Olemme juuri ostaneet täystiilitalon 70-luvulta. Kyseessä on jonkun Tiilikeskus -talofirman talo. Heti kun kävimme ansi kerran talossa, huomaismme tunkkaisen oudon hajun talossa. Ajattelimme että se johtuu liasta (talossa asui suurperhe ja talo oli melko siivoton, tavaraa/vaatetta joka paikka täynnä). Haju tuntui voimakkaimmin eteisessä ja tupakeittiössä. Saunasiivessä hajua ei ollut. Taloa kävi haisteltmassa sukulaisiamme, joilla on homealtistusta ja heidän mielestään haju ei ollut homeen hajua. Vaatteisiin haju ei mielestämme tarttunut. Kuntotarkastaja tutki taloa 3 tuntia ja antoi sille hyvän arvosanan.
Taloon on uusittu harjakatto 90-luvulla, vanha tasakatto on sen alla mutta sen huopia oli revitty auki ilmanvaihdon parantamiseksi yläpohjassa. Kuntotarkastaja ei löytänyt mitään vikaa yläpohjasta tai kattorakenteista.
Talossa on valesokkeli, lattiarakenteena laatan päällä on purueriste ja koolattu puulattia parketti.
Taloon on uusittu salaojat 2000-luvulla sekä samalla kaivettu seinän vierustat anturaan asti auki ja täytetty metrin levyisellä sorakaistaleella. Sadevedet on ohjattu asiallisesti pois (kaivo/viemäri?).
Talon keittiö, wc, takkahuone, kph ja sauna on remontoitu perusteellisesti v.2000. Näiltä osin talo on melko varmasti kunnossa.
Ainut kysymysmerkki tuntuisi olevan lattia/alapohja. Talossa on aikoja sitten, ennen vuotta 2000, valunut sadevesi hormia/piippua pitkin sisälle olohuoneeseen (piipussa ei ole ollut hattupeltiä tms.?). Olkkarin lattiassa leivinuunin juurella parkettia oli joskus avattu ja sitä purettiin lisää meidän pyynnöstä ja sieltä löytyi valumajälkiä sekä tummunutta puuta/puruja, ympäriltä rakenteet vaikuttivat olevan kunnossa eli vaurio olisi vain ihan pienellä alueella. Lattia kuitenkin notkuu vessan edessä eteiskäytävällä ja kuntotarkastaja suositteli lattian avaamista sinne asti ja tarkastamista mahdollisten vanhojen vaurioiden varalta.
Nyt pelkonamme on, että talosta löytyy kauttaaltaan alapohjasta/lattian alta häikkää. Lattia/alapohja oli täysin kuiva kuntotarkastajan mukaan, mutta entä jos vanhat vauriot on jätetty korjaamatta ja ne ovat vain kuivuneet? Lattian vaurioituneet rakenteet haisivat jonkin verran mutta eivät voimakkaasti, joten emme tiedä, voiko koko talon haju johtua niistä. Entäpä jos talon perustukset ovat olleet märkinä vuosikymmeniä ennenkuin tuo salaojaremontti tehtiin ja kuivuneet sen jälkeen? Voiko sieltä nousta hajua ja mitä sille voi enää tehdä?
Tietääkö kukaan muuten lattioista, voiko/saako tuollaisen lattiarakenteen päälle laittaa muovimattoa vai onko rakenne tarkoitettu hengittäväksi? Olisiko viisainta laittaa uusi parketti? Entä nuo purut ja vanhat kkoolaukset, uskaltaakohan ne jättää vai pitäisikö koko lattia purkaa ja rakentaa uudelleen? Mielipiteitä kiitos!
