Olen persoonallisuushäiriöisen nuoren äiti. Enpä tässä nopeasti havainnut mitään jossa olisi narsistin äitinä kukaan tuntojaan kertonut joten päätin itse vähän purkaa, koska vanhempana on vaikeaa.
Koko juttu lähti meillä liikkeelle siitä, että nuorimmalla lapsellani todettiin masennus. Häntä siis hoidettiin masennuksesta ja hän oli siitä jopa osastolla pienen ajan. Hetken tuntui että lääkkeet auttavat. Kauaa ei kuitenkaan kulunut kun teho loppui. Uusia lääkkeitä määrättiin, muutaman kuukauden näyttivät toimivan mutta sitten taas loppui.
Näin käytiin läpi varmaan kaikki masennukseen tarkoitetut lääkkeet. Nuori oli koko ajan myös terapiassa. Häntä hoidettiin koulukiusaamisen aiheuttamasta vakavasta masennuksesta.
Kului vuosia, lääkkeitä vaihdeltiin ja terapiaa annettiin, mistään ei ollut mitään hyötyä. Tilanne palasi aina takaisin kuin bumerangi. Nuori alkoi olla itsekin väsynyt tilanteeseensa, josta kukaan ei tuntunut tajuavan yhtään mitään.
Jossain vaiheessa vaihtui lääkäri. Tämä uusi lääkäri keksi vaihtaa diagnoosin; nuoreni sairastaisikin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sen takia minuakin haasteltiin, jotta saadaan selville olisiko perimällä osuutta asiaan. Ei ollut. Lääkäri tokaisi, että voihan se tulla ilman perimääkin. Minä mietin ookoo, lapseni sairastaa kaksisuuntaista eikä ikinä parane. Määrättiin lääkitys ja kas; ne toimivat heti!
Sitten jälleen tulee se kuluisa mutta. Eivät kauaa, mutta ehdottomasti kauimmin kuin mikään muu lääke ennen sitä.
Jälleen tuli eteen vakava masennus ja taas uudet lääkkeet. Tässä vaiheessa minä pyysin saada uuden lääkärin ja onnistuihan se. Tämä uusi lääkäri kuunteli ja kyseli nuoreltani asioita, ja totesi vain yhden käynnin perusteella hänen sairastavan persoonallisuushäiriötä, joko epävakaata tai narsistista.
Mietin herrajumala sentään, niin valtavasti kuin on kirjallisuutta ja "tietoa" narsismistakin, miten voi olla mahdollista ettei lääkärit sitä tunnista kun joka maitolaiturilla istuu kylähullu, joka tuntee piirrelistat ja osaa sijoittaa ne ihmisiin ympärillään!
Koko juttu lähti meillä liikkeelle siitä, että nuorimmalla lapsellani todettiin masennus. Häntä siis hoidettiin masennuksesta ja hän oli siitä jopa osastolla pienen ajan. Hetken tuntui että lääkkeet auttavat. Kauaa ei kuitenkaan kulunut kun teho loppui. Uusia lääkkeitä määrättiin, muutaman kuukauden näyttivät toimivan mutta sitten taas loppui.
Näin käytiin läpi varmaan kaikki masennukseen tarkoitetut lääkkeet. Nuori oli koko ajan myös terapiassa. Häntä hoidettiin koulukiusaamisen aiheuttamasta vakavasta masennuksesta.
Kului vuosia, lääkkeitä vaihdeltiin ja terapiaa annettiin, mistään ei ollut mitään hyötyä. Tilanne palasi aina takaisin kuin bumerangi. Nuori alkoi olla itsekin väsynyt tilanteeseensa, josta kukaan ei tuntunut tajuavan yhtään mitään.
Jossain vaiheessa vaihtui lääkäri. Tämä uusi lääkäri keksi vaihtaa diagnoosin; nuoreni sairastaisikin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sen takia minuakin haasteltiin, jotta saadaan selville olisiko perimällä osuutta asiaan. Ei ollut. Lääkäri tokaisi, että voihan se tulla ilman perimääkin. Minä mietin ookoo, lapseni sairastaa kaksisuuntaista eikä ikinä parane. Määrättiin lääkitys ja kas; ne toimivat heti!
Sitten jälleen tulee se kuluisa mutta. Eivät kauaa, mutta ehdottomasti kauimmin kuin mikään muu lääke ennen sitä.
Jälleen tuli eteen vakava masennus ja taas uudet lääkkeet. Tässä vaiheessa minä pyysin saada uuden lääkärin ja onnistuihan se. Tämä uusi lääkäri kuunteli ja kyseli nuoreltani asioita, ja totesi vain yhden käynnin perusteella hänen sairastavan persoonallisuushäiriötä, joko epävakaata tai narsistista.
Mietin herrajumala sentään, niin valtavasti kuin on kirjallisuutta ja "tietoa" narsismistakin, miten voi olla mahdollista ettei lääkärit sitä tunnista kun joka maitolaiturilla istuu kylähullu, joka tuntee piirrelistat ja osaa sijoittaa ne ihmisiin ympärillään!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eräs lääkäri "tunnusti" kerran että on paljon vaivoja joihin ei löydy selitystä, mutta säilyttääkseen auktoriteettinsa, on potilaalle jotain sanottava. Inhimillinen lääkäri.
Aika rankka tarinasi oli, koulukiusatuksi joutumista on verrattu susilauman repimiseen, henkisesti, ja toivottavasti se kierre on takanapäin!
Koulu on takanapäin, että sikäli kyllä. Kiusaajat ovat jatkaneet elämäänsä, mutta kiusattu kärsii koko loppuikänsä. Niinhän se tahtoo aina olla, että paha saa palkan ja uhri maksaa siitä kalliin hinnan.
Olen minä katkera. Katselen esim. Facebookista niiden kiusaajien kuvia ja miten ne ovat elämässään edenneet ja valmistuneet kuka mihinkin. Minun nuorellani ei ole siihen mahdollisuutta. Kiitos heidän.
On tässä itsekin rauhoittavia syöty. Ei jaksa vanhempana kuulla lapsensa suusta, ettei hän jaksa enää elää vaan tappaa itsensä. Siitä sellainen hätä syntyy, että sitä ei ymmärrä millään empatialla ennen kuin sen on kokenut itse.
Ymmärrän satasella! Toivon että sä pääset omasta katkeruudentunteestasi eroon pikkuhiljaa. Sun jälkikasvu seuraa sunkin reaktioita ja saattaisi sun positiivisuudesta saada paljonkin virtaa itselleen. Tsemppiä molemmille!
Kiitos myötätunnosta. Varmaan tuo seuraakin sitä varten rauhoittavia itselleni hainkin jotten ihan sekoaisi vaikeissa tilanteissa. Sitä jää niin kovin yksin tuskansa kanssa ja vielä pitäisi toista pystyä kannustamaan eteenpäin. Vaikeeta se on kun ei pysty kaikkia omia tunteitaankaan hallitsemaan.
Kiitti! Tuli muuten mieleen lentokoneen pelastautumisohje; ensin happinaamari omaan päähän, että voit sitten huolehtia lapsesta. No, tää oli karrikoitua, olet vaikeassa tilanteessa, mutta sun on huolehdittava nyt hyvin itsestäsi, koska joudut kannattelemaan teitä molempia. Sitten kun pääset oman tuskan yli, niin alkaa helpottamaan. Se päivä tulee kyllä! :)
Jos lapsesi on sairastanut masennusta ja sairastaa, on siihen syy mielestäni löydettävä muusta kuin narsismista. Narsistinen persoonallisuuhäiriö harvoin mielestäni ilmenee masennuksena, eli masennuken syy olisi kyllä mitä luultavammin joku muu kuin NPH ? Masennuksessa lääkitystä voidaan joutua vaihtelemaan useampaankin kertaan ja terapia yhdessä sopivan lääkityksen kanssa on katsottu parhaiten auttavaksi. Lääkehoito harvoin yksin riittää masennuksen hoidossa.
Oletko lääkäri tai vastaava?
Lottis on kylähullu.
No, en anna mitään lääkärin ohjeita, mutta mielestäni on kummallista, että lasta aletaan hoitaa narsistisenapersoonallisuushäiriöisenä ja saa siihen depressiolääkityksen, minusta hieman ristiriitaista? En tiedä tilannettanne, enkä voi siihen sen kummemmin ottaa kantaa, mutta ihmettelenpä vaan lääkärien toimintaa? Voihan asia olla niin ja lapsellasi on NPH, mutta...no hoitava lääkäri varmasti tietää mitä tekee.
Hänelle syötettiin vuosia erilaisia masennuslääkkeitä, mutta ne eivät tehonneet mikään kuin vähän aikaa. Kun yksi lääkäri keksi, että hänellä onkin kaksisuuntainen niin lääkkeet vaihdettiin siihen sopivaksi. Se lääkitys oli ainoa joka toimi edes vähän aikaa. Muistaakseni lähes vuoden.
Tämä persoonallisuushäiriö-diagnoosi on viimeisin, eikä tähän enää ole määrätty masennuslääkettä. Masennuslääke on hänellä todettuun masennukseen. Sillä ei masennusta voi jättää hoitamatta vaikka onkin persoonallisuushäiriö.
Näin sen pitää olla.
Bipolaarihäiriön lääkityksenä käytetään usein antipsykootteja, kuten ketiapiinia. Tämän lisäksi mielialaa pyritään tasaamaan esim. epilepsiaan tarkoitetuilla lääkkeillä kuten lamotrigiinillä.
Se, miksi juuri on kaksisuuntaiseen määrätyt lääkkeet purivat nuorenne tapauksessa johtuu luonnollisesti siitä, että ne tasasivat mielialaa, joka persoonallisuushäiriöissä on usein erittäin heittelevä ja oikukas.
En muista mitä lääkkeitä ne oli, mutta epilepsialääke oli toisena. En muista senkään nimeä vaikka se jätettiin käyttöön ja varmaankin syystä jonka kerroit.
Masennus on muistaakseni yleisin syy, jonka vuoksi narsisti hakeutuu terapiaan, jos hakeutuu...
Toinen on se, että on ajautunut elämässään "umpikujaan."
Terapia monesti pahentaa tuota masennusta ainakin alussa, saattaapa jonkun ajaa itsemurhaankin.
( Ymmärrän kyllä miksi )
Mielialalääkkeitä määrätään usein mielialanvaihteluihin, narsistiseen raivoon, ahdistushäiriöön yms...Eli näihin ns. sivuoireisiin.