GPS, vieraannuttaa

Kuruilta kairoille

Liikun Lapin erämaissa eri tehtävissä. Karttojen ja kompassin käyttö ovat tuttuja. Päätin kuitenkin muutama vuosi sitten hankkia perus GPS:n johon voi merkitä reittejä ja maastopisteitä. Mieli teki kuitenkin vielä parempaa ja päädyin Garmin Colorado 300:seen maastokarttoineen. Toiveet olivat suuret. Kartta pienessä laitteessa, näkyy maastot yksityiskohtineen. Hienoa! Todellisuus? Jatkuvaa kompastelua kun katselee laitteen näyttöä, auringossa näkyy huonosti, jalan kulkiessa vielä menettelee jotenkuten, mutta mönkijällä ja kelkalla liikuttaessa, ei hyvä, valtava määrä säätimien takana valintoja, pieniä nappuloita joiden käyttö talvella hanskat kädessä lähes mahdotonta. Kallis ja kömpelö laite, karttojen hinnat pilvissä.
Entä lopputulos?
Laite on suurimman osan ajastaan työpöydällä käyttämättömänä. Vanha perus GPS on yksinkertaisena parempi.
Parhaaksi on kuitenkin edelleen osoittautunut kartta ja kompassi, niiden kanssa on kokonais tilanteen hahmottaminen varmempaa ja turvallisempaa. Jos GPS sanoo erämaassa sopimuksen irti, paristot tai satelliittiyhteys, niin tilanteesta voi tulla todella vaarallinen.
Toki GPS joissakin tapauksissa voi olla paikallaankin, vaikkapa malmipitoisilla alueilla.
Nämä ovat omia kokemuksiani, samankaltaisia on joillakin ystävilläni jotka joutuvat liikkumaan erämaissa.
Olisi hyvä kuulla muidenkin käyttäjien kokemusperäisiä kommentteja.

9

796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gombazzi

      Työhommissa kepsukka on ihan hyvä. Löytyy ennalta määritetyt paikat helpommin ja uudet paikat tietty näpsäkästi laitteeseen. Noihin hommiin sitä karttaa ei oikeastaan tarttekkaan, kunhan on siinä mukana. Totta se on, että kulkumiehelle laite on rajoittunut, jopa onneton. Auringon paisteella niistä ei taho nähdä mitään ja aika tosiaan menee laitteen kanssa seurustellessa.
      Työkäytösssä on ollut jo vuosia Garmin 60 CSi ja siinä niitä 'erään firman' tyrkyttämiä suomipalasia, se 16 os. Vapaa-ajan köytössä on ollut nyt vuoden Garminin Oregon 400 ja siinä koko suomi pro. Tästä uudesta ei taho nähdä kirkkaalla ilmalla mitään. Paska mikä paska, vaikka näytössä on enemmän resoa kuin tuossa 60:ssä. Saisikin laitteen myytyä. Kartan vois pitää ja siirtää tuohon työlaitteeseen omaan käyttöön.

      Toista se oli ennen, jos eksyi niin piti kyllä lähtiä kottiin oli se niin nolo juttu.

      • Retkeilijä..

        Kuvitelleenpa, että olet Inarilla, jossa on 3 318 saarta ja
        eksyt karttoinesi, et tiedä missä olet, saaret on veneestä katsoen
        samannäköisiä ja tunnistettavia maamerkkejä ( kirjaintauluja ) ei olisi.
        Miten määrittelisit paikkasi ilman Gepsiä.

        Minun navigaattorini on vanha Garmin 12, eikä siihen voi karttoja asentaa,
        käytän sitä paikkamääritykseen ja paluureittiopastukseen.
        Joskus kirjoittelen navigaattoriini paikkatietoja jo ennekkoon,
        jotta löydän haluamani kohteen.
        Kartta ja kompassi on aina lisäksi mukana.

        Yksistään naivigaattorin varassa ei pidä lähteä tuntemattomille
        maille, sillä tekniikka on särkyväistä.


      • Retkeilijä.. kirjoitti:

        Kuvitelleenpa, että olet Inarilla, jossa on 3 318 saarta ja
        eksyt karttoinesi, et tiedä missä olet, saaret on veneestä katsoen
        samannäköisiä ja tunnistettavia maamerkkejä ( kirjaintauluja ) ei olisi.
        Miten määrittelisit paikkasi ilman Gepsiä.

        Minun navigaattorini on vanha Garmin 12, eikä siihen voi karttoja asentaa,
        käytän sitä paikkamääritykseen ja paluureittiopastukseen.
        Joskus kirjoittelen navigaattoriini paikkatietoja jo ennekkoon,
        jotta löydän haluamani kohteen.
        Kartta ja kompassi on aina lisäksi mukana.

        Yksistään naivigaattorin varassa ei pidä lähteä tuntemattomille
        maille, sillä tekniikka on särkyväistä.

        Itse omistan Garmin Dakota 20 mastonavigaattorin. Lisäksi minulla on kännykässä ilmainen navigointi ja Karttaselain ( maastokartta sovellus) lisätietoa: www.karttaselain.fi Jos jompikumpi särkyy, niin minulla on vielä toinen gps laite. mutta jos molemmat särkyy niin...............


      • atlatl
        vapunen kirjoitti:

        Itse omistan Garmin Dakota 20 mastonavigaattorin. Lisäksi minulla on kännykässä ilmainen navigointi ja Karttaselain ( maastokartta sovellus) lisätietoa: www.karttaselain.fi Jos jompikumpi särkyy, niin minulla on vielä toinen gps laite. mutta jos molemmat särkyy niin...............

        ...linjoilla retkeilijän kanssa.
        Gps on hyvä apu,mutta en luottaisi siihen koko aikaa.
        Kartta ja kompassi pääsuunnistusvälineinä,mutta gps apuna.
        Niin sen pitää olla.


    • weekutonen

      Minä kyllä olen pitänyt todella hyvänä ostoksena kartallista gepsiä.Metsästän sekä täällä etelässä että pyrin lähtemään jonnekin pohjoiseen viikoksi lintumetälle.Näyttö on vähän pieni mutta pidän karttalaukkua aina mukana ja vilasen siitä että kannattaako joku suo tai vaara kiertää vai mennä yli yms.Gepsi(60csx) on repun olkaimessa kiinni ja päivittää jälkeä,siitä on hyvä vilasta että olenko oikealla puolen metsästysalueen rajaa.Lisäksi päivän kävelymatkat ja korkeuserot näkyy kohtuu luotettavasti.Kompassia ja varapattereita pidän repussa.

    • jeeeeespos

      Ittelläei tosiaankaan oo gepsiä, ku ei vaan kertakaikkiaan raaski ostaa. Kartta on lapissa samoillessa mukana, vaikkei kyllä suunnistus ookkaan ihan täysin hanskassa. Eksyminen onkin mukavaa, kun ei oo mihkää kiire. Aina sitä jotensakkin löytää sitten perille, ku kiipee ensin korkiammalle tsiigaamaan missä sitäluuraa.

    • näkyy hyvin

      > auringossa näkyy huonosti

      Auringossa näkyy oikein hyvin kunhan vain tajuaa katsoa niin että aurinko paistaa suoraan näyttöön. Jos koettaa pitää näytön varjossa niin sitten ei tosiaan näe mitään.

      • omia polkuja

        Tieteenkuvalehdessä oli tilaajalahjana vaihtoehtona GPS paikannin , no sitten näkee tekeekö sillä mitään.Olin juuri aikeissa hommata GPS:n, tuota Bushnellin trackeria katselin helppokäyttöisenä mutta,,,


    • navi&kompassi

      Hyvä laite, voi käyttää myös kompassina. Antaa monipuolista dataa matkasta ja voi tallentaa pc:lle tai katsoa Google earth- sovelluksella. Säätämällä valoisuutta kirkkaammaksi niin näkyy paremmin mutta kannattaa vaihtaa katselukulmaa; hyvin näkyy. Paristoina tietysti vain lithium!
      Karttojen hankkiminen on suhteellista - toiset maksaa ja toiset ei. Kyseinen laite on suunniteltu myös talvikäyttöön. Voin suositella laitetta täysin.

      Olen käyttänyt Colorado 300 laitetta vaelluksilla 4 vuotta ja käytän jatkossakin mutta AINA ON MUKANA 2 KOMPASSIA JA ALUEEN KARTTTA. Ei gps-laite korvaa mitään vaan on lisäys varusteisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9167
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      56
      4809
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4501
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2823
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      42
      1202
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1144
    Aihe