lehdessä

Liekö keksitty tuossa 7 päivää lehdessä numero 17, juttu pojasta joka laihtui 50kg viiden viikon paastolla. Itse olin paastolla kerran 5 viikkoa ja laihduin vain 17kg. Poika oli juonut päivässä 10 litraa vettä ja 7 litraa kahvia, huh.. mahtoi elimistöllä olla oltavat. Itse olen paastoamisen kannalla silloin tällöin, mutta liiallisuuksiinkaan ei kannata varsinkaan kokemattomien mennä. Paasto on kyllä minua laihduttanut, mutta tietty sen jälkeen on jatkettava oikeilla elämäntavoilla, ettei lihoisi takaisin.
5654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laihtuakseen 50 kiloa viidessä viikossa tuon "pojan" päivittäisen peruskulutuksen olisi pitänyt olla 10 000 kcal luokkaa viiden viikon ajan, paastosta ja "säästöliekeistä" huolimatta.

Tuollainen peruskulutus on n. 320 kg painoisella.

Jos "poju" painoi paaston alussa vaikkapa "vain" 150 kg, silloin peruskulutus liikkuu jossakin 4700 kcal hujakoilla. Loput olisi pitänyt kuluttaa liikkumalla, esim. kuuden tunnin kävelylenkeillä, joihin 150-kiloinen möhkäle tuskin pystyy edes kerran, puhumattakaan päivittäin 5 viikon ajan.

Eli taas on roskalehti hienosti onnistunut kusemaan epätoivoisia läskejä silmään valheillaan.

Äänestä

Keksitty otsikko/juttu...ihan niinkuin sekin jonka radiosta joskus kuulin: Amerikkalainen mies on (muka) on elänyt auringonvalolla, vedellä ja kahvilla kolme vuotta! Aika epäuskottavaa.

Äänestä

harmi jos niin ei todella ole. itse niin helppouskoisena uskoin koko jutun, ja ajattelin ehkä itsekkin kokeilla sitä, kun rakastan kaikkia kummallisia rääkkäysdiettejä (joilla olen laihtunut 25kg eikä tullut yhtään takaisin) tekisi minullekkin hyvää laihduttaa vielä joku 30kg niin olisin normaali/hoikka. mutta voiko edes seiska kertoa noin ison valheen, ilman että siinä olisi mikään totta?

Äänestä
  • ...kyllä seiska voi ihan huolettomasti kertoa mitä vaan! Se on sen jobi ja sitä kirjoitetaan, mikä myy! Ja tuo juttu taisi tosiaan myydä...

    Äänestä

käytännössä ei vaan onnistu .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paastoaja kirjoitti:

Liekö keksitty tuossa 7 päivää lehdessä numero 17, juttu pojasta joka laihtui 50kg viiden viikon paastolla. Itse olin paastolla kerran 5 viikkoa ja laihduin vain 17kg. Poika oli juonut päivässä 10 litraa vettä ja 7 litraa kahvia, huh.. mahtoi elimistöllä olla oltavat. Itse olen paastoamisen kannalla silloin tällöin, mutta liiallisuuksiinkaan ei kannata varsinkaan kokemattomien mennä. Paasto on kyllä minua laihduttanut, mutta tietty sen jälkeen on jatkettava oikeilla elämäntavoilla, ettei lihoisi takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu