Ahdistaa ja masentaa taas niin suunnattomasti tämä yksinäisyys että ajattelin purkaa tuntojani tänne.
Olen 39-vuotias nainen, avoliitossa ja työelämässä. Kaiken pitäisi siis näennäisesti olla hyvin mutta ei vaan ole. Minulla ei ole oikeastaan ollenkaan ystäviä, kukaan ei soittele eikä kysele kuulumisia tai pyydä kahville.
En koskaan ole ollut mikään kovin suosittu mutta kouluaikoina minulla sentään oli joitakin hyviäkin ystäviä mutta aikoinaan kaikki muuttivat kuka minnekin ja perustivat perheen niin yhteydenpito hiipui ja lopulta loppui kokonaan.
Viime aikoina olen alkanut tuntea selittämätöntä ahdistusta ja tuskaa oman tilanteeni johdosta. Häpeän sitä että minulla ei ole ystäviä ja olen alkanut kärsimään siitä kovasti. Iltaisin usein itken salaa peiton alla surkeaa elämääni ja mietin mistä saisin voimia kestää.
Mielialaani ei yhtään paranna se että mieheni aina välillä ottaa asian puheeksi, etenkin jos meille tulee riitaa hän käyttää sitä aseena minua vastaan. Hän ihmettelee miten vähän minulla on sosiaalisia kontakteja ja miten sisälmyksetöntä elämäni on. Samaan syssyyn hän yleensä tuo julki sen että itse omaa todella laajan ystävä/tuttava piirin, ihan kuin en sitä tietäisi entuudestaan.
Tuossa tilanteessa koen aina jotenkin tulleeni nolatuksi ja olevani arvoton ja jotenkin ressukka raukka ja häpeän niin etten pysty juurikaan puolustautumaan ja miten voisinkaan kun tottahan se on mitä mieheni sanoo. Tuntuu, että minun pitäisi olla kiitollinen että edes hän on kanssani.
En tiedä mitä tehdä, jotain kuitenkin pitäisi tehdä ennen kuin sekoan ja romahdan.
Pitäisi aloittaa jokin harrastus mutta en vaan ole saanut mitään aikaiseksi kun arkisin olen aina niin väsynyt töiden jälkeen ja 3-vuorotyö asettaa omat haasteensa.
Miten uusiin ihmisiin tutustutaan?
En omaa hyviä sosiaalisia taitoja ja en osaa olla luonteva uusissa ympyröissä. Mitä kannattaisi alkaa harrastaa että samalla tutustuisi uusiin ihmisiin?
Olen 39-vuotias nainen, avoliitossa ja työelämässä. Kaiken pitäisi siis näennäisesti olla hyvin mutta ei vaan ole. Minulla ei ole oikeastaan ollenkaan ystäviä, kukaan ei soittele eikä kysele kuulumisia tai pyydä kahville.
En koskaan ole ollut mikään kovin suosittu mutta kouluaikoina minulla sentään oli joitakin hyviäkin ystäviä mutta aikoinaan kaikki muuttivat kuka minnekin ja perustivat perheen niin yhteydenpito hiipui ja lopulta loppui kokonaan.
Viime aikoina olen alkanut tuntea selittämätöntä ahdistusta ja tuskaa oman tilanteeni johdosta. Häpeän sitä että minulla ei ole ystäviä ja olen alkanut kärsimään siitä kovasti. Iltaisin usein itken salaa peiton alla surkeaa elämääni ja mietin mistä saisin voimia kestää.
Mielialaani ei yhtään paranna se että mieheni aina välillä ottaa asian puheeksi, etenkin jos meille tulee riitaa hän käyttää sitä aseena minua vastaan. Hän ihmettelee miten vähän minulla on sosiaalisia kontakteja ja miten sisälmyksetöntä elämäni on. Samaan syssyyn hän yleensä tuo julki sen että itse omaa todella laajan ystävä/tuttava piirin, ihan kuin en sitä tietäisi entuudestaan.
Tuossa tilanteessa koen aina jotenkin tulleeni nolatuksi ja olevani arvoton ja jotenkin ressukka raukka ja häpeän niin etten pysty juurikaan puolustautumaan ja miten voisinkaan kun tottahan se on mitä mieheni sanoo. Tuntuu, että minun pitäisi olla kiitollinen että edes hän on kanssani.
En tiedä mitä tehdä, jotain kuitenkin pitäisi tehdä ennen kuin sekoan ja romahdan.
Pitäisi aloittaa jokin harrastus mutta en vaan ole saanut mitään aikaiseksi kun arkisin olen aina niin väsynyt töiden jälkeen ja 3-vuorotyö asettaa omat haasteensa.
Miten uusiin ihmisiin tutustutaan?
En omaa hyviä sosiaalisia taitoja ja en osaa olla luonteva uusissa ympyröissä. Mitä kannattaisi alkaa harrastaa että samalla tutustuisi uusiin ihmisiin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
Minun vaimoni on samalla tavalla ilman ystäviä. Eikä minullakaan niitä liikaa ole. En usko että miehesi tarkoittaa pahaa, tai edes millään tavalla alistaa sinua mainitessaan tilanteesta. Hän ei ehkä osaa oikein kannustaakaan sinua ulos sosiaalisesta pimiöstäsi.
Tietysti riippuen missä asut, neuvoisin tarttumaan kiinni esim. johonkin uuteen harrastukseen, juttuun joka on siis uusi sillä paikkakunnallakin. Noihin luulisi olevan helppo mennä kun ei ole muodostunut sellaisia klikkejä, mitä esim. näkee jonkun kuntoklubin tanssi- tai muissa porukoissa. Eikä kannata unohtaa myöskään työpaikkaa. Eikö sieltä löytyisi joku, jota voisi pikku hiljaa hivuttaa kontaktikseen? Ja täytyykö ystävän olla nainen? Olisiko jostain harrastuksesta, jossa perinteisesti enemmän miehiä, ratkaisu? Heti tulee mieleen esim. ammunta, vpk, äijien käsityöt tms.
Ei sinun tarvitse mieheltäsi puolustautua, jos hän sinua rakastaa. Ei parisuhde ole sotaa, jossa vertaillaan ominaisuuksia keskenään ja katsotaan kumpi voittaa. Ennen kaikkea sinun tulee arvostaa itseäsi.
Miehesi vaikuttaa narsistilta, ei hän muuten löisi lyötyä ja alentaisi sinua muistuttamalla omasta laajasta tuttavapiiristään, joka on muuten myös narsistin tuntomerkki.
Työpaikalta ei ole sen syvempiä ystävyyssuhteita syntynyt, vain työtoveruutta ei sen kummempaa.
Mieheni on myös vähän mustasukkaista tyyppiä joten kovin miesvaltaiseen harrastukseen en voisi heittäytyä ja ehkä se olisi minun luonteelleni (ujohko, arka ja herkkä) muutenkin turhan ronskia. Miehillä kun jutut ja teot tahtoo välillä vähän karata käsistä : ).
En ole varma tekeekö mieheni sen "huomaamattaan" kun mainitsee omasta laajasta verkostostaan, usein kyllä tuntuu että hän haluaa sillä loukata minua koska olen joskus kertonut hänelle että se pahoittaa mieleni eli hän kyllä tietää mitä se minulle aiheuttaa.
Mies viettää todella paljon aikaa kavereittensa kanssa ja sekin loukkaa minua kun viikonloput ovat ainoa mahdollisuus jolloin voisimme viettää yhteistä aikaa, niin hän on aina jossain kavereittensa kanssa. Jos kritisoin asiasta tai osoitan muuten mieltäni, hän suuttuu ja tuo silloin julki nämä asiat että minulla ei ole ystäviä ja hänellä on jne. Hän tietää saavansa minut hiljaiseksi kun sivaltaa tuolla asialla.
ystävät ja varsinkin pariskunnat voisi olla sunkin ystäviä? Monta kertaa on kiva parijuhlissa purkautua muille naisille naispiirissä. Ja sit näyttää rakkautta ulkoelämässä iltaisin. Ei ole liian vaativia suhteet tuollaisessa pariporukassa.