Retket Soussessa

Sousseen elokuussa

Hei,
osaisiko joku Soussessa jo vieraillut kertoa, tehdäänkö sieltä käsin noita matkatoimistojen järkkäämiä retkiä/myös ehkä muita retkiä paikallisten järjestämänä?

Mitä hintaluokkaa ovat (varmaan kuitenkin huomattavasti edullisempia kuin jos lähtee varaamaan esim. Aurinkomatkojen kautta) ?

Ja mitä niistä suosittelette?

Kiitoksia kovasti :)

17

667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sima100

      Olimme toukokuussa Soussessa. Teimme meriretken, joka oli paikallisten järjestämä. Merirosvolaiva lähti Port el Kantouin satamasta. (Noin 10 km Soussen keskustasta). Olimme eräänä iltana kävelemässä huvipursisatamassa ja sieltä ostimme ennakkoon liput tälle retkelle. Pyysivät 25 dinaaria/hlö. Tingin hinnan 30 dinaariin/ 2 henkilöä. Eli "ilmaa" on näissä hinnoissa. Satamassa on tarjolla useita retken järjestäjiä.
      Laiva lähti aamupäivällä merelle. Matkan aikana sai kalastaa, käydä uimassa ja syödä grillattuja sardiineja (todella maukkaita!). Juotavaa (alkoholitonta) oli myös tarjolla. Kesti noin puolitoista tuntia. Me tykkäsimme ja kun päiväkin sattui olemaan aurinkoisen kuuma, oli kivan vilvoittavaa olla merellä. Hintansa arvoinen! Paljon toki tehdään erilaisia ja monipuolisia retkiä myös matkatoimistojen järjestämänä, mutta ne eivät tällä kertaa olleet meidän intresseissä.

      • Sousseen elokuussa

        Kiitokset vinkkauksesta :)

        Olikohan siellä tarjolla myös pidempiä (1/2pv tai jopa koko päivän) veneretkiä? Semmonen kiinnostaisi.

        Kiinnostaisi myös tietää, järkkääkö ne paikalliset noita parin päivän "Sahara-retkiä" tai vastaavia, missä pääsis tutustumaan Etelä-Tunisiaan.

      • srbfkxl-c
        Sousseen elokuussa kirjoitti:

        Hei.
        Olin pari vuotta sitten Soussessa ja menen elokuussa taas (jeee!)
        Muistelen että sekä soussen eetä port el kantaouin puolesta menee vaikka minkälaisia risteilyjä merelle, juuri noita merirosvoristeilyjä, myös oli jotain kalastusristeilyjä, joku paatti jossa on läpinäkyvä pohja.
        Mielestäni siinä oli 1/2päivän ja ehkäpä myös koko päivän risteilyjä.

        Kävin Saharan retkellä viimereissulla matkatoimiston puolesta ja oli upea reissu! Suosittelen menemään sinne.

      • Sousseen elokuussa
        srbfkxl-c kirjoitti:

        Hyvähyvä!

        Juu sinäänsä varmaan kannattaa ottaa tuo Saharan retki matkatoimistolta, jos haluaa ymmärtää kaiken opastuksen (suomen kielellä), vaikka englantiakin tajuaa, niin varmaan menee jotain ohitse. Siellä vissiin kuitenkin aika paljon kertoillaan niistä pysähdyskohteista?

        Osaatko Soussessa vierrailleena kertoa siellä olevasta hintatasosta? Eli paljonko maksaa esim. kattava illallinen ravintolassa /alkuroka, pääruoka, juomat? Taikka noissa basaareissa ostokset, jos puhutaan vaikkapa vaatteista (hinnat tingittynä) :) Tai sitten noissa kiinteähintaisissa kauppakeskuksissa?

        Tingiskelin vaatteita viime kesänä Turkissa, mutta käsittääkseni ainakin tota piraattitavaraa saa vielä halvemmalla Tunisiasta?

        Saharan retkellä kerrotaan kyllä pysähdyksillä paljon ja myös matkan varrella. En tiedä millainen on aurinkomatkojen Sahara retki, itse menin silloin Deturilla, silloin kyllä oli muutama Aurinkomatkalainen mukana kun aurinkomatkoilla ei olisi tullut tarpeeksi retkelle.

        Suosittelen olemaan menemättä ravintolaan josta et saa ruokalistaa. Itsellä tuli silloin muutamia sellaisia ravintoloita missä tarjoilija sanoo että menu on hänen päässään. Ei tiedä mitä mahtaa sitten laskussa olla.

        Basaarissa hyvä neuvo on se että päätät jonkun hinnan jonka olet valmis maksamaan, esim. 60dinaaria. Aloitat tinkimään jostain 10dinaarista esimerkiksi. Myyjät saattaa olla nihkeänä hinnan suhteen ja sanoo vain omaa hintaansa, itse lähdin menemään pois ja myi sillä hinnalla. Osassa myymälöistä tarjottiin minttuteetä tinkaamisen ohella.
        Hinta riippuu aika pitkälti mitä olet valmis maksamaan. Mutta edullista kuitenkin. Kannattaa mennä tinkimään iloisin mielin eikä hermostua myyjien mielenilmauksista. Yrittävät vain saada sinut muuttamaan maksamaasi hintaa.

        Ravintoloissa on kyllä edullista syödä. Söimme iltaisin useinmiten alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan lisäksi pullo viiniä ja pullo vettä maksoi euroissa 20-30euroa. (kahdelle hengelle siis) Muistaakseni, en nyt hirveän tarkkaan muista ravintoiloiden hintoja mutta ei tosiaan paljon kirpaise syödä hyvin. Kävimme kuitenkin syömässä ns. paremmissa ravintoloissa.
        Pakko myös mainostaa kahta ravintolaa, toinen on Port el kantaouissa ihan huvivene sataman vieressä, nimi on Le Méditerrannée, loistava ruoka, upeat puitteet söimme ulkona, mutta myös sisällä olisi olleet upeat tilat. Palvelu oli erinomaista, aina kun olin alkamassa kaatamaan viiniä tai vettä niin jostain ilmeistyi tarjoilija kaatamaan. Ravintolan löytää helposti kun tulee sisään Port el kantaouin porteista sisään ja kävelee eteenpäin hieman ja kun alkaa ravintoloita näkymään oikealla niin kääntyy oikealle ja kävelee eteenpäin niin tulee vastaan. Hieman erillään muista ravintoloista.
        Toinen ravintola on Soussen puolella, Ravintola Bonaparte, en muista osoitetta, mutta itse menimme silloin taksilla ja pyysimme vain viemään Bonapartelle.

        Kiinteähintaisissa ostoskeskuksissa hintataso on huomattavasti halvempaa kuin meillä. Aivan medinan porttien ulkopuolella on Soula-center, itse en niin tykännyt siitä. Turistikrääsää suurimmaksi osaksi.
        N. puolessa välissä Soussea ja Port el kantaoui on ostoskeskus Slimcenter, silloin sitä vielä rakennettiin. Itse ostin kassillisen vaatteita sieltä ihan pilkkahintaan. Siihen viereen on nyt myös valmistunut toinen ostoskeskus.

        Turkissa en itse ole käynyt, mutta Tunisiassa tuo hintataso on tosi alhainen.

        Mihin aikaan Elokuusta olet menossa Sousseen ja mihin hotelliin? Mietin vain kun olemme menossa myös elokuussa Sousseen :)

        Kiitokset, nyt ollaan taas hieman viisaampia ja ootellaan reissua vielä enemmän :)

        Varattiin reissu Aurinkomatkoilta, hotellin nimi on Marhaba (puolihoidolla). Ja lähtö olisi heinäkuun viimeisellä viikolla, ollaan tosiaan kaksi viikkoa.

      • Sousseen elokuussa kirjoitti:

        Kiitokset, nyt ollaan taas hieman viisaampia ja ootellaan reissua vielä enemmän :)

        Varattiin reissu Aurinkomatkoilta, hotellin nimi on Marhaba (puolihoidolla). Ja lähtö olisi heinäkuun viimeisellä viikolla, ollaan tosiaan kaksi viikkoa.

        Parhaiten informaatiota maasta saat retkeilessa matkatoimiston retkilla joissa opas kertaa kaiken mahdollisen matkan varrella maasta ja sitapaitsi paikallisilla matkatoimsitoilla retkien hinnat on samat kuin esim.matkatoimistoilla eli siina et kylla saasta.Olethan varmaan lukenut etta Aurinkomatkoilla kyseinen retki jarjestetaan parillisilla viikoilla,eli lahtosi kohteeseen pitaisi olla parillisella viikolla.

      • tjäreee
        susujasu kirjoitti:

        Tjäreborg ja Aurinkomatkat tekevät yhteistyötä Sahararetkisä. Kysyin Tjäreborgilta, että eikö heillä tosiaan ole 2-päiväisiä Sahararetkia ja vastaus tässä:

        "Sahara Tjäreborgin tekemänä aina parittomin viikoin, parillisina Aurinkomatkat tekee retken. (oppaamme informoivat asiasta kohteessa) Sama sisältö sama hinta."

        Eli tästä voisi päätellä, että Aurinkomatkalaiset voivat osallistua parittomina viikkoina Tjäreborgin retkelle.

      • Sousseen elokuussa
        tjäreee kirjoitti:

        Juu, no eiköhän sinne kahden viikon aikana jokatapauksessa johonkin väliin pääse :) Ja uskon, että se on kokemisen / hintansa arvoinen reissu!

      • Sima100
        Sousseen elokuussa kirjoitti:

        Kiitokset, nyt ollaan taas hieman viisaampia ja ootellaan reissua vielä enemmän :)

        Varattiin reissu Aurinkomatkoilta, hotellin nimi on Marhaba (puolihoidolla). Ja lähtö olisi heinäkuun viimeisellä viikolla, ollaan tosiaan kaksi viikkoa.

        Pakko kommentoida tuota hotelli valintaanne. Olimme juuri kyseisessä hotellissa toukokuussa. Todella hyvä ruoka ja mahdollisuus puolihoidolla valita joko lounas tai päivällinen. Hyvä vaihtoehto, koska päivän suunnitelmat kuitenkin erilaiset. Aamiainen myös monipuolinen. Meille kävi niin, että saimme ensin huoneen monen mutkan ja rappusen takaa ja huoneessa ei edes suihku toiminut! Saimme huoneen vaihdettua heti seuraavana aamuna vaivattomasti. Hotellilla on myös hierontaa tarjolla, jota voin myös suositella. Hyvä sijainti, koska sekä keskustaan että Port el Kantouihin sopiva välimatka.

      • Sousseen elokuussa
        Sima100 kirjoitti:

        Hyvä kuulla, että tehty oikea valinta hotellin suhteen :) Oliks siellä niissä sapuskoissa valinnan varaa? Ilmeisesti siis buffet tyylisesti kuitenkin?

      • Sima100
        Sousseen elokuussa kirjoitti:

        Hyvä kuulla, että tehty oikea valinta hotellin suhteen :) Oliks siellä niissä sapuskoissa valinnan varaa? Ilmeisesti siis buffet tyylisesti kuitenkin?

        Kyllä vaan sekä aamiaisella että lounalla/päivällisellä noutopöydästä saa hakea syötävää. Aamiaisella paistavat lättyjä (ja suklaakastiketta päälle, njam:) ja munakkaita. Tuoreet mansikat maistuivat ainakin toukokuussa makeilta! Hotellilla on iltaohjelmaa, jos sellaista kaipaa. Valuutan vaihto käy myös vaivattomasti. Kurssi samoissa kuin jos vaihtaisi keskustassa.

      • Kiks15

        Minullakaan ei ole kokemusta soussesta, mutta olen sinne lähdössä elokuussa ja olisi kiva vielä tietää jotain:) siellä taitaa olla melko edullista? esimerkiksi pullotetut juomat yms. Onko kukaan menossa Sousseen Finnmatkoilla elokuussa vko 33?

      • kalamies68

        hinta aina neuvottelukysymys. mutta kalastusmahdollisuutta EI ole. jotain kalaa sai vähän Juotavaa (alkoholitonta) oli myös tarjolla lisähintaan.

    • molemmissa käynyt

      en suosittele eläintarhaa. huononpi varmaankin vain beduiiniilta.

      • Sousseen elokuussa

        Noniin, ketjun aloittajana oli pakko tulla kertomaan hieman omia kokemuksiamme Tunisiasta.

        Reissu meni hyvin ja mukavat kaksi viikkoa tuli vietettyä, mutta toisaalta myös nähtyä tuossa ajassa riittävästi kyseisestä maasta jonka perusteella emme aio sinne uudestaan mennä.

        Jos eka puhutaan ketjun aiheesta, niistä retkistä, niin me kävästiin Saharan kahden vrk:n retkellä, pirate-laivaretkellä, Figuiran (?) eläinpuistossa, sekä katamaraaniretkellä. Kaikki muut paitsi tuota katamaraania otettiin Aurinkomatkojen kautta. Saharan retkessä valinta oli erittäin hyvä, sillä opas (meille sattui erittäin hyvä sellainen) kertoi lähes koko reissun ajan linja-automatkoja myöten tarinaa Tunisiasta. Ja koska opas oli suomalainen, meni kaikki myöskin perille :) Hieman liikaa linkussa istumista tuossa retkessä kylläkin oli, verraten, että pysähdykset etapeissa/nähtävkyyksissä olivat noin 20 minuuttia. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti tuota reissua kaikille!

        Pirate-laivaretkeen puolestaan petyimme, se ei ollut sellainen kuin olimme kuvitelleet. Ja tämän olisi mahdollisesti saanut edullisemmin Port el Kantouin satamasta tinkaamalla. Tuolta satamasta varasimme omatoimisesti katamaraani-retken, joka oli huomattavasti enemmän meidän mieleemme. Retki kustansi 40 dinaaria (n. 20 e) kahdelta henkilöltä ja kesti reippaat kaksi tuntia.

        Figuiran eläintarhasta pidimme myös, ja myöskin se kannattanee varata kotimaan matkatoimistolta (kustansi 80 dinaaria eli n. 40 e kahdelta hengeltä). Itse liputhan puistoon portilta ostettuina maksoivat vain 6,5 dinaaria, mutta omatoimisesti nuo matkat sinne ja takaisin olisivat kustantaneetkin sitten enemmän.

        Sitten, muita kokemuksia maasta. Hyviä/kivoja puolia mielestämme oli erityisesti nuo Saharalta saadut kokemukset, edullinen hintataso (esim. pizza raflassa irtosi 6:lla dinaarilla eli n. 3:lla eurolla ja lenkkitossut, tosin piraatti sellaiset, maksoivat noin 10 euroa), TUK-TUK:illa ajelu ja lämmin ja aina aurinkoinen sää. Tosin tuo sääkin oli tokalla viikollamme melkeinpä liian kuuma meidän makuumme (yli 40 astetta varjossa).

        Huonoja puolia olikin sitten hieman enempi :)
        Maassa ja eritoten hotellissamme (Hotel Marhaba) oli aivan sairaasti venäläisiä, jotka käyttäytyivät röyhkeästi muita kohtaan ja olivat sottaista ja äänekästä kansaa. Tuo hotellimme sijoittui Soussen ja Port el Kantouin väliin, ja vierailtuamme molemmissa kaupungeissa, pidimme Port el Kantouita parempana. Paikkahan on enemmän turisteille tehty, siistimpi ja siellä näkee vähemmän paikallista väestöä kuin Soussessa. Yleisesti ottaen pidän paikoista, joita turistit eivät ole "kansoittaneet", mutta tässä maassa oli toisin. Soussessa puolestaan näki hyvin vähemmän turisteja ja enemmän paikallista väestöä. Ja myös katseet olivat sitä luokkaa. Itse koin myös vaaleana naisena suoranaista ahdistelua (kauppias Medinan basaarissa yritti tunkea käteni housuihinsa "I have a special gift for you"..jne..). Myös huijausyrityksiä ja huumekauppiaita näimme päivittäin kymmeniä. Huijaritkin oppi tuon kahden viikon aikana tunnistamaan hyvin. Toiset esiintyivät hotellimme turvamiehinä (ja lähtivät kädestä pitäen viemään kauppaansa, jossa sitten istutettiin sohvaan, lyötiin ovet lukkoon ja tuotiin helyt nenän alle), toiset taas halusivat vaihtaa saamiaan euroja dinaareiksi. Tähän emme ryhtyneet, mistä hyvästä miesystäväni sai haukut ja iskun mahaansa. Muilta kuultuna nuo rahanvaihtajat veivät dinaareja ovelasti enemmän kuin itse vaihto olisi sitä vaatinut. Legendaariseksi tuli myös kahden viikon aikana basaarien kauppiaat, joiden yleinen keino saada basaariinsa oli tulla kysymään "What cost`s in Finland Hababnmbanbab?". Ja kysyttyäsi muutamaan otteeseen että niin minkä hintaa haluat saada tietää, ottavat he sinua kädestä kiinni ja vetävät kojuunsa "Let me show you".

        Rahaa suosittelen vaihtaa ainoastaan virallisissa rahanvaihtopisteissä (pankit, kauppakeskukset ja hotellin respa). Itse koimme vaihdon sujuvan helpoiten hotellissamme. Kurssihan on joka paikassa sama eikä vaihtopalkkioita mene.

        Tässä hieman meidän kokemuksiamme :) Vastailen puolestani mielelläni, mikäli jollakin Tunisiaan suuntaavalla on jotain kysyttävää!

      • MirvaLHT

        Menkää ihmeessä Casinolle katsomaan erittäin hyvä Drag-Show.
        Juontaja ja pääesiintyjä puhuu selkeää ja hyvää englantia.Musiikki on hyvää,esitys kestää noin 1,5 t.
        Show ei ole mitenkään törkeä, vaan hauska.Lapsia oli paljon salissa, vaikka se alkoikin vasta klo 22.30.
        Tarjoilu ystävällistä ja nopeaa.(salissa noin 200 ihmistä)
        Pukuloisto oli jo elämys sinänsä.
        Matkaoppailta saa lippuja (30 tdn muistaakseni).Itse pitää mennä joka taxilla tai kävellen, jos asuu lähellä.
        Olimme ainoat suomalaiset show;ssa ja saimme vitsailua (kilttiä) osaksemme.
        Kokeilkaa....hauskaa oli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1648
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1386
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      160
      1223
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      129
      1165
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1125
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1064
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      939
    10. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      109
      904
    Aihe