Katkaise kylmä parisuhde!

ex-casanova

Tämä on kylmä ja julma asia, mutta jos haluat seksiä ja muija ei anna, niin parisuhde on katkaistava.

En tarkoita tällä sitä, normaalia torjumista. Ei voi odottaa, että halut aina sattuisi samaan aikaan. Mutta jos 95% aloitteista päättyy enemmän tai vähemmän hyvään selitykseen tai tylytykseen, niin mikäli mielii vielä joskus seksiä saada, niin muija on laitettava kylmästi pihalle.

Kerron oman tarinani. Tapasin yhden tytön, jonka kanssa alettiin olemaan yhdessä. Minä en tehnyt ensimmäistä aloitetta sänkyyn. Pian kuitenkin alkoi hiipumisen merkit. Tauot venyi viikkoihin, kahteen viikkoon, siitä kuukaudeksi, jne. Hyvä selitys tai "katotaan huomenna" oli aika normisettiä.

Aikaisemmin en ollut mikään käsi naisten kanssa ja naisia on ollut. Olen aina ollut kohtalaisen itsevarma ihminen, en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään ylimielisenä tai ylpeänä. Sittemmin suhteemme ajautui karille, eikä vähiten tuon seksin takia. Tai siis sen puuttumisen.

Nyt eron jälkeen naisten kanssa hengailu on ollut jotenkin yhtä tuskaa. Jotenkin itsevarmuus meinaa loppua aina kesken. Olen joutunut tekemään itseni kanssa todella paljon töitä, että saan itsevarmuutta takaisin ja varmasi olen vielä kaukana siitä, missä olin. Se vain on niin, että lujimmankin rautaisimman itsevarmuuden syö pikkuhiljaa tuollainen toisen haluttomuus, vaikka miten tiedänkin nyt, että syy ei ollut minussa. Mutta niin se vain pikkuhiljaa sisältä päin nakertaa. Ja jos on yhtään huonommalla itsetunnolla varustettu, niin en ihmettele yhtään, että se veisi ihan pohjamutiin saakka.

Ketään en yllytä mihinkään. Mutta seksi on monelle kuitenkin olennainen osa elämänlaatua. Joten kannattaa miettiä, ennen kuin itsevarmuus on kokonaan poissa.

9

3391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama kohtalo

      Jos olet alta 50v eikä sinulla ole fyysisiä sairauksia, on itseluottamuksen puute psyykkistä laatua. Ei sinun tarvitse tehdä työtä itseluottamuksen saamiseksi niinkään vaan ymmärrä se ,ettei naisen haluttomuus johdu yleensä miehestä. Syyt ovat naisessa, ei sinussa. Erilaisella vietillä varustetut eivät sovi keskenään parisuhteeseen Parasta lääkettä on löytää ymmärtäväinen ja samalla aaltopituudella oleva nainen. Ja usko pois niitä on, uskalla vain olla oma itsesi . Ei kannata olla muuta kuin mitä on, löydät kyllä sen taian joka naisen ja miehen välillä on.

      • naisetmiehetpeace

        Entäpä jos te miehet ette vain ole kovin haluttavia? Menkää thaimaaseen tai uniinne, siellä saatatte saada. : ) Itse jätin pari eksääni kun puheista ymmärsin että taitoa ja kokoakin riitti, mutta sitten tosi tilanteessa äijistä ei ollutkaan siis yhtään mihinkään.Vika kai on se, että katsovat liikaa pornoa, kuvittelevat että he osaavat jotain. Uskoisin niin.

        Ei sillä, itsekin tykkään välillä rankemmista otteista. Vaikka olenkin ehkä hieman liiankin seksuaalinen ihminen, etenkin naiseksi, tahdon joka päivä ainakin 4 kertaa. Aina valmis pakkaus tämän nykyisen mieheni kanssa. Tosiaan, ne pari muuta tapausta saivatkin vain jäädä nuolemaan näppejään yhtä katkerasti kuin tämän ketjun kirjustelijat. Ehkä teille löytyy vielä muija, joka on täysin a-seksuaali, ja ajattelee että helpommalla pääsee kun rakoa raottaa. Vaan liekö sekään seksi ihan mahtavimmasta päästä..

        Vika ei onneksi siis ole naisissa vaan yleensä juuri miehissä. Uskoakseni miehet sen ymmärtävätkin, että heidän kuuluu antaa naisille nautintoa ja olla taidokkaita. Siten vain voi saada vastalahjaksi myös villin seksipedon. ;) Sen kyllä nainen huomaa heti, jos miehen kanssa synkkaa. Joskus yritin olla miehelle kiva ja yrittää välittää hänestä, vaikkei hän mikään taidokas ollutkaan. En onnistunut. Mies halusi vähän liikaakin, mutta itseäni vain ei sytyttänyt. Ja ehei, oikeasti nainen on yleensäkin todella pitkäjännitteinen. Siksipä moni nainen feikkaakin, jotta ei aiheuttaisi miehelle pahaa oloa. Siksipä moni nainen alistuu avioliittoon pienikullisen miehen kanssa.

    • Agitaattori : )

      Ketään et yllytä mihinkään ja otsakkeena on "Katkaise kylmä parisuhde" oikein huutomerkin kera.

    • Kokemusta on

      Yksi syy miksi nainen ei halua seksiä on, että hän on niin väsynyt ja uupunut, koska hoitaa kaikki kodin asiat. Ajattelee ruuat joka päivälle, miettii lasten vaatetukset ym. asiat, siivoaa ja yrittää laittaa kotia kodin tuntuiseksi, korjaileilee kaiket illat lasten ja miehen sinne tänne viskelemiä vaatteita paikoilleen, pesee pyykit, tiskaa astiat ja mahdollisesti vielä yrittää yksin raataa kaupasta kaikki ruokatarvikkeekin lasten kanssa. Ja pitäähän lasten kanssa jonkinlaista aikaa vielä viettää, he kyllä vaativat lukemaan pelaamaan. Lisäksi hän tekee täyden työpäivän kaikkine vaatimukseen työnantajalle. tuo saman palkan kotiin kuin mieskin tai jopa enemmän, mutta mies vain vonkaa seksiä, siinä kaikki, kyllä ei paljon haluta. Toinen syy saattaa olla, että naisella on paikat hajalla, ei ne ongelmat oikein tunnu miehiä kiinnostavan, pitäisi vaan saada seksiä. Jos rakkaat miehet tekisitte oma-aloitteisesti jotain kodinkin eteen, että tästä rumbasta puoliso saisi ajan vaikka käydä jumpalla, saattaisi tiallne olla toinen seksinkin suhteen. Ehkä olisi hyvä joskus viedä se vaimo jonnekin ulos syömään, elokuviin tai pyytää vain mukaan omaan menoon. Hoitaa lapsille hoito tälle ajalle, vaadi ensin itseltäsi jotakin, jotta saat itsellesi.

      • ++++++++++++++++++++

        Vieritätköhän nyt syyn miehen niskoille? Totuus vain on se, että eri ihmisten seksuaalinen vire on erilaista. Toiset naiset haluaa, toiset ei. Toiset miehet haluaa, toiset ei.

        Ymmärrän aloittajaa 100% ja sitä, miten toisen seksuaalinen haluttomuus kaihertaa itsetuntoa ja jopa elämäniloa. Katson tätä kolikkoa naisen näkökulmasta - mieheni ei ole kovinkaan seksuaalinen. Oikeastaan suostuu seksiin todella harvoin. Se on raskasta. Sinänsä olen aloittajan kanssa siis samaa mieltä, että jos seksin saralla ei asiat kohtaa, niin se alkaa syömään suhdetta ja itsetuntoa. Sellaisessa suhteessa ei ole hyvä elää.

      • Liika seksi sairaus
        ++++++++++++++++++++ kirjoitti:

        Eli tämä seksi tuntuu olevan sellainen aihe, että todellinen järki unohtuu. Vireet voivat olla erilaiset, ne kyllä pitäisi jo huomata seurustellessa, miksi menee avioon jos ei suju. Mutta jos avioliitossa alkaa seksi muuttumaan, kannattanee kuitenkin yrittää huomata itsekin, onko jättänyt toisen yksin huolehtimaan kaikesta, sillä eihän seksi siivoa ja elätä. Olen vahvasti sitä mieltä, että seksi ei voi olla maailman napa elämässä, ihmisen täytyy hallita halunsa, jos ei onnistu kannattaisi mennä lääkärille. Sillä seksi ei voi olla koko elämä. Mutta hyvässä parisuhteessa, jossa perheen muutkin asiat ovat tasapainossa seksikin onnistuu ja osin päivän täyttää myös se perheen muu tekeminen. Kodin laittaminen, lasten kasvattaminen yhdessä ja heidän kanssaan elämäminen.

      • Turbocharger
        Liika seksi sairaus kirjoitti:

        Tyypillisesti seurustelun alkuaikoina seksi sujuukin hyvin ja molemmat osapuolet ovat halukkaita. Yleensä vuosien kuluessa suhde arkipäiväistyy ja saattaa käydä niin, että sen toisen osapuolen vireystaso laskee. Kun toinen haluaa enemmän ja toinen vähemmän niin ongelma on valmis. Tähän ei pysty mitenkään varautumaan seurustelun alkuvaiheessa ja elämäntilanteethan muuttuvat...

      • ++++++++++++++++++++
        Liika seksi sairaus kirjoitti:

        Eli tämä seksi tuntuu olevan sellainen aihe, että todellinen järki unohtuu. Vireet voivat olla erilaiset, ne kyllä pitäisi jo huomata seurustellessa, miksi menee avioon jos ei suju. Mutta jos avioliitossa alkaa seksi muuttumaan, kannattanee kuitenkin yrittää huomata itsekin, onko jättänyt toisen yksin huolehtimaan kaikesta, sillä eihän seksi siivoa ja elätä. Olen vahvasti sitä mieltä, että seksi ei voi olla maailman napa elämässä, ihmisen täytyy hallita halunsa, jos ei onnistu kannattaisi mennä lääkärille. Sillä seksi ei voi olla koko elämä. Mutta hyvässä parisuhteessa, jossa perheen muutkin asiat ovat tasapainossa seksikin onnistuu ja osin päivän täyttää myös se perheen muu tekeminen. Kodin laittaminen, lasten kasvattaminen yhdessä ja heidän kanssaan elämäminen.

        se ei tarkoita sitä, ettei se voisi olla sitä terveesti jollakin muulle. Se, että haluaa seksiä ei ole automaattisesti synonyymi seksiaddiktille. Seksuaalisuus on normaalia ja tervettä. Haluttomuus ja negatiivinen suhde seksiin on ääri-ilmiö samoin kuin yliseksuaalisuus ja pakonomainen suhtautuminen seksiin. Ne ovat kumpikin ääri-ilmiöitä, joihin täytyy ihan itse hakea apua.

        Jos taas puhutaan ihmisestä, joka haluaa muutaman kerran viikossa/kuukaudessa seksiä ja puoliso ei halua, niin kyllä se rikkoo suhteen. Silloin syytä on ihan turha vierittää halukkaamman päälle. Jokainen on vastuussa itse oman seksuaalisen halukkuutensa ylläpitämisestä suhteessa.

    • ppppppkkkkkkk

      Haluttomuuden syyt liittyvät kyllä aina siihen vastapuoleenkin. Jos et saa toista syttymään, niin kyllähän se vika sinussa on toisen lisäksi. Jos esimerkiksi toista haukkuu tai loukkaa, niin yksikin kerta ja väärät sanat voivat aiheuttaa luottamuksen menemisen ja kuka haluaisi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, johon ei voi luottaa.

      Itsekkäillä ihmisillä on varma tapa kehittää vastapuoleen haluttomuus. Tällaisilla ihmisillä on aina haluton kumppani, koska he eivät osaa arvostaa tai kuunnella toista. Heille seksi on vaan omien tarpeiden tyydyttämistä, eikä vika ole koskaan heissä vaan toisissa. Jos ajattelee, että haluttomuus on pihtaamista, on jo aika heikoilla toisen ymmärtämisessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2545
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1907
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1568
    8. 75
      1479
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      111
      1396
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe