Hei!
Elin viisi vuotta sitten suhteessa miehen kanssa ja olin ensin todella onnellinen. Olimme rakastuneita, näin tulevaisuuden silmissäni ja unelmoin yhdessäolosta kunnes kuolema meidät erottaa.
Vaikka rakastin miestäni, alkoi rakkaus kuitenkin muuttua.
Koin suhteen alussa, että en ole hänen arvoisensa. Kuitenkin jossain vaiheessa vaatimustasoni nousi ja aloin kokea, ettei hän ole minun arvoiseni.
Tässä vaiheessa mieliala suhteessa muuttui. Arjesta tuli yhtä helvettiä ja huusin vittu-saatanaa sille saatanan idiootille ja tollolle! Mielestäni hän toimi koko ajan väärin, kaikki asiat alkoivat ärsyttää minua ja lopulta olin jo valmis neuvomaan häntä, kuinka alushousut puetaan oikeaoppisesti päälle!
Minusta oli tullut täysin sitämätön raivohullu.
Samaan aikaan ryyppäsin alkoholia todella aggressiivisesti ja kulutin kaikki omat ja mieheni rahat ostoksiin ja alkoholiin. Painoni nousi yli 10 kg muutaman kuukauden aikana.
*****
Tänä kesänä löysin uuden rakkauden.
Kaikki sujui hyvin ja ajattelin, että tämä kokemus osoittaa, että olen nyt paremmassa kunnossa ja voin jälleen rakastaa.
Meillä meni tosi hyvin ensimmäisen kuukauden ajan.
Kunnes eräänä päivänä joku exä soitti poikakaverilleni.
Pimahdin täysin. Oli kuin aalto olisi pyyhkäissyt pääni lävitse ja ilme silmissäni muuttui.
Muutuin sekunnin murto-osassa toiseksi ihmiseksi.
Aloin tentata poikaystävääni mustasukkaisuudesta saamalla raivolla.
Raivontunne vain paheni ja paheni ja lopulta parin päivän jälkeen uusi rakkauteni jätti minut.
*****
Haluaisin nyt kuulla, koska uskon tämän olevan "se tavallinen tarina" aika monen muunkin kaksisuuntaisen kohdalla, kuinka muut kaksisuuntaiset ovat tämän asian kohdallaan ratkaisseet.
Olen jälleen oireiden poistuttua sitä mieltä, että olen unelmapuoliso, fiksu ja komeakin, enkä osaa edes kuvitella, millaiseksi jälleen uuden suhteen alettua muuttuisin.
Kiitos vastauksistanne!
Elin viisi vuotta sitten suhteessa miehen kanssa ja olin ensin todella onnellinen. Olimme rakastuneita, näin tulevaisuuden silmissäni ja unelmoin yhdessäolosta kunnes kuolema meidät erottaa.
Vaikka rakastin miestäni, alkoi rakkaus kuitenkin muuttua.
Koin suhteen alussa, että en ole hänen arvoisensa. Kuitenkin jossain vaiheessa vaatimustasoni nousi ja aloin kokea, ettei hän ole minun arvoiseni.
Tässä vaiheessa mieliala suhteessa muuttui. Arjesta tuli yhtä helvettiä ja huusin vittu-saatanaa sille saatanan idiootille ja tollolle! Mielestäni hän toimi koko ajan väärin, kaikki asiat alkoivat ärsyttää minua ja lopulta olin jo valmis neuvomaan häntä, kuinka alushousut puetaan oikeaoppisesti päälle!
Minusta oli tullut täysin sitämätön raivohullu.
Samaan aikaan ryyppäsin alkoholia todella aggressiivisesti ja kulutin kaikki omat ja mieheni rahat ostoksiin ja alkoholiin. Painoni nousi yli 10 kg muutaman kuukauden aikana.
*****
Tänä kesänä löysin uuden rakkauden.
Kaikki sujui hyvin ja ajattelin, että tämä kokemus osoittaa, että olen nyt paremmassa kunnossa ja voin jälleen rakastaa.
Meillä meni tosi hyvin ensimmäisen kuukauden ajan.
Kunnes eräänä päivänä joku exä soitti poikakaverilleni.
Pimahdin täysin. Oli kuin aalto olisi pyyhkäissyt pääni lävitse ja ilme silmissäni muuttui.
Muutuin sekunnin murto-osassa toiseksi ihmiseksi.
Aloin tentata poikaystävääni mustasukkaisuudesta saamalla raivolla.
Raivontunne vain paheni ja paheni ja lopulta parin päivän jälkeen uusi rakkauteni jätti minut.
*****
Haluaisin nyt kuulla, koska uskon tämän olevan "se tavallinen tarina" aika monen muunkin kaksisuuntaisen kohdalla, kuinka muut kaksisuuntaiset ovat tämän asian kohdallaan ratkaisseet.
Olen jälleen oireiden poistuttua sitä mieltä, että olen unelmapuoliso, fiksu ja komeakin, enkä osaa edes kuvitella, millaiseksi jälleen uuden suhteen alettua muuttuisin.
Kiitos vastauksistanne!
Vastaukset 27
Vanhimmat
No jos noin jatkoskin käyttäydyt niin ei mielellään..
sori mun vastaus mä luin et voiko kaks-suuntasta rakastaa? enkä voiko-
Sitä rupesin miettiin et ehkä 2hen kaks-suuntasen pitäs mennä kimppaan, kumpikin joutus kestään samaa hyvii/huonoja aikoja :p.
Pitäs olla erikseen jotkut treffipalvelut vähän skitsoille tyypeille :D
Olen varma, että osaat rakastaa :)
Et vain osaa hallita tunteitasi, koet ne niin voimakkaina että antaudut niiden johtamaan toimintaan. Hoidetaanko sinun mielialahäiriötäsi mitenkään? Hyvä hoitotasapaino auttaa sinua käsittelemään raivontunteet niin etteivät ne pilaa ihmissuhteitasi. Ja kumppanin on hyvä tietää mielialahäiriöstä, ehkä sitten hänkin osaa suhtautua raivokohtauksiin eritavalla.
Itse saan raivareita ja ihmeellisiä tuntemuksia, yhtäkkiä ilman syytä voin alkaa ajatella kaikkea pahaa puolisostani. Se on aivan kamalaa, mutta onneksi olen jotenkin oppinut käsittelemään niitä tuntemuksia niin ettei puolison tarvitse tietää niistä mitään. Tunnen syyllisyyttä näistä negatiivisista ajatuksista, en tajua miten voin ajatella sellaisia ajatuksia. Syön masennuslääkkeitä ja ne ovat leikanneet kaikki tunteet puoliksi joten en oikeastaan tunne enää mitään kauheen voimakasta. Saan raivareita pään sisällä mutta makaan vain sängyssä.
Mietin itsekin usein, että osaanko rakastaa? Onko tämä rakastamista? Toivon että puolisoni tuntee että rakastan häntä, sillä minä tunnen rakastavani häntä. Tärkeintä kuitenkin on että hän tuntee minun rakastavan häntä. Minua piinaa aina ajatus, että olen jotenkin paha. Mutta sen kanssa pitää vaan elää ja tehdä hyviä tekoja jotta voi todistaa ettei ole paha.
Juuri tämäntapaisen vastauksen toivoinkin saavani, eli vastauksen ihmiseltä, joka on kokenut samaa kuin itse olen.
Toisaalta koen, että minulla on hirveästi annettavaa. Olen luotettava, lojaali, puolustan itseäni ja puolisoa loppuun asti, olen vankkumaton kivijalka ja sanon miten asiat ovat. Toisaalta, muutun sekunnin murto-osassa toiseksi ihmiseksi. Mustasukkaisuus tai raivontunne pyyhkäisee aallon lailla pääni lävitse ja ilme silmissäni muuttuu. Minusta tulee raivohullu huutaja.
En enää ole se ihminen, joksi synnyin.
Kaksisuuntainen mieliala on itselläni tehnyt muutoksia myös persoonan tasolla. Väkivaltaisuuteni ei yllä pelkästään itseeni holtittoman rahankäytön, hillittömän seksuaalisuuden sekä aggressiivisen alkoholinkäytön tavoilla - väkivaltaisuuteni ulottuu myös puolisooni kun muutun ikäänkuin toiseksi ihmiseksi, alan huutaa pää punaisena, saan hillittömiä raivon kohtauksia, jolloin raivon tunne vain pahenee ja pahenee. Tuntuu siltä, että kun kehäntunne päässä lähtee pyörimään, ei minulla ole mitään keinoja sen hillitsemiseksi.
Tässä on ongelmani ydin.
Jos siis Teillä on Kokemusta siitä, kuinka itse olette saaneet näitä raivontunteita hillittyä, otan kaikki - pienimmätkin - avuntarjoukset nöyrästi vatsaan!
Enkä siis tarkoita mitään ideoita yleisellä tasolla "vedä hetki henkeä", "koita rauhoittaa itsesi laskemalla kymmeneen" jne, koska jokainen tällaisten raivontunteiden kanssa elävä kaksisuuntainen ihminen tietää, ettei tällaisista yleisen tason hyväntahtoisista neuvoista ole apua.
Olen aika ihmeissäni tämän asian kanssa, koska olen pilannut kaikki tähänastiset suhteeni muuttumalla raivohulluksi huutajaksi ja mietinkin nyt, voinko enää koskaan rakastaa. Tämä on minulle todella iso asia.
Kiitos paljon vastauksistanne!
Itse saan hoitavalta lääkäriltäni 7 kpl 10 mg:n Diapamia kahden viikon välein. Se on tarkoitettu ahdistukseen, vitutukseen ja viinanhimoon.
Mulla on I-tyypin bipo, mutta oikealla lääkityksellä oloni on ollut suht vakaa jo vuosia, näitä ahdistus- ja viinanhimohetkiä lukuunottamatta.
Diapam on paljon mainettaan parempi lääke; kyselepä sitä omalta lekuriltasi.
Hyvää kesää !
On käynyt myös niin, että kun kaikki asiat ovat kiinnittäneet huomioni, kaikki asiat ovat alkaneet ärsyttää ja vituttaa, raivon tunne on alkanut päässä kasvaa ja ilme silmissä muuttua, olen ottanut vahvaa nukahtamislääkettä saadakseni nukuttua ja kun lääke ei ole vaikuttanut mitenkään, olen saanut vain pahemman raivontunteen siitä, kun ei sekään paska auta. Olen ottanut myös rauhoittavaa lääkettä ja kun sekään ei ole vaikuttanut, on raivontunne yhä edelleen pahentunut.
Pyytäessäni edelleen vahvempaa lääkettä, vastasi lääkäri, että se ei riitä, että minut saadaan nukkumaan, pitäisi kuulemma myös saada heräämään.
Olen aika neuvoton, koska kohdallani rauhoittava lääkitys on lähinnä pahentanut raivontunteita.
Toisaalta seurustelusuhteessa ollessani, joudun syömään rauhoittavaa lääkettä "heti aamusta asti" pystyäkseni edes olemaan toisen ihmisen lähellä.
samat vaivat oli tytölläni ja lopetti elämänsä
Voisiko kysymyksessä olla persoonallisuushäiriö? Varsinkin epävakaan persoonallisuushäiriön oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin tämän ketjun ensimmäisessä viestissä kuvatut oireet.
Tässä joitakin pätkiä Terveyskirjastosta löytyvästä persoonallisuushäiriöartikkelista:
"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtivat ajoin hyvinkin voimakas psyykkinen kipu sekä epätoivoiset yritykset tulla toimeen tämän tuskan kanssa. Epävakaisista mielialoista kärsivä kokee usein olevansa kuin vereslihalla: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu hyvin voimakkaasti. Jos vielä vaikkapa seurustelusuhteessa on kuormaa tai muissa ihmissuhteissa tapahtuu jotakin kurjaa, voi kehittyä kriisi, suunnattoman pahan olon ja epätoivon mielentila. Tunteet tuntuvat vievän mukanaan, ja äärimmäisen tuskan vaimentamiseksi ihminen saattaa vahingoittaa itseään esimerkiksi viiltämällä tai yliannostelemalla lääkkeitä."
"Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieliala vaihtelee tiheästi, päivittäin joko itsestään tai tilanteiden mukaan. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan."
"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaisiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihminen voi kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä kaikkena, mitä hän on aina halunnut ja toisina hetkinä todella inhottavana."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994
Minulla on todettu vain masennus johon syön mielialalääkettä mutta itse olen aina arvellut tämän olevan kaksisuuntaista koska mielialat heittelee. Ja koko persoona heittelee, en tiedä yhtään millaiseksi voisin kuvailla itseäni, sillä olen kaikkia ääripäitä ja vastakohtia.
Isälläni on varmasti epävakaa persoonallisuus ja hän on tuhonut meidän perheemme elämän kuten hänen isänsä ja veljensäkin kaikki ihmissuhteet. Raivopäinen isä pakotti minut tukahduttamaan kaikki tunteeni, ei saanu itkeä eikä nauraa, sillä kummastakin hän kilahti jos oli sillä päällä. Olen koko ikäni pelännyt koska itse alan raivopäiseksi, koska tämä persoonallisuushäiriö on selvästi perinnöllinen, ellei biologisesti niin ainakin sosiaalisesti.
Nyt kun olen itse parisuhteessa, huomaan iskämaisia piirteitä itsessäni ja vihaan ja pelkään niitä. En halua ikinä tuottaa puolisollen sitä tuskaa mitä isä tuotti meille. Olemme puhuneet paljon asiasta ja minua auttaa se, että käyn ryhmäterapiassa ja syön lääkkeitä. Ja valitettavasti raivokohtauksia hillitsee se, että minut on opetettu olemaan hiljaa ja kiltisti. Kun vituttaa, menen nukkumaan tai lähden musiikkihuoneelle. Tunteeni patoutuvat, enkä tiedä mitä tapahtuu kun ne joskus räjähtävät. No, ehkä juuri musiikin kautta saan purettua vihaa. Olen myös purkanut vihaa omaan kehooni.
Sori, en osaa auttaa tän enempää :(
Uskon että Jumala voi auttaa... Sinun nimi merkkisi voi olla vapaa777.
tapa ilmaista rakkautta raivoamalla ja sairaanloisella mustasukkaisuudella. Rakkaudessa tekee tekoja, jotka aiheuttavat toiselle hyvää oloa, ei pahaa. Siksi se on vaikeaa. Sinulla on ehkä bipon lisäksi myös persoonallisuushäiriö, jota sävyttää jonkinlainen grandiositeettiongelma: luulet välillä olevasi ylienemmän kuin olet. Se on vakavaa ja tarvitsisi rajumpaa lääkitystä.
Kirjoitat:
"väkivaltaisuuteni ulottuu myös puolisooni kun muutun ikäänkuin toiseksi ihmiseksi, alan huutaa pää punaisena, saan hillittömiä raivon kohtauksia, jolloin raivon tunne vain pahenee ja pahenee. Tuntuu siltä, että kun kehäntunne päässä lähtee pyörimään, ei minulla ole mitään keinoja sen hillitsemiseksi."
Ja tässä jo näkyy tämä jakaantuminen, kykenemättömyys aikuisen ihmisen itsehillintään. Jaat energiasi jotenkin väärin, ehkä sinun pitäisi käyttää se enemmänkin työntekoon, itseilmaisuun, kenties yhteisölliseen vapaaehtoistyöhön, matkusteluun, opiskeluun kuin aggressiiviseen toisen puolison teilaamiseen.
Itse olen bipo ja olen keskittänyt voimani aina työhön. Toimin taidealalla ja käytän energioita taidetyöhön, se on minulla jonkinlainen hätäventtiili ollut jo lapset lähtien. Taidekorkeakoulu vahvisti ymmärrystäni sairaudestani ja siitä, miten sitä voi hallita taiteen avulla. Luonnollisesti lääkityksen löytäminen ja hoitotasapainon ylläpito ovat tärkeitä edellytyksiä tasapainolle. Minullakin on ajoittain aggressiivisia tunteita, en vain ole kiinnostunut suuntaamaan sitä ihmisiin.
Tyttöystävälläni lienee maaninen vaihe alkanut. Täysin mun tunteista piittaamatta se juoksee räkälöissä useita kertoja viikossa ja yöpyy muka "kaveripohjalta" milloin minkäkin miehen luona. On pettänyt niin exäänsä kuin minuakin, eikä silti ymmärrä miksi en voi luottaa! Eilen taas "treffeille" lähtiessään se mainitsi rakastavansa mua, mutta kuulemma sillä on niin vähän kavereita että pakko mennä vaikka eron uhalla tai tulee hulluksi. Ei tullut taaskaan yöksi kotiin... Mun osaltani tää oli nyt tässä. Kolme ja puoli vuotta ollaan oltu yhdessä.
Miten paljon asiaa pitäisi ymmärtää sairauden näkökulmasta, vai pitäisikö? Outoa elää ihmisen kanssa joka saa jatkuvasti ihme raivopuuskia, syyttelee milloin mistäkin oudosta, ja yöpyy muiden miesten luona. Itsellänikin on kaksisuuntainen diagnoosi, mutta jotenkin osaan pitää tietyistä periaatteista kiinni maanisenakin. Ikinä en ole pettänyt.
Sääli että tässä kävi näin. Rakastan sitä naista yli kaiken, mutta mä en vaan enää jaksa. Voi olla että ne miehet todella on vain kavereita, mutta tulisi jumalauta edes yöksi kotiin! Ei nimittäin ymmärrä yhtään miksi en voi luottaa... Jos on suudellut vähintään viittä viimeisen kahden vuoden aikana, viettänyt öitä ainakin kymmenen eri miehen luona... niin miten voisin luottaa? Kerran olen jo patistanut sukupuolitautitesteihin, enää en sille linjalle lähde kun meteli oli ihan omaa luokkaansa jo silloin. En uskalla harrastaa seksiä tyttöystäväni kanssa enää, pelkään saavani jonku taudin. Pelkään myös sitä että tyttöystäväni tulee raskaaksi vaikka olemme lapsista haaveilleet, olisi nimittäin kiva olla 100% varma että olen lapsen isä. Ja toinen vielä loukkaantuu moisesta, kaikien jälkeen!
Tuhoaako maaninen vaihe aivosoluja, vai mistä johtuu moinen aivottomuus?
Noh, väliäkö tuolla enää. En voi missään olosuhteissa kuvitella noin käyttäytyvää naista mahdollisesti tulevien lasteni äidiksi. Pelkkä miesten huomiota janoava kapakan ruusu se on nykyisin. Luulee vieläpä saavutukseksi sen kun miehet kuolaa perään... Kuppilat on niin täynnä epätoivoisia häviäjiä että tottakai niin kauniin naisen perässä ollaan jonoksi asti!
Tiukka paikka kun itelläni on masennusvaihe... itsetuhoiset ajatukset kummittelevat mielessä jatkuvasti.
Ei tätä jaksa.
Hei!
Oli raapaisevaa lukea tekstiäsi.
Sinun kokemuksessasi tulee niin kipeällä tavalla esille juuri se, kuinka mahdotonta elämä kaksisuuntaisen ihmisen kanssa on. Olen todella pahoillani, että olet "heittänyt hukkaan" kolme vuotta omasta elämästäsi tällaisen näin piittaamattomasti sinun tunteistasi käyttäytyvän maanikon kanssa. Olet varmasti puhjeta vihasta nyt siis entistä tyttöystävääsi kohtaan.
Minua hieman jäi kiinnostamaan se, kun kuitenkin kerroit, että olet myös itse kaksisuuntainen ja siitä huolimatta ollut uskollinen koko seurusteluhuhteen ajan ja sain myös käsityksen, että olet ollut se "vakaampi osapuoli" sekä teidän suhteessanne "koossa pitävä voima", että onko rakkaus ja parisuhde kaksisuuntaisen ihmisen kanssa sittenkään mahdotonta? Onko kaksisuuntaisia tässä mielessä toiset enemmän ja toiset vähemmän tunne-elämältään vakaita?
Jos omalla kohdallani ongelman kaksisuuntaisen mielialan lisäksi tekee juuri aiemminkin mainittu tunne-elämän epävakaus ja kaksisuuntaisuus ei siis kohdallani olisikaan se yksi syy, miksi olen aiemmat parisuhteeni rikkonut "muuttumalla raivohulluksi huutajaksi".
Minun pitää tätä nyt hieman miettiä.
Olen todella pahoillani Sinun puolestasi - toisaalta että olet joutunut kestämään huonossa ja tunne-elämältään myös väkivaltaisessa suhteessa noinkin pitkään ja toisaalta pahoillani siitä, että olet nyt siis eroamassa ja se varmasti on myös hyvin raskasta aikaa sinulle. Toivotan Sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää! Kiitos vastauksestasi!
Hei!
Olen joskus psykiatrin vastaanotolla todennut, että vasen käteni on tunne-elämältään epävakaa ja oikea käteni kaksisuuntainen. Ja nämä ovat sitten aina jompi kumpi pystyssä vuorollaan.
Aloitettuani Ketipinor-lääkityksen huomasin kuitenkin, kuinka se minulla antoi vasteen nimenomaan tunne-elämän epävakauteen. Kiivasluontoisuuteni rauhoittui ja en enää ollut niin "räjähdysherkkä" ihminen.
Sen sijaan maanisuuteen ei Ketipinorilla ollut vaikutusta vielä moneen kuukauteen. Vauhtia tuntui riittävän, enkä ollut "köyhä enkä kipeä", kun laitoin Stockan Masteria vinkumaan ja luottorajat vaan paukkuivat, viina virtasi ja tuli nussittua ympäri kylää.
Ketipinor-lääkitys teki minusta miellyttävämmän ihmisen muiden ihmisten silmissä, sen sijaan itseni vahingoittaminen maanisessa psykoosissa jatkui vielä kuukausikaupalla lääkkeestä huolimatta.
Olen myös lukenut artikkeleita siitä, olisiko tunne-elämän epävakaus yksi sävy kaksisuuntaisen sairauden kirjossa. Oma kokemukseni on, että ainakin minulla nämä ovat kaksi täysin eri asiaa, joita myös hoidan kahtena eri asiana.
Kaksisuuntaisen sairauden hoidossa parhaimman vasteen olen saanut psykoterapiasta ja nimenomaa psykoedukaation kautta. Tässä mielessä hoitava lääkärini on aivan erinomainen!
Hauskaa viinkonloppua kaikille - mutta ei liian hauskaa : ))
Itse saatoin saada raivokohtauksia jopa jostakin pienestä epäreiluudesta tai kurjasta tapahtumasta. Suunnittelin ko. osapuolen - yleensä ihan vieras ihminen - tappamista yms. jos se vain olisi ollut mahdollista kiinni jäämättä. Tiesin ajattelun sairaaksi, mutta en voinut sille mitään. Pahaa oloa ja raivoa kesti yleensä viikon. Ulospäin raivo harvoin näkyi, sillä olen aina osannut peittää tunteeni - kai se silti näkyi, petin vain itseäni... En uskaltanut päästää tunteita ulos, pelkäsin mitä voi tapahtua. Sisäisesti olin sitäkin huonommassa kunnossa.
Viimeisen sairaalareissun jälkeen lääkäri vaihtui ja kävin myös bipo-potilaille suunnatussa keskusteluryhmässä. Löysin Ketipinorin, joka vie lähes kokonaan agressiot pois. Tai ainakin sairas reaktio häviää yhden päivän aikana entisen viikon sijasta. Sairaus on, ei se mihinkään katoa. Mutta on helpompi olla eikä heittelyt ole niin suuria. Lisäksi Ketipinor auttaa nukkumaan. Nyt kolmella lääkkeellä (Ketipinor, Lamictal ja Sepram) elämä on siedettävää ja sairaus kontrollissa.
Hei!
Myös minulla Ketipinor ei suinkaan poistanut raivontunteita, mutta siinä missä ne aikaisemmin jatkuivat, tekisi mieli sanoa, että kuukausikaupalla, ellei peräti vuosikaupalla, joidenkin tiettyjen juttujen suhteen, muutos oli se, että raivontunteita edelleen tulee, mutta ne loppuvat nopeammin.
Eivät kuitenkaan silloin, kun kyse on mustasukkaisuudesta!
Mustasukkaisuus pyyhkäisee pääni lävitse ja muutun sekunnissa toiseksi ihmiseksi, raivohulluksi huutajaksi. Silloin asialla, kehän tunteella päässä, on tapana vaan voimistua ja voimistua.
Minulla on samoja kokemuksia kanssasi myös siitä, että vaikka sisällä on kiehunut aivan kamala raivontunne ja olen pääni sisällä huutanut vittu-saatanaa joka sekuntti, olen käyttänyt kaikki voimani näitten raivontunteiden pidättelemiseen ja se on uuvuttanut minut aivan täysin.
Välillä olen tuntenut itseni kuoleman väsyneeksi. En vain jaksa nousta sängystä. Tuntuu, että talo ympärillä voisi palaa, enkä pääsisi ylös sängystä.
Jalat tuntuvat painavan tuhat kiloa, kädet myös. Saatan myös istua paikallani ja tuijottaa eteenpäin tuntikausia.
Olen tyytyväinen siihen apuun, jota olen Ketipinor- ja Seroquel-lääkkeistä saanut. Raivontunteeni ovat niiden ansiosta "lyhentyneet".
Kuitenkin mustasukkaisuuden pyyhkäistessä pääni läpi, ei Ketipinorista - ei edes rauhoittavista lääkkeistä ole tapauksessani apua, vaan minusta tulee raivohullu huutaja.
Mustasukkaisuutta ei taida lääkkeillä saada pois? Lienee persoonallisuuteen kuuluva elementti eikä välttämättä ole tämän sairauden oire sinällään? Bipo-ihmisellä sairaus lisää negatiivisten tunteiden määrää ja tekee olemisen sietämättömäksi.
Paska juttu. Pitäisi osata valita niin uskollinen kumppani, ettei aihetta epäilyihin ole. Mutta kun toista ei voi laittaa pulloon... Eikä muiden ihmisten sinänsä ehkä viattomia kommentteja kontrolloida.
Hei!
Asia olisi varsin yksinkertainen, jos sairastaisin pelkkää kaksisuuntaista mielialaa. Sitä voisi "täsmähoitaa" Seroquelilla sekä psykoterapialla ja ah, katso, niin vaan valkeus lopulta koittaisi!
Lienen kuitenkin tyypillinen kaksisuuntainen myös siinä mielessä, että minulla on aikalailla komorbiditeettiä muiden mielisairauksien kanssa.
Mustasukkaisuus kohdallani lienee peräsin harhaluuloisuudesta, eikä mustasukkaisuus ole ainoa harhaluuloni. Oikein kunnolla psykoosissa ollessani saatan silmät loistaen olla vakuuttunut monesta muustakin asiasta...
Välillä tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja todeta, että kaksisuuntainen ei osaa rakastaa.
Lienee oman onnellisuuden kannalta parempi, jos voisi miettiä näitä asioita hieman vähemmän ja olla kiinnostunut muiden ihmisten mielipiteistä ja tunteista hieman vähemmän.
Jos jotakuta toista sattuu, niin eikös se ole sen jonkun toisen ongelma?
sinulla on niin moni asia harhainen, että rakkautesi on vain itsekäs heijastus jostakin toiveesta saada manipuloida muita omien tarpeittesi, harhojesi mukaan. Mielestäni sinun kannattaisi keskittyä muuhun kuin rakkauselämään. Valitettavasti.
Kai se mitä haen on turvallinen syli.
Syli, jossa saan nukkua.
Syli, jossa tunnen itseni kokonaiseksi.
Syli, jossa saan olla pieni lapsi.
On pakko oppia kanavoimaan tunteitaan muuhun kuin puolisoon / kumppaniin. Urheilu tai muu keskittymistä vaativa harrastus tai taju siitä että, kun pannu kiehuu yli on parempi lähteä ulos pitkälle lenkille ja muistaa rauhoittavien käyttö. Lääkeannosten säätäminen kun ärtyneisyys ja ylivire jatkuu yli kasi päivää. On myös kohteliasta kertoa jälkeenpäin että purkaus johtui huonosta päivästä ei kumppanista. Tauti on krooninen, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa tulivuorikäytöstä.
Jos todella rakastaa, haluaa nähdä vaivaa. On itsekästä väittää muuta.
En väitä että tämä olisi helppoa.
En aina onnistu, mutta haluan yrittää.
miten nopeasti saitte apua ja lääkkeet ? tuntuu että mt puolella vitkutellaan tai puolisoni ei kerro kaikkea psykalle. mutta käytös sama kun teillä kaikilla.
rankkaa rakastan silti ja toivottavasti hän myös minua.
kuinka pitkiä jaksoja olette ns lähes normaaleja ? tarkoitan kuinka pitkiä jaksoaj rauhallisempaa niin että kumppanillakin on hyvä olla ? meillä max n 2-3kk ja välissä voi olla pikkujuttuja. mutta sitten tulee pidempiä sekoilu jaksoja, viina ja sexi vie ja raivoomiset, syyttelyt jne jne jne.
Mene mukaan käynneille niin ei pysty valehtelemaan
aloittaja on trolli
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on kaksi poikkeavaa olotilaa. Maanisuus ja depressiivisyys. Maanisuudessa olet erittäin hilpeä ja hysteerinen. Olet iloinen ja ylienerginen. Depressiivisyys taas tuo masennusta. Kumpikaan ei tuo mitään raivokohtausta.
Kolmisuuntainen osaa rakastaa, mutta kaksisuuntainen vain ei. Nelisuuntainen saattaa pystyä rakastamaan, mutta ei välttämättä osaa ihastua. Yksisuuntainen on yleensä turvallinen, ellei aja vastapalloon.