussa jossain isossa työprojektissa. Haastavin tilanne torjunnan pelossa olisi varmaankin uuden seurustelukumppanin etsintä tai uuden työpaikan hakeminen. Haastavimmat työt varmasti olis tosiaan jokin vastuunalainen johtotehtävä tai puhelinmyyntityö jossa joudut torjutuksi jatkuvasti.
Hyödylliset vinkit otetaan ilolla vastaan.
Onko kellään hyviä käytännön vinkkejä epäonnistumisen ja torjunnan pelkoihin? Oon kärsinyt niistä jo 10 vuotta. Epäonnistumisen pelko estää kaiken vähänkään haastavan toiminnan. Torjunnan pelko estää hakemasta esim. uutta työpaikkaa.
Kaikista haastavimmat tilanteet varmaankin epäonnistumisen pelossa olisivat puhua suurelle yleisölle tai olla esim. johtajana vastuussa jossain isossa työprojektissa. Haastavin tilanne torjunnan pelossa olisi varmaankin uuden seurustelukumppanin etsintä tai uuden työpaikan hakeminen. Haastavimmat työt varmasti olis tosiaan jokin vastuunalainen johtotehtävä tai puhelinmyyntityö jossa joudut torjutuksi jatkuvasti.
Hyödylliset vinkit otetaan ilolla vastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyödyllinen vinkki: Ei kannata pelätä etukäteen asioita, jotka eivät kenties koskaan toteudu. Siis realismilla ne kuvittelun synnyttämät möröt kutistuu.
Voit kuvitella kaikenlaista, mutta tuleeko susta ihan rehellisesti ajatellen koskaan mitään johtajaa joka joutuu pitämään puheita yleisön edessä? Rinnastat puhelinmyyntityön ja johtotehtävät niin kuin niistä kumpikin olisi sun ulottuvillasi vaikka kumpaankin on aivan erilainen tie ja koulutusvaatimuksetkin, kuten hyvin tiedät.
Anteeksi jos loukkaan, se ei ole tarkoitukseni. Tuli vaan tekstiäsi lukiessa tunne, että sä kohdistat pelkosi ihan kohtuuttomiinkin asioihin ja heräsi kysymys miksi? Onko sulla ensinkään omakohtaisia kokemuksia pelkojesi taustalla? Oletko sä koskaan pitänyt puhetta? Oleko joutunut kokemaan torjutuksi tulemisen (missä vaan tilanteessa) jotenkin erityisen epäreilusti ja traumatisoivasti?
Vai oletko sä vain ollut irrallaan noista asioista (esim. pitkään työtön tai sairauden kellistämä tai juuri koulusta työelämään tullut tms), ja epäilet omia kykyjäsi siitä syystä? Nimittäin harjoitus ja kokemus tekee mestareita ja poistaa myös turhia pelkoja ja kuvitelmia.
Kokemuksesta voin kertoa, että kun esim. johtotehtävissä joutuu alaistensa eteen jotain infotilaisuutta ym. pitämään, sitä ennen on valmistautunut asioiden esittämiseen jo niin kauan ettei sen esittämisen aikana mieti kyllä mitään muuta kuin sitä, että painottaa oikeita asioita ja pitää tarpeeksi taukoja puheessaan, jotta ne asiat varmasti uppoaa kuulijoiden kaaliin. Siinä vaiheessa siis tietää sen SYYN miksi joutuu puhumaan muiden edessä, joten kaikki muu on yhdentekevää.
Puhetta ventovieraille pitäessä tilanne on huomattavasti helpompi, koska mokatakin saa ja sen voi huitaista vaikka vitsiksi eikä takuulla kukaan tule siitä jälkeenpäin kuittailemaan. (Toista se on tuttujen sakissa :)
Eli noissa molemmissa tilanteissa asiasta tulee huomattavasti tärkeämpi kuin esittämisestä, koska on tärkeää kerrottavaa. Ne eivät ole enää samanlaisia tilanteita kuin koulussa luokan edessä luettu essee.
Työpaikkahaastattelussakin jokaikistä ihmistä jännittää, joten sekään ei ole mitenkään outo asia. On lupa jopa sanoa se ääneenkin, että hitto kun kädet tärisee, ja kaikki sen ymmärtää. Moni alkaa sen kuullessaan jopa rauhoittelemaan, että relaa vaan, eihän meitä tarvi pelätä...vielä :)
Mutta jos peloille antaa kaiken vallan, ei kohta voi poistua himasta mihinkään ja mitä elämää se sitten on?
Hieman huumoria peliin ja armoa itselle. Ei maailma ole niin kauhea paikka kun sen oikeasti menee ja kohtaa. Kuvitelmat on ihan eri juttu, ja ihan omaa syytäkin. ;)
että mä voin saavuttaa ne asiat joita haluan. Mä en oo saanut elämässäni oikein mitään aikaa vielä työuran suhteen. Pelkään epäonnistumista ja torjuntaa. Sitä on vaikea kuvailla toiselle miten erilaiset pelot vaikuttaa elämään. Tuntuu että moni asia jää kokematta kun oon niin arka.
Mutta en aio luovuttaa. Jos jotain tarpeeksi haluaa niin sen voi saavuttaa, jos on vain valmis tekeen töitä sen eteen.
Puhut kyllä asiaa. Näkee, että sulla on kokemusta asiasta. Mä uskon, että stressaaminen on turhaa, vaikka siihen itse syyllistynkin. Pelot voi voittaa vain kohtaamalla ne. Ei mitenkään muuten. Ajan kanssa pelko poistuu tai sitä oppii hallitsemaan. Pientä ahdista pitää vain pystyä sietämään elämässä.
Hain noilla esimerkeillä (esiintyminen ja puhelinmyyjä) takaa sitä, että niissä joutuisin kohtaamaan selkeimmin pelkoni, eli esiintymisessä munaamisen (epäonnistumisen pelko) ja puhelinmyynnissä torjunnan. Johtajiakin on niin erilaisia. En oo synnynnäinen johtaja mutta uskon, että pärjäisin esimiestyössä. Kunhan olen kehittänyt itseäni ja itseluottamusta.
Kiitos kommentista.
Sulla on todellakin kaikki edellytykset onnistua missä vaan. Eka askel eroon peloista on juuri tuo asenne, että pyrkii kohtaamaan omat pelkonsa eikä hyysää niitä. Vapaus koittaa kun pelot on pilkkonut osiin, niin etteivät ne tunnu enää ylipääsemättömiltä. Siihen pilkkomiseen auttaa kun ymmärtää mistä kulloisessakin pelossa on pohjimmiltaan kyse.
Esiintymisen pelko lähtee siitä, että on yksin ja muut on yhdessä, ja odotukset kohdistuu siihen yksin olijaan. Mutta se pelko joka sulla nyt on, muuttuu kokemusten myötä vaan jännitykseksi, jota jokainen esiintyjä tuntee ennen kuin avaa suunsa ja pääsee alkuun. Jännitys pitää mielen valppaana. Pelko pahimmillaan lamaannuttaa. Siinä se ero.
Puhetta kuunnellessaan ihmiset kiinnittää huomion sanomaan eikä niinkään puhujaan, ja sitä kandee aina käyttää hyväksi. Äänenpainoilla saa ohjattua kuulijoiden tarkkaavaisuutta itse asiaan ja eleillä voi siirtää katseet itsestä kalvoille tms. (PowerPoint esitykset on taivaan lahja esiitymistä jännitävälle!:)
Kun on itse innostunut asiasta ja tietää siitä paljon, voi sen esittäminen muille olla jopa nautinnollinen kokemus. Eli jos työnkuvaan kuuluu esiintyminen, siitä oppii selviytymään hyvin nopeasti. Oppii sen, mikä taktiikka on itselle paras ja mistä ei ole apua jne. Rutiinikin tulee apuun sitä nopeammin mitä enemmän pääsee esiintymään.
Jotkut napsii rauhoittavia sumentaakseen tunteensa ja kestääkseen siten sen hetken muiden edessä. Sitä metodia en suosittele edes kokeiltavaksi. Se tekee vain riippuvaiseksi niistä napeista, eikä riippuvuus ole ratkaisu mihinkään ongelmaan. Päinvastoin. Unohdetuista napeista tulee vaan seuraava pelonaihe jne.
Torjutuksi tulemisen kokemukseen liittyy siihenkin heikkouden ja riittämättömyydentunne, joita kukaan ei halua mielellään kokea. Itsetunto notkahtaa torjutuksi tullessa kellä vaan. Sen jälkeen on vain kysymys siitä miten nopeasti sen kokemuksen yli pääsee vai lamauttaako se kenties pitkäksikin aikaa.
Siinäkin selviytymisessä pitää auttaa itseään. Tulee rauhoitella mieltään ajattelemalla esim. että se oli vain yksi takapakki ja pakitkin kuuluu osana elämään. Jokainen meistä saa turpaansa joskus, mutta siitä kokemuksesta voi silti ottaa myös opiksi seuraavaa yritystä varten.
Siis myös negatiiviset kokemukset tulis analysoida realistisesti, ottaa huomioon niiden tilanteiden niin hyvät kuin huonotkin puolet, sillä molempia aina on vaikka lopputulos oliskin ollut potku ohi maalin.
Esim. työhaastattelutilanteessa (tai treffeillä/myyntitilanteessa) onnistuu aina jossakin asiassa. Sen tuntee itse ja siitä saa ehkä positiivista palautetta haastattelijaltakin (treffikaverilta/asiakkaalta), ja ne on tärkeitä asioita muistaa, vaikkei tullutkaan valituksi (tai onnistunut ylipäätään).
Ikävistä kokemuksista pääsee nopeimmin kuiville kuin ei jää kelaamaan vain sitä epäonnistumisiaan ja listaa vain miinuksia, vaan muistaa myös ne positiiviset asiat.
kun omassa työpaikassani jotkut pomot ovat olleet yli 10 vuotta, ja näyttää että eivät edes hae uutta työtä. Onko heillä tämä torjunnan pelko? Miksi jäädä samaan paikkaan jankkaamaan, kun kehitystä ei enää tapahdu?