Maksua vai ei?

Heippa kaikille.

Monimutkainen juttu tuo maksupuoli.
Olen itse pitänyt taukoa palveluissani forceM:n perusteella (typerä kolari) ja nyt pitäisi alkaa paikkaamaan tuota systeemiä. Jos alkaisin toimimaan ilmaiseksi niin sp täyttyisi nopeasti ja silloin olisin kusessa koska en mitenkään ehtisi vastata kaikkiin. Olen perinyt kertamaksua ja myöhemmät kyselyt ovat ilmaisia ja jos saan viisi viestiä vrk niin sen voi kertoa kolmella ja jopa neljällä asiakkaiden lisäkysymysten vuoksi.
Yhdelle asiakkaalle katsominen vie aikaa vähintään sen tunnin ja olenkin varannut sen 3-5 vrk aikaa tulkintaan johon kuuluu katsominen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen sekä katson itseni selvännäkijäksi joka on syntynyt ihan kokemuksesta ja käytän apuna myös psykologiaa.

Minulle on myös esitetty ihan käytännön kysymyksiä ja joudun hakemaan niihin tietoa virastoista, netissä tai puhelimitse.
Nämä muut kysymykset ovat ihan laidasta laitaan opastusta terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja päihdehuollon asioista. Koska tiedän näistä jutuista niin tietysti annan opastusta myös niihin ja ennen tuota typerää kolaria tuli paljon kyselyitä pikavippikierteestä ja miten lähteä purkamaan niitä.
Täällä Roissa olen toiminut päihdepuolen tukihenkilönä ja valtakirjalla myös taloudellisten sotkujen selvittämisessä ja teen usein kotikäyntejä joskus jopa joudun taluttamaan asiakkaan katkolle.
Saan myös usein konsultaatiota päihdepuolelta ja ihan ammattilaiselta.

"Normaalille" asiakkaalle (luojan kiitos) katson korteilla tai ilman mutta siinäkin joutuu yleensä vastaamaan pari kolme kertaa mutta se on selvempää ja siinäkin joudun varomaan sanojani ainakin nykyään.

Miksikö en ole hankkinut y-tunnusta?
Rikastumaan tällä hommalla ei pääse ja suoraan sanoen joutuisin käyttämään omia rahojani pelkkiin paperitöihin jos joutuisin antamaan jokaisesta antamastani palvelustani selvityksen.

Olen kuitenkin harkinnut alentaa hintojani kunhan en joudu miinukselle. Ei olisi mitään järkeä uhrata omia rahojani vaikka autan mielelläni. Tulevaisuudessa jatkan koulutustani akupunktion puolella ja päihdepuolella se on jo aika yleistä hoitoa ja siitä aion maksaa veroja.
Haaveisssani on myös kouluttautuminen päihdepuolelle ihan hoitajana.

Toistaiseksi pidän sp-palveluni kiinni pitää toipua vielä vähän aikaa.
Vierailen tuolla plazalla ja vastailen lyhyesti silloin tällöin.

Hyvää jatkoa
t: Fabian Kauria
2305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,

Hyvä, että olet ilmesynyt ja toivottavastai olet paremmmassa kunnossa ja otahan rauhallisesti.


Yst.terv. Nainen vainen

Äänestä

Sinä se et sitten vieläkään oppinut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fabian.kauria kirjoitti:

Heippa kaikille.

Monimutkainen juttu tuo maksupuoli.
Olen itse pitänyt taukoa palveluissani forceM:n perusteella (typerä kolari) ja nyt pitäisi alkaa paikkaamaan tuota systeemiä. Jos alkaisin toimimaan ilmaiseksi niin sp täyttyisi nopeasti ja silloin olisin kusessa koska en mitenkään ehtisi vastata kaikkiin. Olen perinyt kertamaksua ja myöhemmät kyselyt ovat ilmaisia ja jos saan viisi viestiä vrk niin sen voi kertoa kolmella ja jopa neljällä asiakkaiden lisäkysymysten vuoksi.
Yhdelle asiakkaalle katsominen vie aikaa vähintään sen tunnin ja olenkin varannut sen 3-5 vrk aikaa tulkintaan johon kuuluu katsominen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen sekä katson itseni selvännäkijäksi joka on syntynyt ihan kokemuksesta ja käytän apuna myös psykologiaa.

Minulle on myös esitetty ihan käytännön kysymyksiä ja joudun hakemaan niihin tietoa virastoista, netissä tai puhelimitse.
Nämä muut kysymykset ovat ihan laidasta laitaan opastusta terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja päihdehuollon asioista. Koska tiedän näistä jutuista niin tietysti annan opastusta myös niihin ja ennen tuota typerää kolaria tuli paljon kyselyitä pikavippikierteestä ja miten lähteä purkamaan niitä.
Täällä Roissa olen toiminut päihdepuolen tukihenkilönä ja valtakirjalla myös taloudellisten sotkujen selvittämisessä ja teen usein kotikäyntejä joskus jopa joudun taluttamaan asiakkaan katkolle.
Saan myös usein konsultaatiota päihdepuolelta ja ihan ammattilaiselta.

"Normaalille" asiakkaalle (luojan kiitos) katson korteilla tai ilman mutta siinäkin joutuu yleensä vastaamaan pari kolme kertaa mutta se on selvempää ja siinäkin joudun varomaan sanojani ainakin nykyään.

Miksikö en ole hankkinut y-tunnusta?
Rikastumaan tällä hommalla ei pääse ja suoraan sanoen joutuisin käyttämään omia rahojani pelkkiin paperitöihin jos joutuisin antamaan jokaisesta antamastani palvelustani selvityksen.

Olen kuitenkin harkinnut alentaa hintojani kunhan en joudu miinukselle. Ei olisi mitään järkeä uhrata omia rahojani vaikka autan mielelläni. Tulevaisuudessa jatkan koulutustani akupunktion puolella ja päihdepuolella se on jo aika yleistä hoitoa ja siitä aion maksaa veroja.
Haaveisssani on myös kouluttautuminen päihdepuolelle ihan hoitajana.

Toistaiseksi pidän sp-palveluni kiinni pitää toipua vielä vähän aikaa.
Vierailen tuolla plazalla ja vastailen lyhyesti silloin tällöin.

Hyvää jatkoa
t: Fabian Kauria

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu