Miksiköhän lasten vanhemmat usein valittavat, että on hankalaa, kun lapset pitkästyvät, riitelevät yms. automatkoilla lomalle? Pitää olla autotv, pelit yms. Mielestäni mielikuvituksen puutetta vanhemmilta. Kun omat (2 kpl) , nyt jo vähän isommat lapsemme olivat pienempiä, ei minun tarvinnut istua kuin ruustinna edessä puolisoni vieressä, vaan situin jomman kumman kanssa takapenkillä. Kesäreissuilla laskimme matkan varrella nähtyjä järviä ym. ja talvisin eri värisiä valoja, tai autoja yms. Menomatkalla oli toinen lapsista takna, tullessa toinen. Eipä tarvinneet lapset elokuvia matkaan, eikä keskinäisiä nahisteluja. Monet kivat reissut on tehty ja tehdään vieläkin. Sopusoinnussa.
lapset ja automatkat
2
524
Vastaukset
- matkaviihdettä
Meillä molemmat lapset ovat pienestä saakka olleet helposti pahoinvoivia autossa, eivätkä voi esim lukea tai pelata liikkuvassa autossa, siksi on pitänyt keksiä jotain muuta puuhaa... tarinoiden kertominen on ollut yksi kiva ajantappokeino, vaikkapa niin että jokainen sanoo yhden sanan kerrallaan ja siitä muodostuu kertomus joka usein saa loppua kohden mitä mielikuvituksellisempia käänteitä.
Nykyään jo hiukan vanhempien lasten kanssa matkat menee kivasti kun kuunnellaan koko porukka jotain hyvvää äänikirjaa esim Aarresaari tempasi meidät aikuisetkin mukaan ja kerran jäimme 3 tunnin ajon jälkeen koko perhe jopa parkkipaikalle vielä hetkeksi kuuntelemaan yhden jännän kohdan loppuun. (En tarkoita nyt mitään peinten lasten satukasetteja vaan ihan kunnon pitkiä kirjoja luettuna.) - EtupenkIN Epeli
Etupenkillä saa istUA vasta 12 vuotiAS...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2423085Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell171728Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.221424Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291241- 1041238
- 751147
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531052Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135952