haiseva 70-luvun talomme
19
5119
Vastaukset
- Leka heilumaan
Kyllä se haju voi tulla siitä tummuneesta purusta ja sen viereisistä kastuneista rakenteista. Kannattaa tietty purkaa ne pois ja uusia. Jos lattia notkuu muualtakin niin se saattaa johtua myös kosteuden pääsystä rakenteisiin ja sen aiheuttamasta lahoamisesta. Kannattaa laskea olisiko kannattavaa uusia koko lattiarakenne, eikä vain paikkkailla sieltä täältä. Silloin tulisi kaikki mahdolliset vauriot ainakin havaittua ja korjattua. Vanhan tasakaton kattoviemärien juuresta on mahdollisesti voinut myös valua vettä seinän sisällä sinne alapohjaan, eli esikää niiden paikat ja tarkistakaa onko seiltä mahdollisesti vuotanut. Jos on vuotanut niin korjatkaa myös yläpohja vaurioiltuneilta osin. Hajua saattaa tulla sieltäkin. Vanha tasakatto on melko varmasti muutettu harjakatoksi juuri vuotamisen vuoksi ja jos huopaa ei ole poistettu tuone remontin yhteydessä tai olemassa olevassa huovassa näy paikkausjälkiä niin silloin mahdollisia vuotoja rakenteisiin ei ole
koskaan tarkistettu. Vauriot on melko varmasti paikallisia ja vierellä olevat rakenteet terveitä, joten paikallisesti korjaamalla saatatte päästä hajuhaitoista eroon. Vauriot jos on vanhoja ja nyt siis kuivia niin niistä ei välttämättä edes tule voimaksata hajua tai hajua ollenkaan, kuitenkin terveyshaitta saattaa olla olemassa, samoin rakenteiden heikentyminen ja siten korjaustarve.
Muovimatolla peittäminen ei poista aiheuttajaa, paikkaamalla korjaaminen saattaa aiheuttaa lattian notkumista korjattujen kohtien lähialueilla ja sitten jäisi epätietoisuus siitä onko muuallakin jotain.
Kokonaan siis lattiarakenne uusiksi, eristeitä myöten ja sitten uusi puulattia päälle. On sitten toimiva lattiarakenne vuosikausia eteenpäin
Näin itse toimisin vastaavassa. - Pallija vaha
tunkka haju voi johtua monesta syystä. Vanhat maalipinnat, tapetit, jne.
Talojen alpohjien rakenne on 70-luvulla on tyypillisesti juuri tuollainen eli puulattia ns. raakavalun pääle tehtynä. >Raakavalun päällä on bitumieristys(yleensä). Raakavalun alla on hiekka/sorakerros. Yleensä tämä kerros on kostea. Joskin kaikki raakavalujen ja lattioiden aluset ovat kosteita. Maan sisässä on aina kosteaa oli täyttötavara sitten mitä hyvänsä.
Jos bitumieristys on tehty huonosti ja se on päässyt "valskaamaan" niin puukoolatun alusrakenteet jotka ovat
vasten bitumia saattavat olla alapinnoiltaan hieman lahonneita. Lahovaurio on yleensä kuiva kun lattiarakenne avataan. Bitumipinta on ongelmallinen koska se toimii pintana johon saattaa sisäilman kosteustiivistyä, varsinkin talvella. Toisaalta se estää maan alta nousevan kapillaarisen veden nousun. Sinänsä pieni tiivistyminen ei ole vaarallista. Eteistilojen edessä lahovaurio johtuu todennäköisesti siitä että ulkoven edessä lämpötilaeroista johtuvat vaikutukset ovat suurempia kuin muualla. Täten epäilen että siinä kohdalla on vauriot suurempia ja onko myös niin että pesuhuone sijaitsee juuri tuulikaapin vieressä?
Tarkista onko pesuhuoneessa vaihdettu vanha valurautainen kaivo uuteen muoviseen kaivoon.
Älä asenna muovimattoa.
Suurin syy hajulle on kuitenkin minun mielestä asumisesta aiheutuneet jäämät! Eli Kunnon pesu ja maalipintojen maalaus sekä vanhojen tapettien poisto ja korvaaminen uusilla. MIten ilmastointi?
Kettiökalusteet imevät yllättävän paljon ruoka-aineista hajuja. Ja jos et pidä edellisen perheen ruokavaliosta se tuoksuu tunkkaiselle.
Oliko muuten edellisellä perheellä lemmikkejä? - löötinvaimö
Että Häh!!! Ostit 40 v vanhan talon eikä se olekaan uusi, eikä edes haise uudelta?!
Voi että tätä kierouden määrää millä viatonta ostajaa jymäytetään joka käänteessä...
Nythän ei ole kuule muuta keinoa kuin että haastat myyjän välittömästi oikeuteen ja vaadit hänelle kuolemantuomiota, tai ainakin elinikäistä velkavankeutta! Mikään muu ei nyt tilannettanne pelasta.
Kyllä nyt pitää kaikille jotka asuntonsa myymistä harkitsevatkin, näyttää että se ei kannata, siitä joutuu vastuuseen! Oikeus voittaa, tai ainakin asianajajat.- tulossaon
Kyllähän tuon ikäinen talo alkaa olla jo peruskorjauksen tarpeessa, mitä todennäköisimmin löytyy mikrobikasvua rakenteista.Terve talo ei haise kyllä millekään.
- Homeprosessi takana
tulossaon kirjoitti:
Kyllähän tuon ikäinen talo alkaa olla jo peruskorjauksen tarpeessa, mitä todennäköisimmin löytyy mikrobikasvua rakenteista.Terve talo ei haise kyllä millekään.
Hajun vuoksi ette tule saamaan myyjiltä mitään hinnanalennuksia/kaupanpurkua, mikäli talo osoittautuu korjauskelvottomaksi esim. kaikkialle pesiytyneen sädesienikasvuston/homeiden vuoksi. Hajun tunsitte jo taloa ostaessanne, sekä olitte tietoisia että kosteusvaurio on ollut ainakin yhdessä kohdin. Pafca juttu :( Sädesieni leviää helposti koko purueristealaan tai muihin eristemateriaaleihin koko alaltaan, jos yhdestä kohdin on kasvu kosteudesta johtuen päässyt alkamaan. Meidän asuinkelvottomaksi sittemmin julistetussa talossamme olivat kaikki uusitut purueristeetkin täysin sädesienen pahasti saastuttamia, vaikka näyttivät silmin moitteettomilta, kullankeltaisilta, kuivilta. Laboratorio antoi sitten vastauksen oireilujemme syistä. Tosiaan sädesientä ja erilaisia myrkkyjä erittäviä homeita oli kaikkialla. Oikeutta kävimme 3 vuotta ja hävisimme 80 000 e talokaupoissa, vaikka voitimmekin jutun myyjähuijareita vastaan (jättivät kertomatta talossa sattuneista vesivahingoista sekä että ne oli korjattu ei-ammattilaisen toimesta väärin, yms..yms...). Asianajajat laskuttavat n. 200 e/h ja kun tosiaan taloriitaprosessit kestävät vuosia ja tuomiot ovat alhaisia, ei kannata. Eikä varsinkaan teidän tapauksessanne, koska tulisitte häviämään, ikävä kyllä, ja joutuisitte näin maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Tosin jos myyjät ovat inhimillisiä ihmisiä ja rehellisiä ja talosta löytyy paljon korjattavaa, he voivat toki avittaa vapaaehtoisesti rahallisesti. Tutkimuskulut ovat useita tuhansia.
Teinä tilaisin paikalle homekoirat, ja koirien mahd. merkkaamista alueista otattaisin näytteet, eristeistä etenkin. On tärkeää tietää erittyykö homemyrkkyjä talon ilmatilaan. Myös sädesienet aiheuttavat esim. diabetesta varsinkin lapsien kohdalla :(
Voihan olla, että talonne on terve ja haju vain todella huonosta siivouksesta johtuvaa. Mutta yleensä mikään "mummolan haju" tms. ei kuulu taloihin. Haju on lähes aina merkki jo pitkälle edenneestä mikrobivauriosta, valitettavasti.
Jos jotain todella ikävää paljastuu, ja myyjät ovat kenkkuja (vastuu myyjillä 5 vuotta piilevistä virheistä), voitte käydä taistoon heitä vastaan siviilipuolella ja jättää poliisille rikostutkintapyynnön (jos epäilette, että ovat tieten salanneet talon vaurioita teiltä). Mutta varsinaiseen oikeusmittelöön on teitin turha lähteä itseänne köyhdyttämään ja hermojanne repimään.
Tsemppiä. Kertokaa kuinka homma etenee. - tolloja
Homeprosessi takana kirjoitti:

Tsemppiä. Kertokaa kuinka homma etenee.Mistä näitä tolloja riittää, ostetaan vanha talo ja ei ymmärretä että se alkaa olla jo elinkaarensa loppupäässä, ja että mitä todennäköisimmin löytyy hometta kosteusvaurioita ynnämuuta.
- halavallamenn
Mutta saahan hajusteita purkeissa aivan kuten autoihinkin, että "tuoksuu" uudelta vinyyliltä - eikö muka...
Uuden männyn tuoksahdukset esiin ja "tuoreen pullan" döfäys ja eiku lähtee myyntiin...
40 vuotta ja jo elinkaarensa päässä - ennen talot rakennettiin kestämään vuosisata, mutta ei nyt ne nuoret jaksa edes katsoakaan niitä... - Anonyymi
Kyllä ainalin 40v puutalo asianmukaisesti rakennettuna ja huollettuna tuoksuu täysin uudelta - viimeistään jos uusii esim. TV:n tai jääkaapin ja pakasimen tai jos sutii maalia johonkin. Terveessä talossa on iästä huolimatta todella raikas ja hyvä sisäilma (esim. kaupunkialueella ulkoilmaa parempi) läpi talon. Uudessa talossa voi olla rakennusaineista johtuvia hajuja, mutta näitä ei vanhemmassa enää pitäisi olla mikäli remontteja ei ole tehty.
- Anonyymi
Homeprosessi takana kirjoitti:
Hajun vuoksi ette tule saamaan myyjiltä mitään hinnanalennuksia/kaupanpurkua, mikäli talo osoittautuu korjauskelvottomaksi esim. kaikkialle pesiytyneen sädesienikasvuston/homeiden vuoksi. Hajun tunsitte jo taloa ostaessanne, sekä olitte tietoisia että kosteusvaurio on ollut ainakin yhdessä kohdin. Pafca juttu :( Sädesieni leviää helposti koko purueristealaan tai muihin eristemateriaaleihin koko alaltaan, jos yhdestä kohdin on kasvu kosteudesta johtuen päässyt alkamaan. Meidän asuinkelvottomaksi sittemmin julistetussa talossamme olivat kaikki uusitut purueristeetkin täysin sädesienen pahasti saastuttamia, vaikka näyttivät silmin moitteettomilta, kullankeltaisilta, kuivilta. Laboratorio antoi sitten vastauksen oireilujemme syistä. Tosiaan sädesientä ja erilaisia myrkkyjä erittäviä homeita oli kaikkialla. Oikeutta kävimme 3 vuotta ja hävisimme 80 000 e talokaupoissa, vaikka voitimmekin jutun myyjähuijareita vastaan (jättivät kertomatta talossa sattuneista vesivahingoista sekä että ne oli korjattu ei-ammattilaisen toimesta väärin, yms..yms...). Asianajajat laskuttavat n. 200 e/h ja kun tosiaan taloriitaprosessit kestävät vuosia ja tuomiot ovat alhaisia, ei kannata. Eikä varsinkaan teidän tapauksessanne, koska tulisitte häviämään, ikävä kyllä, ja joutuisitte näin maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Tosin jos myyjät ovat inhimillisiä ihmisiä ja rehellisiä ja talosta löytyy paljon korjattavaa, he voivat toki avittaa vapaaehtoisesti rahallisesti. Tutkimuskulut ovat useita tuhansia.
Teinä tilaisin paikalle homekoirat, ja koirien mahd. merkkaamista alueista otattaisin näytteet, eristeistä etenkin. On tärkeää tietää erittyykö homemyrkkyjä talon ilmatilaan. Myös sädesienet aiheuttavat esim. diabetesta varsinkin lapsien kohdalla :(
Voihan olla, että talonne on terve ja haju vain todella huonosta siivouksesta johtuvaa. Mutta yleensä mikään "mummolan haju" tms. ei kuulu taloihin. Haju on lähes aina merkki jo pitkälle edenneestä mikrobivauriosta, valitettavasti.
Jos jotain todella ikävää paljastuu, ja myyjät ovat kenkkuja (vastuu myyjillä 5 vuotta piilevistä virheistä), voitte käydä taistoon heitä vastaan siviilipuolella ja jättää poliisille rikostutkintapyynnön (jos epäilette, että ovat tieten salanneet talon vaurioita teiltä). Mutta varsinaiseen oikeusmittelöön on teitin turha lähteä itseänne köyhdyttämään ja hermojanne repimään.
Tsemppiä. Kertokaa kuinka homma etenee.Eikö asunnossa tuntunut tuota hajua kun kävitte asuntonäytössä tai katsomassa sisä ja ulkotilat ennen ostamista?
- MiniErkki
Miten kävi Tiilikeskustalon kanssa? Olemme myös katselleet tällaista "turvallista ja varmaa" täystiilitaloa.
- Otso-orava
Auttaisiko otsonointi?
- pahentaatilannetta
Otsonointi auttaa vain kun ensin on huolellisesti tutkittu kaikki mahdolliset riskirakenteet ja ongelmakohdat ja sen jälkeen kaikki paikat on ensin täydellisesti korjattu sekä remontoitu. Mitään oikotietä onneen ei ole. Muuten otsonointi vain pahentaa tilannetta.
- Kaibuli
Laittakaa kunnon ilmanvaihto kone........painovoimainen tuuletus ei vaan yksinkertaisesti toimi. . Ilma ei varmasti vaihdu kerran tunnissa....ilman koneellista ilmanvaihtoa...joka on tämänpäivän tosiasia.. . Tunnissa pitää ilman vaihtua joko yhden tai kaksi kertaa....
Paras olisi rakentaa uusi muovinen ei hengittävä 6 vuoden jälkeen purku kunnossa oleva talo ja maksaa siitä paska läjästä 325000 eee
- HävisitJo
Ei kukaan tervepäinen osta valesokkelitaloa! Olet ostanut jo valmiiksi paskaa...onnea! Perheesi sairastuu seuraavan 2 vuoden sisällä vakavasti mutta minullehan taas kohta vittuillaan tästä kun sanoin sen ääneen...Löit siis kätesi kunnolla paskaan.
- Tyhmästäpäästäkärsit
Valesokkeli, tiili-villa-betoni- tai tiili-villa-tiili- tai pahimmillaan puurunko-tiili-rakenne ilman tuuletusrakoja 70-luvun malliin...Laatan alla kosteaa, hienoa hiekkaa, eikä salaojia ole ollut, maan kaadotkin vähän sinnepäin, samoin kuin ikkunapeltien..Jos vielä tasakatto tai suoraan vuotaneen tasakaton päälle kyhätty harjakatto..Tämän päälle haisevia, toksisia 70-lukulaisia pintamateriaaleja kenties uusittujen pintojen alla..KUKA ON NIIN PÄSSI ETTÄ MENEE JA OSTAA TÄLLASEN POMMIN? Minäkin vain maallikko, mutta tiedän, mitä talonostajan tulee tietää päätelläkseen, onko jokin talo kelvollinen ostettavaksi. Jokaisen talon ostoa harkitsevan täytyy tietää perusasiat. Nykyään kaikki tieto kaikkien saatavilla.
- Anonyymi
"Jokaisen talon ostoa harkitsevan täytyy tietää perusasiat. Nykyään kaikki tieto kaikkien saatavilla."
Totta tämäkin, mutta veikkaan että yli puolet on ihan pihalla ;)
- Anonyymi
Edelliset asuneet talossa 40 vuotta
Miksi ette tekin? - Anonyymi
Tarjous.
25000€ tulen purkamaan talon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882