Volvo ryntää

Missä vika? Minulla on Volvo AQAD 41 DP -90 lasikuituisessa 7,5 metrisessä cabin-veneessä. Huiput normaalisti 32 solmua 3800 kierroksilla. Nyt kun ajelin viikonloppuna matkavauhtia, n. 3300 kierrosta ja 26 solmua, niin kone muutaman kerran itsekseen nosti kierroksia yli 4400 ja gps näytti yli 38 solmua. Vauhti hiipui kun käänsin kaukosäätövipua taaksepäin, mutta vähän ajan päästä sama uusiutui. kierrokset ja vauhti kasvoi hitaasti, ei äkkinäisesti ja tuntui että olisi vaan kiihtynyt jollei olisi pudottanut tyhjäkäynnille. Onko vakavaa, minulla vasta tämän kesän kokemus tästä veneestä ja koneesta.
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olla samanlaisesta asiasta kysymys kun VW-golf dieselissä oli joskus 80-luvulla. Siinä ryntäilyn syy oli kampikammion huohotinjärjestelmässä ollut vika jossa öljyä pääsi kerääntymään johonkin paikkaan mistä se sitten otollisissa olosuhteissa pääsi imusarjan kautta palotilaan.

Olin tuolloin 80-luvulla oppipoikana eräässä autokorjaamossa ja muistaakseni näihin golfeihin tehtiin jokin pieni muutos jolla ongelma fiksattiin. Taisi olla vielä niin, että silloin kun kone ryntäsi niin ei auttanut vaikka nosti jalan kaasupedalimelta...en muista kovin tarkaan enään kun on vuosia kulunut ja enkä tietysti kovin paljoa ymmärtänytkään, oppipoika kun olin.

Sinun tapauksessa tuskin on 1/1 samasta jutusta kysymys, mutta olisiko tästä kokemuksesta jotain apua kun ratkaisua mietitte.

Äänestä

ei toimi oikein.
- Päästi varmaan mahtavat savut kun otti 4.400 rpm?
- Kampikammion tuuletus on Volvossa tehty suodattimen kautta ulos? Ei aiheuta öljyä imusarjaan.
- Voi olla öljy turbon laakereista?
- Onko imusarja puhdas öljystä? Jos on, niin ainoa mahdollisuus on pumpun säädin.
Kysy vielä lähimmästä dieselhuollosta.

Äänestä

kun 40:ssä teki kerran tuon niin tuttu asenta kysyi heti, onko moottoriöljy vähentynyt ja olihan se. Kone siis "ryysti" öljyä turbon kautta palotilaan. Tuolloin tuli myös savupilvi. Turbo toimi loppumatkan normaalisti jonka jälkeen vein sen kotjattavaksi. Silloinkin oli "sika kuuma" ilma.
Katso öljynpinta.

Äänestä

Tarkista vedenerotin. Pösön kone joskus ryntäs, kun pumppuun oli päässyt vettä.

Äänestä
  • Tarkista ihan ensimmäiseksi imuilman suodatin. Jos suodatin tukkeutuu vaikka vesihöyryn vuoksi niin turbo ei saa haluamaansa ilmaa ja silloin tapahtuu se mihin joku jo edellä viittasi. Turbon laakerien läpi kova alipaine ryystää moottoriöljyä joka palaa sylintereissä valtoimenaan eikä moottoria pysty edes sammuttamaan koska se ei käy dieselillä vaan moottoriöljyllä. Käy kunnes kilahtaa tai muuten talttuu. Autossa manuaalivaihteilla voi sentään sammuttaa väkisin mutta veneessä et. Ilmeisesti vaatii vähän vikaa myös laakeriden suunnalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sipoonselällä kirjoitti:

Missä vika? Minulla on Volvo AQAD 41 DP -90 lasikuituisessa 7,5 metrisessä cabin-veneessä. Huiput normaalisti 32 solmua 3800 kierroksilla. Nyt kun ajelin viikonloppuna matkavauhtia, n. 3300 kierrosta ja 26 solmua, niin kone muutaman kerran itsekseen nosti kierroksia yli 4400 ja gps näytti yli 38 solmua. Vauhti hiipui kun käänsin kaukosäätövipua taaksepäin, mutta vähän ajan päästä sama uusiutui. kierrokset ja vauhti kasvoi hitaasti, ei äkkinäisesti ja tuntui että olisi vaan kiihtynyt jollei olisi pudottanut tyhjäkäynnille. Onko vakavaa, minulla vasta tämän kesän kokemus tästä veneestä ja koneesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu